Only on Time

Reissussa jälleen

2010-05-26T10:46:00.003+02:00

Matkablogi jäi edellisen reissun osalta vaille reissun päättävää postausta, mutta nyt kun on matka jälleen päällä, on syytä tännekin raportoida. :)

Tällä kertaa reissussa siis vain Antti, yhdessä 81 muun Aalto-yliopistolaisen kanssa. Blogaustahti on ollut ja tulee varmaan olemaankin hyvin harva, johtuen osin Kiinan nihkeilystä hyödyllisten web-palveluiden suhteen (Blogspotkin on blokattujen listalla ja vaatii proxyn käyttöä). Muutenkin ohjelmaa on kyllä tähän mennessä riittänyt sen verran tiiviisti, että nettiyhteyden kohdalle osuessa, ei ole kirjoittelemaan malttanut pysähtyä.. :)

Homman nimi on siis se, että Saavuimme Shanghaihin sunnuntaina reissattuamme ensin 9 päivää junalla Siperian halki. Reissusta ja kuulumisista sen varrelta kannattaa lukea Aalto on Tracks -sivulta. Tiivistettynä voin todeta, että aivan huikeeta on ollu! =)

82 huipputyyppiä suljettuna aavojen maisemien halki matkaavaan purkkiin, sai ajoittain toivomaan, että junailu kestäisi vieläkin pidempään. :D Hyvää menoa on kyllä ollut tarjolla myös Shanghaissa, missä muun muassa eilen osallistuttiin paikalloisen Design Factoryn avajaisiin. Suomalaisten antaman panoksen rakennustyöhön kruunasivat katolle viritelty telttasauna ja puhallettava uima-allas. Sieltä kelpasi kyllä katsella Shanghain valoja. :)

Arvattavasti melko myöhään venyneen illan ja tänään heti aamusta startanneen Nokia Siemens Networksin tehdasvierailun myötä seuraavana ohjelmana taitaa olla lyhyet päiväunet, jonka jälkeen ehtii vielä hyvin Shanghain iltatunnelmia tsekkailemaan.

Kuulumispäivityksiä tulee todennäköisesti varmemmin tuohon vasemman laidan twitter-boksiin, mutta yritän ehtiä tässä blogissakin vielä jossain välissä raportoimaan.

Leppoisaa oleilua Chiang Maissa

2010-01-12T09:44:00.006+01:00

Kohta on jo viikko vierähtäny Chiang Maissa. Eilen ostettiin to-pe yöjunaan paluuliput Bangkokiin, eli täällä tulee hengailtua jopa hieman pidempään kuin alunperin visioitiin. Aika on mennyt kyllä hämmentävän nopeasti verrattuna siihen, mikä määrä erilaista turistiaktiviteettia meillä on ollut ohjelmassa. Käytännössä ei siis ole tehty juuri muuta kuin lekoteltu majotuspaikan riippareissa, pelailtu shakkia ja lueskeltu. Sen lisäksi on toki syöty hyvin ja käyty parillakin markkinoilla.

Yks temppeli sentään tsekattiin, kun läheisen vuoren rinteelle pykätystä Doi Suthepistä lupailtiin olevan myös hienot maisemat. Hienoltahan siellä näyttikin, mutta reissun jälkeen oli entistä varmempi olo, että ekstrarauhallinen viikko ennen paluuta on ollut hyvä veto. Chiang Mai tuntuu myös ihan loistavalta kaupungilta tällaiseen oleiluun. Vaikka asukkaita on jotain 1,6 miljoonaa on varsinkin vanhassa keskustassa ihan pikkukaupungin tunnelmaa. Pienet kujat on täynnä tunnelmallisia guesthouseja ja ravintoloita. Moni ravintoloista painottuu kasvisruokaan, mikä sekin on ollu varsin tervetullutta. :)

Majotuspaikkana olevaa Baan Nud-Kun guesthousea voi kyllä suositella tänne reissaaville. Hinta ei oo ihan seudun halvimpia (400 bht/yö double room), mutta henkilökunta ja ympäristö on ihanat. Guesthouse on alottanu vasta 9kk sitten ja sen kyllä huomaa. Huoneet on ehkä siisteimmät mitä tähän mennessä ollu. Lisäksi vieraille on ilmasta teetä, kahvia ja usein myös hedelmiä. :)

Mun kamera tosiaan meni hajoamaan matkalla Kinabalu-vuorelle ja yritin eilen viedä sen korjaukseen. Totesivat kuitenkin, että pitäisi lähettää Bangkokiin, joten pitänee ite yrittää perjantaina, jos ehtis vielä siellä viedä korjaamolle. Veikkaus ois, että työtunnit ois täällä hiukka halvempia kuin Suomessa.

Borneolta asti on pitäny siis pärjäillä kännykän kameralla, mikä ei oo mun kuvausintoa ehkä ihan täysin tyydyttäny, mutta varsinkin kirkkaammassa valossa silläkin saa aika mukavia kuvia, ja Flickriin lähettely on nyt ollu ehkä hiukan tiiviimpää kun saa puhelimesta suoraan majapaikan wlanilla (joka ekaa kertaa kuuluu myös huoneessa asti.)

Pikku hiljaa reissumme alkaa olla paketissa ja fiilikset asettua niin, että kotiinpaluun aikakin tuntuu ihan sopivalta. Vielä siis pari päivää Chiang Maita, pari päivää Bangkokia ja melkein pari päivää kotimatkaa Hong Kongin ja Amsterdamin kautta. Sitten päästään ihmettelemään Suomen lumitilannetta ja sopeutumaan kotoisiin pakkasiin. :) Nyt blogi kiinni. Illalla lähdetään vielä käymään lähitemppelin Monk Chatissa. :D Idea siis on jossain määrin se, että munkit treenailee englantia ja kyselee maailman menosta reissaajilta, ja vastaavasti kertoilevat omasta elämästään ja buddhalaisuudesta ja vastailevat kysymyksiin. Tässä taas tälle päivälle sopiva ohjelma, kun tähän mennessä on lähinnä kävelty aamiaiselle ja takas. :)

Huomiseksi on itseasiassa myös jo ohjelmaa tiedossa, sillä mennään Shangri La -hotellin hyväksi kehuttuun buffettiin amerikkalaisen pariskunnan kanssa joka tavattiin taidegallerian avajaisissa, johon saatiin kutsu samassa majapaikassa majailevalta valokuvaajalta. Keskiviikko on kuulemma paras ilta mennä, koska sillon ei oo "korkkausmaksua", vaan aterian seuraksi saa tuoda oman viinipullon (tai mitä pulloja nyt lystääkään ravintolaan mukanaan tuoda.) :)

Takaisin Thaimaassa kahden maan kautta

2010-01-06T09:51:00.003+01:00

Edellisestä kirjoituksesta ehti vierähtää pari viikkoa ja siihen pariin viikkoon mahtuukin vaikka mitä. Joulu meni tosiaan mukavasti 4 tähden hotellissa vaikka Anttia vaivasikin hieman mahatauti, joka iski juuri jouluaattoillan buffetin aikaan. Tarjolla oli kaikkea kalkkunasta haineväkeittoon, hienoja ruokia kuten hummereita ja ostereita ja joku 150 erilaista jälkiruokaa, mutta Antti tyytyi hedelmäsalaattiin ja jäätelöön... :( Noh, minä söin sitten loppulaskun summan 40e edestä ja join Antin viinitkin. Joulupäivänä löhöttiin hotellihuoneessa katsellen satelliittikanavilta jouluelokuvia ja tilaten ruokaa huonepalvelusta ja oikeastaan oli ihan mukavaa kun Antin tautikin alkoi hellittää.

Tapaninpäivänä matka jatkui uuteen maahan, Vietnamiin. Matkapäivän riesaksi otin Antin taudin vuorostani itselleni, mutta toisaalta eipähän ainakaan missannut mitään kovin olennaista ohjelmaa. Ho Chi Minh Cityyn (Saigoniin) saavuttiin kuitenkin ennen auringonlaskua ja kaupunki viehätti ei niin hyvästä olosta huolimatta heti. Majoitus löytyi n. 30 sekuntia sen jälkeen kun astuttiin ulos lentokenttäbussista, kun taas oli vastassa joku kyselemässä että "do you need a room?". Ehdotus osoittautui erittäin hyväksi, vaikkakin selvisi miksi jonkun piti olla kyselemässä tulijoita - huone oli erään tavallisen asunnon(?) yläkerrassa kahden suuren kadun välisellä kujasokkelolla. Kujasokkelot oli yksi Saigonin mielenkiintoisimpia juttuja kyllä. Tavalliset perheet istuskelivat/makoilivat lattioilla kaikki ovet auki huoneissa, joissa oli pienoisalttari ja temppeli. Kujalla kokattiin ja pestiin pyykkiä. Myöhään yöllä ovet kai sitten suljettiin kun ensin perheen kaikki skootteritkin ajettiin sisälle turvaan.

Ylipäänsä tykättiin Saigonista tosi paljon, vaikkakin on ehkä vaikea selittää mikä siinä viehätti. Liikenne oli aivan kaaosta ja skoottereita oli kuulemma kaupungissa yli 5 miljoonaa. Kadun ylittäminen oli oikeasti pelottavaa ja oltiin tosi tyytyväisiä, että ei ollut ihan ensimmäinen Aasian kohde :D Myös infrastruktuuri oli yksi iso sekasoppa. Talot olivat kapeita, eri värisiä ja kokoisia, rakennettu sikinsokin. Todella koristeellisen ja siistin talon vieressä saattoi olla peltihökkeli ilman ikkunoita. Esimerkiksi meidän huoneen parvekkeelta näki suoraan sisään jonkun perheen 20 neliön kämppään missä ikkunoiden sijaan oli rautaristikkoa, joista rotat juoksivat sisään, peltiseinät, patja lattialla ja tietenkin se telkkari. Jos kuitenkin nosti katsetta hieman, näki kauniin vaaleanpunaisen valkoisin kohokuvioin koristellun kattoterassisen luksuskodin kaupungin sydämessä. Siinä, miten täysin erilaiset elämät ja maailmat elivät kaikki sulassa sovussa sikinsokin, oli jotakin todella sydäntä lämmittävää. Malesiaan verrattuna Vietnam tuntui hyvin lämminhenkiseltä ja iloiselta paikalta, jossa ihmiset tekivät ahkerasti töitä ja elivät elämäänsä enemmän. Kaaos oli ikäänkuin ihmispaljoudesta johtuva välttämätön sivutuote.

Saigonissa kulutettiinkin 3 päivää lähinnä katsellen kaupunkia istuskellen lastentarhan kokoluokan muovijakkaroilla kadun varsissa litkien paikallista kahvia tai 333 olutta ja syöden nuudelikeittoa. Kaupungissa riitti katsottavaa ja tunnelmaa. (Käytiin myös Anthony Bourdainin reissuilta tutun soppaleidin kojulla! Oli hyvää vaikkakaan en pysty sanomaan mitä eläintä ja mistä kohtaa ne jotkut osat keitossa oli :D)

Ajatuksia istuskelun lomaan käytiin herättämässä pysäyttävässä sotamuseossa ja Chu Chi -tunneleilla. Chu Chi -tunnelit olivat 200km pitkä tunneliverkosto, jossa eli satoja ihmisiä n. 15 vuoden ajan paossa pommeilta. Alkuperäiset tunnelit, olivat osin niin pieniä, että minä en mahtunut sisään ollenkaan. Turisteja varten suurennettu tunnelinpätkä oli ehkä n. 100m pitkä, mutta jo siinä kykkysiltään edetessä reidet huusi hallelujaa ja ahtaan paikan paniikkikohtaus oli lähellä. Vaikea ymmärtää millä sisulla Chu Chit on jaksaneet edetä joka yö 5km matkan (jossa kesti 8 tuntia) ruoan hakuun. Tunneleiden pienuudesta oli toki hyötyä myös sodan aikaan, sillä isommat Amerikkalaissotilaat eivät silloinkaan niihin mahtuneet.

Varsinkin museon jälkeen tuntui aivan käsitämättömältä miten ja millä oikeutuksella tavalliset ihmiset on joskus pistetty kärsimään sellaisesta sodasta. Ja se oli vielä pientä siihen epäoikeudenmukaisuuden tunteeseen, joka heräsi Kambodzassa Khmer Rouge -museossa ja varsinkin nyt kun luen "First They Killed My Father" nimistä tositarinaa erään perheen eloonjäämiskamppailusta vuosina 1975-1980.

Ennen Kambodzaa Vietnamissa nähtiin kuitenkin Saigonin lisäksi Mekongin suistoalueen elämää 3 päivän mekong-risteilyllä, joka siis päättyi Phnom Penhiin Kambodzaan. Samanlaista risteilyä voi kyllä suositella Vietnamiin aikoville. Joen varsi oli täynnä asutusta, ja käytännössä edettiin ihmisten yhteisessä kylpyhuoneessa. Joki oli paikka jossa asukkaat pesevät itsensä, astiansa vaatteensa, jota pitkin he kulkevat, jota pitkin _kaikki_ tavara kulkee, jossa he tekevät työnsä, jonne vessanpöntön putket johtaa, josta kalastetaan, jota käytetään eläimille ja riisipelloille.... Pelkän joella etenemisen lisäksi pysähdeltiin "turistikyliin", missä meille näytettiin miten tehdään nuudeleita ja riisipaperia, karkkeja, popriisiä jnejne. käsityönä. Mielenkiintoinen ei ole tarpeeksi hyvä sana kuvaamaan kaikkea sitä elämää, jota veneestä pääsi tirkistelemään. Ja jokaisesta talosta juoksi iloisia lapsia joen varteen vilkuttamaan kun lasti turisteja meni ohi. Hauskaa reissussa oli myös, että siinä oli isompi porukka yhdessä useamman päivän ja vuosikin vaihtui isolla porukalla juoden paikallista 50snt/litra rommia ja kolaa kelluvassa hotellissa keskellä kylää, jossa oli pilkkopimeää ja hiljaista ja romminkin ostoa varten piti joku paikallinen herättää koputtelemalla kaupan oveen :D (n. klo 20). Seuraavana aamuna tuntui hivenen absurdilta herätä klo 6 katsomaan kuinka jotkut kasvattavat kaloja lattiansa alla.

Aidoin kylä nähtiin Kambodzan ja Vietnamin rajalla, vaikka se ei kuulunut ohjelmaan. Odotimme pari tuntia uutta venettä, ja sinä aikana käytiin kävelemässä läheisessä kylässä. Suurimmassa osassa taloja oli alle 3 seinää, huonekalujen sijaan ehkä pari riippumattoa ja tulisija, koiria ja kanoja sisällä ja ulkona, perheitä syömässä ateriaa lattialla ja lapsia pesulla kadulla... Käsittämätöntä miten kokonainen kylä elää käytännössä vailla yksityisyyttä, eikä ketään tuntunut häiritsevän sekään, että muutama turisti kävelee heidän "kotiensa läpi" ja nappailee erilaisia lomakuvia.

Kambodzan rajan jälkeen Mekongin varsi muuttui väljemmäksi. Rannoilla oli lauta-asutuksen sijaan viljelmiä ja vesipuhveleita, alasti juoksevia lapsia ja bambu/savimajoja. Tuntui, että tultiin vielä muinaisempaan ja köyhempään paikkaan. Olimmekin hieman yllättyneitä, kun Phnom Penhissä talot olivat isompia ja monet hyväkuntoisia. Kuulimmekin sitten, että edelleen varallisuuserot ovat Kambodzassa huimia. Siinä missä Vietnamissa sekoituksessa oli jotain lämmintä Kambodzassa se alkoi olla jo hieman surullista. Myös kilpailu tuloista tuntui olevan kovinta ja innokkaimmat, juoksujalkaa potentiaalisten asiakkaiden luo tulevat "hello sirit" (tuktuk-kuskit, kirjakaupustelijat, aurinkolasikaupustelijat, lisäätähänmitävaan -kaupustelijat...) piirittivät jatkuvasti. Paitsi silloin kun tehtiin parin tunnin kävely (osittain vahingossa) hyvinkin slummihtavalle alueelle. Se kävely oli hieman ehkä jännittävä, mutta myös erittäin kiinnostava. Ja jälleen kerran ne lapset! Iloisia ja kaikki vilkuttaa ja tervehtii englanniksi. Rohkeimmat uskalsivat jopa kysyä, että "How are you?".

Kambodzaa kohtaan oli etukäteen varovainen asenne, mutta tykkäsin kyllä kovasti. Ja yleinen tunnelma ei ainakaan ollut mitenkään pelottava paikasta huolimatta. Phnom Penhin jälkeen tuli melkein kulttuurishokki toiseen suuntaan kun päästiin Siem Reapin turistiosastolle, pikainen paluu mihin tahansa Euroopan lomakohteeseen. Siem Reapissa viihdyttiinkin juuri sen aikaa, että ehdittiin käydä katsomassa Angor Watin temppelialue, jota myös yli 3 miljoonaa muuta ihmistä käy katsomassa vuosittain. Olihan se ihan älyttömän hieno ja kiviä piti todella käydä koskettelemassa, että uskoi olevansa oikeassa paikassa, eikä jonkin leffan lavastuksissa. Mentiin tietenkin katsomaan myös auringonnousu, joka oli aika massatapahtuma ja 10 tunnin jälkeen klo 15 iltapäivällä 6 temppelin jälkeen loput temppelit alkoivat tuntua lähinnä enää kiinnostavilta kivikasoilta :D Kaikkeen turtuu. Lonely Planet oli sitä mieltä, että viikko olisi sopiva aika temppeleillä tallailuun, tässä kohtaa olen ehkä hieman eri mieltä kirjoittajan kanssa :D Mutta jos jokaisen haluaa nähdä, niin ehkä sitten. Me nähtiin ehkä 10%.

Vietnamille ja Kambodzalle siis iso peukku. Nyt tuntuu, että jos joskus uudestaan tänne suuntaan haluaa tulla, niin pohjoisempi Vietnam ja Laos, mahdollisesti Kambodzan muut osat jne. olisivat todennäköisiä kohteita. Tosin on vaikea arvioida, milloin oma yleisfiilis vaikuttaa ja miten siihen kuinka minkäkin maan kokee. Eräs lisähauskuustekijä mekongilla oli tosiaan porukka ja senkin jälkeen jatkettiin matkaa aina Thaimaan rajalle asti yhden suomalaisen valokuvaajan kanssa. Kahdestaan reissaaminen on ihan kivaa ja helppoa, mutta vaihtelukin virkistää. Varsinkin kun on tälläinen sosiaalieläin.

Eilen tosiaan saavuttiin takaisin Thaimaahan 9 tunnin bussimatkan jälkeen Siem Reapista, ja jatkettiin heti yöjunalla Chiang Maihin 16 tuntia. Junamatka oli kyllä ihan mukava ja sängyt miellyttävät, mutta tiukka matkustusrupeama siis oli :) Nyt ajateltiin viikon verran lähinnä rentoutua ja hengailla täällä ja lähitienoilla, että saa hyvän chillailufiiliksen päälle vielä ennen kotiinpaluuta. Sitten shoppailaan itsemme kipeäksi tuliaisilla Bangkokista ja hypätään Suomeen päin suuntaavan lentokoneeseen 18.1.

Lisää tekstiä ehkä siis luvassa enää pari kertaa. Välillä on vaan niin kivaa, että ei jaksa etsiä tietokonetta :)

Aaton aattona kylvyssä

2009-12-23T14:30:00.002+01:00

Jouluaaton aattoa vietettiin tänään Borneon Sabahissa Poringissa kuumien lähteiden tarjoamissa kylvyissä ja myös vesiputouksessa pulahtamalla. Sen lisäksi käveltiin hieman viidakossa puiden latvojen tasolla riippusillalla. Hivenen eri settiä kun yleensä joulun alla... :)

Täältä matka jatkuu huomenna takaisin Kota Kinabaluun joulun viettoon. Suunnitelmissa on joulubuffet jossain hotellissa ja vähän parempi yöpaikka. Vaikka kiva yöpaikka oli myös viimeiset 4 yötä Kinabalu-vuoren kansallispuiston vieressä, vähän kalliimpi, mutta halvempi kuin kansallispuiston majoitukset ja meillä oli sentään oma parveke, telkkari satelliittikanavilla ja lämmin vesi. Lämmitystä ei kyllä muuten ollut, jota olisikin ensimmäistä kertaa tällä matkalla ehkä tarvinnut 1700m korkeudessa. Onneksi 1,5 litran pullo kuumalla vedellä täytettynä toimi ihan hyvin siinä tarkoituksessa :)

Kansallispuistossa oli paljon metsää ja mäkiä. Antti kävikin kiipeämässä sille korkeimmalle "mäelle", Kinabalu-vuorelle 4095 metrin korkeuteen. Reissuun meni melkein kaksi päivää, varsinkin kun se seikkailuhullu halusi kiipeämisen lisäksi mennä muutaman tunnin pätkän maailman korkeinta Via Ferrataa. Via Ferrata on sellanen juttu, missä mennään kiipeilyvaljaat päällä jossain korkeuksissa nuoralla kävellen, siltoja pitkin ja kallioon hakattuja rappuja ja sellaista. Mutta taisi olla mahtavaa :) Itse en kokenut kuitenkaan niin suurta paloa korkeuksiin (suhteessa siihen nähtävään vaivaan ja hintaan) ja varsinkin yhden päivän kansallispuiston mäkien ja mudan jälkeen ajattelin, että mielummin lepäilen hieman ja kävelen edes vähän tasaisemmassa maastossa ja puutarhassa. Ja maisematkin oli ns. riittävän hienot (eli tosi upeat!) vähän alempanakin, kunhan tulivat esiin pilvien takaa. Suurin osa aikaa oltiin pilvessä.

Kun nyt juttu tuntuu luonnostaan niin menevän, niin mennäämpä sitten käänteisessä järjestyksessä tapahtumia kelaten. Kansallispuistoon tosiaan tultiin Kota Kinabalusta, jossa emme jaksaneet olla sillä erää enempää kuin yhden päivän. Reissuväsymys vaivasi hieman, kaupungit kyllästytti ja tuntuivat hankalilta, meluisilta ja muutenkin uuvuttavilta. Yritettiin Kota Kinabalussakin reissuväsymystä hoitaa menemällä biitsille, mutta sekin oli jotenkin hankalaa paikallisbusseilla ja kun vihdoin päästiin sinne tuli sadekaudella yleinen iltapäivän ukkonen. Lopulta päivästä tuli kuitenkin kohtuullisen rento kun ripustettiin riippumatto rannalla olleeseen katokseen ja sateen jälkeen nähtiin vielä upea auringonlaskukin.

Huomenna mennään takaisin siis Kota Kinabaluun vähän vähemmän reissuväsyneinä ja mukavat majoitukset ja hyvä ruoka aseina kaupunkiantipatiaa vastaan. Eiköhän siitä ihan hyvä joulu tule :) Yksi syy siirtymiseen on se, että 26.12. lähteekin jo aamulla sitten lento eteenpäin Ho Chi Minh Cityyn.

Että ei kai tässä muuta kun hyvän joulun toivotukset kaikille :) Vähän on koti-ikävä, jonka varmaan joulu on tuonut esiin, mutta toisaalta se on vaan hyvä. Oppii taas arvostamaan enemmän. Very Merry Christmas :)

Loppupuoliskon suunnitelmia ja budjetin arviointia

2009-12-17T04:17:00.005+01:00

Georgetownista on edetty Cameron Highlandsien kautta Kuala Lumpuriin ja Singaporeen. Aika on mennyt nopeasti ja tanaan jo vaihtuu taas maa ja kaupunki. Palaamme siis Malesian puolelle, mutta Johor Bahrusta on illalla lento Kota Kinabaluun eli Borneon saarelle. Lento takaisin mantereelle on 27.12. eli joulua vietetaan jossain Borneon viidakkoisissa maisemissa.. :) Hiukan tuntuu kylla haikealta missata Suomen jouluperinteet, lumet ja porukat, mutta pitaa ottaa ilo irti tallaisesta varsin erilaisesta joulusta talla kertaa. :)

Varasimme tosiaan kerralla kaikki tarvittavat sisaiset lennot reissullemme. 27. paiva siis siirrytaan Borneolta Kuala Lumpurin valilaskun kautta Ho Chi Minh Cityyn eli etelaiseen Vietnamiin. Sielta on sitten taas mahdollisuus liikkua maitse Angor Watin kautta pohjoiseen Thaimaahan ja sielta lopulta Bangkokiin, mista paluulennot starttaavat 18. tammikuuta.

Reissun puolivali tosiaan suhahti ohi muutama paiva sitten. Huiman paljon on kylla jo koettua takana. Muistiinpanona itselle voi todeta, etta tallainen 40 paivan reissukin Kaakkois-Aasiassa on jo varsin sopivan mittainen pakkaus, ja ehtis viela jouluksi kotiin, jos on marraskuun alussa startannut. Toisaalta hyvalla innolla tassa kylla edelleenkin jatkaa, varsinkin kun taas vaihtuvat maisemat vahan erilaisiin. :)

Myoskin lentohinnoissa taitaa saastaa jonnin verran, kun ei yrita paluulentoa tahan saumaan, kun moni muukin on ryntaamassa kotiin pain. Nyt maksettiin Kilroyn kautta Cathay Pacificin kevattarjouksessa (varattiin siis huhti-toukokuussa) n. 550e per nena meno-paluulipuista. Muuten budjetiksi visioitiin 25 euroa/paiva/tyyppi, ja reissun puolen valin kohdalla elinkulut olivat matkoineen, majoituksineen vaatehankintoineen ja kaikkineen keskimaarin 24,5e/paiva/reissaaja. Hong Kongissa ja varsinkin nyt Singaporessa budjetti ylittyi selvasti, ajoittain jopa tuplana, mutta varsinkin Thaimaassa paastiin monesti alle pariin kymppiin per nena. Alin taisi olla Koh Changin loikoilupaivan 9 euroa hengelta. :)

Nyt varatut sisaiset lennot ei ihan mahdu tuohon budjettiin (jossa siis junat, bussit ja laivat oli kaikki mukana). Johor -> Kota Kinabalu -> Kuala Lumpur -> Ho Chi Minh City lennot on yhteensa n. 215 euroa hengelta. Hiukan aiemmin varaamalla noissakin olisi voinut saastaa, mutta paatettiin mieluummin sailyttaa valinnan vapaus reitin ja aikataulun suhteen mahdollisimman pitkalle.\

Taman budjettipohdinnaksi muuttuneen kirjoituksen oli alunperin tarkoitus raportoida viimepaivien suurkaupunkihulinoita, mutta ehka niista seuraavassa.. :) Mietittiin etta on kiva raportoida siitakin, etta mita tallainen reppureissailu meidan meiningilla oikein kustantaa. Jaapahan siita muistiin merkinta myos itselle, seuraavien seikkailujen suunnittelua varten + naille seuduille reissua kelailevat saa jotain osviittaa. Nyt siis budjetti 2000e/hlo/80 paivaa + 550 kaukolennot + 215 sisaiset lennot.

Muutenkin saa kysella meilta jos kaipaa vinkkeja esim. majapaikoista eri suunnilla tai jotain. Ei tassa viela mitaan reissuproita olla, mutta esim. just majapaikkasuositusten tietaminen etukateen on kiva kun saapuu kaupunkiin illalla. Toki opaskirjoista loytyy kuvauksia myos, mutta tahan mennessa muiden reissaajien suosituksilla on aina paadytty aika hyvaan. Opaskirjan mainintoja kiertamalla on tullu vastaan vaihtelevaa tarjontaa.

Nyt ehka pitaa paastaa seuraavat jonottajat koneelle. Kuala Lumpurissa ja varsinkin Singaporessa on ollu kylla siistia! Kirjotellaan niistakin varmaan viela joskus. Nyt vikat pyorahdykset S'poressa ja illaksi rajan yli Malesian puolelle ja lentokentalle.

Malesiassa

2009-12-09T05:14:00.003+01:00

Poistuimme Thaimaasta rohkeasti viimeisenä päivänä turistiviisumissa ja nyt olemme siis Malesiassa Penangissa. Matka kesti ja kesti, vaikka kilometreissä matka ei ole mahdottoman pitkä. Parit lossit ja lautat ja rajanylitykset ja odottelut ja ihmisten keräilyt saivat matkan venymään kuitenkin 14 tuntiseksi. Onneksi ehdin tervehtyä ensimmäisestä pahemmasta kipeytymisestä ennen matkaa. Vähän pisti taas 39,5 asteen kuumeet ja muut katsomaan tarkemmin mitä ja mistä syö :D

Lanta oli kuitenkin ihan hyvä paikka sairastaa, saatiin hienommasta resortista varmaankin huomiota herättävän autiouden ansiosta sopivan hintainen huone, missä oli siivoukset päivittäin ja oma (vedettävä) vessa ja lämmin suihku. Kun pääsi ylös sängyn pohjalta pääsi myös hotellin uima-altaalle rentoutumaan.

Tämän hetkinen Georgetown on melko rähjäinen ja kaoottinen, mutta jotenkin kuitenkin sympaattinen. Eilen käytiin perhospuistossa ja trooppisten hedelmien tilalla. Illalla hyödynnettiin kaupungin mahdollisuuksia käymällä leffassa :) Huomenna meinattiin jatkaa matkaa edelleen etelään Cameron Highlandseille, missä pitäisi vähän viileämmän ilmaston ansiosta myös tee- ja mansikkaviljelmiä.

Nyt pitänee varmaan lopetella ja lähteä lounaalle, joksi aamupala vaihtui, kun juututtiin vähän nettikoneiden ääreen hoitelemaan asioita.

Lepäilyä Koh Lantalla

2009-12-04T09:39:00.003+01:00

Pientä väliraporttia Koh Lantalta. Takana Railay beach, Phi Phi -saaret ja nyt pari päivää chillausta Lantan hiljaisissa maisemissa. Railaylla käytiin tsekkaamassa upeat kaalliorannat ja innostuin myös buukkaamaan itseni iltapäivän kestävälle kiipeilyreissulle. Emmin oli alunperin tarkoitus tulla ottamaan vain muutama kuva kalliokiipeilystä, mutta kun kiipeilyreissuun yhdistyi myös seikkailu läheisen luolan läpi ja kuvaajallekin tarjottiin mahdollisuutta tulla mukaan ja laskeutua köydellä toiselta puolelta, oltiin sitten lopulta molemmat kiipeilyvaljaat päällä auringonlaskun aikaan kurkistelemassa maisemia parin kymmenen metrin korkeudessa ammottavasta luolan aukosta. :)

Railay-päivän jälkeen suunnattiin Phi Phille. Itse kaupunkin osoittautui turistista mainettaan paremmaksi, vaikka kyllähän sinne kapeille kaduille kaikenlaisia tyrkyttäjiä mahtui. Pitkähäntäveneellä tehtiin kierros saaren ympäri, ja bongattiin kaikki "pakolliset" nähtävyydet. Apinarannan apinat oli vähän pelottavia kiipeillessään varastamaan maisseja ym. ruokaa turistien käsistä, mutta maisemistaan kuuluisa May Bay osoittautui myös loistavaksi snorklauspaikaksi. Onnistuttiin myös näkemään pari vilausta pienistä riuttahaista, jotka kuulemma ovat ihmiselle vaarattomia, mutta näyttävät sellaiselta klassiselta hailta, joten pientä jännitystä vedessä lilluessaan kyllä kokee, kun moinen otus ui vastaan. :) Käytännössä hait olivat kyllä todella pelokkaita ja piti nähdä vaivaa että näki jotain muutakin kuin pakoon vilahtavan pyrstön.

Phi Philtä matka jatkui Koh Lantalle, missä suunnitelmana oli levähtää pari päivää tiiviin turstisuoriutumisen jälkeen. Levon kannalta täällä on otettukin, varsinkin kun Emmille nousi eilen hiukan kuumetta. Tänään olo on kuitenkin ollut parempaan suuntaan ja näillä näkymin sunnuntaina jatketaan matkaa. Viimeistään maanantaina loppuukin passiin leimattu oleskeluaika Thaimaassa, joten pian reissataan pitkin Malesiaa kohti Kuala Lumpuria ja Singaporea.

Kuumuus jatkuu Krabilla

2009-11-27T13:14:00.003+01:00

Toissapäivänä saavuttiin Krabille bussiseikkailuin, käytännössä liftailtiin sopivannäköisiin busseihin tien varrella. Tämä johtui suurimmaksi osaksi siitä, että bussiasemalla ei osattu kertoa mistä bussi lähtee ("On the road") eikä milloin ("Every time"), mutta niinhän ne sitten teki :D

Ennen Krabia ehdittiin Khao Lakissa vielä huristella skootterilla mm. vesiputoukselle. Skootteri on täällä kyllä tosi kätevä ja edullinen tapa liikkua. Ja hyvin paikallinen tapa, usein niillä menee koko perhe ja tavarat ja vaikka esim. kalanippu roikuttaen ja rakennustarvikkeet jnejne. Me mentiin sentään vaan kahdestaan ja yhden repun kanssa. Ja käytettiin paikallisuudesta poiketen kypäriä. Käytiin myös reissun ekassa museossa, joka oli hyvin simppeli, mutta tavallaan pysäyttävä. Se oli 2004 tsunamista kertova museo. On älytöntä miten moni täällä jäi sen takia vaille työtä tai työvälineitä ja vielä älyttömämpää on, että esimerkiksi ilmastonmuutoksen myötä, tuollaisten jopa vielä suuremman kokoluokan onnettomuuksien riski kasvaa.

Ympäristöasioita herää ajattelemaan täällä hieman uudesta näkökulmasta muutenkin. Yksinkertainen tavallinen elämäntyyli on melko vähän ympäristöä kuormittavaa, mutta turismi ei ympäristöä säästä. Myöskin monet länsimaiset "helpotukset" kuten muovipussit, on otettu käyttöön, mutta samalla ei ole otettu käyttöön systeemiä, joka huolehtisi niiden asianmukaisesta hävittämisestä. Tai esimerkiksi muoviset vesipullot, mitä mekin tuotetaan täällä roskiksiin varmasti monien kilojen edestä. Tai eihän se länsimaissakaan niin hyvin ole välttämättä hoidettu, on vain poissa silmistä... Eikä Thaimaa edes ole mitään verrattuna moniin muihin maihin. Myös korallien kunto saa ajattelemaan, vaikka ne upeita olivat edelleenkin. Hölmöt turistit (myös paikalliset!) talloskelivat koralleja ja matkoja tehdään useita päivässä. Tsunami tuhosi myös koralleja, mutta joidenkin lähteiden mukaan nekin tuhot, jotka luullaan tsunamin aiheuttamiksi on suurimmaksi osaksi ihmisten saastuttamisen ja välinpitämättömyyden ansiota.

Noh, nyt meinaa mennä vähän paasaamisen puolelle, joten takaisin iloisempiin aiheisiin :)

Krabilla on myös ajeltu skootterilla mm. temppelialueelle, jossa osa ruokousmestoista oli luolissa, osa helposti saavutettavissa ja yksi mäen päällä, jonne oli 1240 porrasta. Kiivettiin sitten silti sinne, oli aika tiukka :D 55 min ylös, 30min alas. Ja portaikko oli jyrkkää ja askelmat korkeita ja kapeita. Mutta olihan se tavallaan hauskaa ja maisemat täällä kalkkikivivuorimaastoissa upeat. Temppelialueella oli myös mahtavia ja suloisia, joskin pitkäkyntisiä taipumuksia omaavia apinoita!

Tänään käytiin myös ekalla kokkauskurssille jonne houkuttelin Antinkin. Oli kyllä kiva päästä kokeilemaan oikeasti niitä juttuja, mitä jo on vähän kotona yritellyt ja täällä maistellut. Ja omat ruoat oli tosi hyviä ja maut juuri omaan suuhun mukautettuja :) Tilauksesta voi ehkä yrittää reissun jälkeen päästä meidän illallisravinteliin thaikulle ;) Antti lupasi tehdä jälkkärin, mikä oli pääasiassa kookosmaitoa, sokeria ja siinä keitettyä banaania.

Nyt blogaillaan baarissa siemaillen paikallista rommia kolalla, tietenkin vain siksi, että juomien hinnalla sai ilmaisen internetin käyttöön :) Seuraavaksi pitäisi miettiä jaksaako tämän päivän 7 ruokalajin jälkeen vielä jotain illallista maistella vai käpötelläänkö suoraan takaisin nukkumaan kurkkien matkalla vähän naapuristadionin nyrkkeilymatsin tunnelmia.

Saariseikkailuista takaisin mantereelle

2009-11-23T07:59:00.003+01:00

Nyt löytyy taas nettipaikkoja hiukan helpommin, eikä sähköjä varten tarvitse odotella iltaan asti. Saarireitiksemme muodostui lopulta Ranongin satamasta alkaen Koh Chang, Koh Pahyam, Koh Surin Nua ja eilen saavuimme pikaveneen kyydillä hieman Khao Lakin pohjoispuolelle, mistä päästiin vielä taksin kyydissä yhden englantilaispariskunnan neuvomalle guest houselle.

Urbaanimpi guest house majoitus tuntuukin kyllä mukavan luksukselta viimeaikaisiin bambumajoihin verrattuna. Sinäänsä kyllä huomas hyvin, että esim. sähköä ei oikeastaan tarvitse kovin paljon, kunhan kameran akut saa tarvittaessa ladattua. Saarilla myös vuorokausirytmi pyöri melko vahvasti auringon mukaisesti. Generaattoria ja sähkövalaistusta pidettiin päällä yleensä auringonlaskun jälkeen kello kuudesta noin kymmeneen asti. Sen jälkeen valtaosa porukasta meni nukkumaan, ja kunnon unien jälkeen heräilikin yleensä ongelmitta seitsemältä kun aurinko alkoi jälleen valaista tienoota.

Emmi Koh Changin olosuhteista jo raportoikin edellisessä postauksessa, joten jatkan seuraavasta saaresta. Koh Phayamille oli noin tunnin matka ja se taittui kätevästi tilausveneellä, johon saatiin kuluja jakamaa Ben ja Nice joiden kanssa tuli saarella muutenkin hengattua Ranongin bussiasemalla tapaamisesta asti. Koh Phayam on Changia hiukan "kehittyneempi", mutta osoitti myös ettei teknisen kehityksen aste välttämättä tee paikasta parempaa. Betonipäälysteisiä teitä oli muutama enemmän kuin Changilla ja skoottereita huristeli ympäriinsä huomattavasti enemmän, myös pitkin hiekkarantaa. Phayamin hiekkaranta oli astetta valkeampi ja hienompi kuin Changilla, mutta yöunitien uskomaton valoa hohtava levä vetää Changin myös uintiominaisuuksissa omassa asteikossani korkeammalle. Samaa ilmiötä oli havaittavissa kyllä myös Phayamilla, mutta paljon himmeämpänä.

Phayamilla majoituttiin Hornbill Hutissa isoimman rannan tuntumassa. Bambuinen bungalow oli edellistä isompi ja halvempi ja aluksi hiukan jäyhältä vaikuttanut paikan omistaja osoittautuikin sitten erittäin avuliaaksi ja kyseltyämme ohimennen snorklausmahdollisuuksista hän soitteli ja diilasi meille mahdollisuuden osallistua kahden päivän snorkkelireissulle vain yhdeksi päiväksi alle puolella koko reissun hinnasta.

Phayamilla siis vietettiin yhteensä kaksi yötä ja välissä olevana päivänä käytiin jo hiukan testailemassa snorklausta majapaikan lainavarusteilla. Beachin edestä löytyikin pienen haeskelun jälkeen jonkinlainen koralliriutta. Riutta oli ilmeisesti hiukan huonovointinen, sillä värit painottuivat harmaaseen ja ruskeaan, mutta kaloja sielläkin näkyi yllättävän paljon.

Seuraavana aamuna aikaisin alkanut snorkkelireissu sitten kyllä nostikin käsitykset vedenalaisesta maailmasta ihan uusiin sfääreihin. Jo 5 tuntisella menomatkalla saatiin käsitystä pinnan alla piilevistä otuksista, kun perässä vedettäviin uistimiin tarttui parikin valtavaa kalaa. Tosien nimeksi tiesivät king fish, ja toinen oli sen verran hankalammin äännettävä, että ei enää muistu mieleen. Minäkin pääsin kertaalleen rullamaan nykinyttä uistinta veneeseen päin, mutta huiman jännityksen päätteeksi paattiin nousi pelkkä iso uistin. :) Eteenpäin kulkeva vene ja pienen ahvenen kokoinen uistin aiheuttivat ilmeisesti sen verran vastusta, että olin loppumetreille asti varma, että kyllä siellä koukussa jotain on.. :D

Matkan kalastukset olivat kuitenkin lähinnä oheisaktiviteettiä, sillä kansallispuiston alueelle päästyämme siirryttiin varsinaiseen asiaan ja puettiin snorklausvarusteet ylle. Phayamin rannan riuttoihin verrattuna Surin-saaren ympäristö oli kyllä käsittämättömän upea. Koralleja oli monissa eri väreissä ja kaloja valtavasti. Reissuveneellämme kiersimme useammankin riutan liepeillä ja pulahdimme vedenalaista maailmaa ihmettelemään. Hauskimpia paikkoja olivat virtakohdat, joissa pystyi käytännössä mitään tekemättä lillumaan vedessä, ihmettelemään alla lipuvia maisemia ja lopuksi paatti kävi noukkimassa ihmiset kyytiin riutan toisesta päästä. Suurin nähty elikko oli mureena (sellainen luontofilmeistä tuttu rumakasvaoinen parimetrinen käärmeentapainen), mutta pääosin nähdyt eläimet olivat melko pientä kokoluokkaa. Kilpikonnia on kuulemma saaren liepeillä paljon, mutta nyt niitä ei meidän silmiimme osunut. Miehistö veikkaili varsin tiukkaa merenkäyntiä syyksi.

Snorklailua jatkeettiin leppoisissa merkeissä melkein auringonlaskuun asti, ja sitten siirryttiin puiston keskukseen yhteiselle illalliselle. Tarjolla oli monen monta erilaista kippoa toinen toistaan tulisempia juttuja, ja mekin melko tiukan ruoan ystävinä jouduimme jättämään monen astian antimet melko vähälle, sillä kokki oli tosiaan ollut aika hurjalla tuulella. :) Parin vielä herkemmän matkalaisen tuskaisten kyselyjen jälkeen pöytään tuotiin sitten myös munakkaita, jottei kukaan ihan tyystin ilman ruokaa jäänyt.

Saarella majoituttiin teltoissa ja tässä vaiheessa erkanimme "seuramatkaporukastamme". Makuupussit, -alustat ja jopa tyynyt sai kuitattua puiston keskuksesta joten leiriytyminen oli tehty varsin helpoksi. Leirikeskusmaista tunnelmaa paikassa oli muutenkin. Teltat vieri vieressä ja hälinä ajoittain sen mukainen. Ruokailu tapahtui suuressa yhteiskatoksessa ja itse ruoka oli tasoltaan hiukan sellaista suurleirikeittiö tasoa. Eli kun yleisesti ollaan lähes joka kertaa oltu täkäläisistä pöperöistä enemmän tai vähemmän innoissamme, niin leiriruokalasta tulleet murkinat soveltuivat lähinnä nälän taltuttamiseen ilman sen suurempia kulinaarielämyksiä. Ehkä se oli osa puiston strategiaa pitää ihmiset liikkeellä, sillä helposti olisi noihinkin oloihin voinut unohtua moneksi päiväksi. Nyt telttaöitä vietettiin kaksi ja joka päivä käytiin pikkuveneillä snorklaamassa jossain saaren monista riuttapaikoista. Myös luontopolkua yritettiin, mutta ilmeisesti sen kunnostus tämän talven sesonkia varten oli vielä tekemättä ja yksi lahonnut ja puoliksi romahtanut silta sitten katkaisi matkanteon noin yhden kilometrin kulkemisen jälkeen. Huvittavaa kyllä, että minkään lainen ongelmakohdan kiertäminen ei oikein tullut kysymykseen. Toisella puolella aaltoili varsin kivikkoinen merenkohta ja toisella puolell jyrkkä ja käsittämättömän tiheä viidakko. Toisaalta haitta ei ollut suuri, sillä viidakkopolun näkemisen lisäksi meille jäi nyt vähän aikaa riippumattohengailuun ennen iltapäivän snorkkelikierrosta. :)

Eilen sitten lopulta palattiin mantereelle lyöttäytymällä brittipariskunnan matkaan. Hekin olivat jääneet pakettimatkalta saareen pariksi yöksi ja nyt menossa saman firman veneellä takaisin. Meidän etelään päin suuntautuville pyrkimyksillemme Khao Lakiin menevä vene sopi loistavasti, joten pienen selvittelyn jälkeen lopulta onnistuimme ostamaan pelkät menoliput melko moderninoloiseen speed boatiin. Matkalla oli vielä yksi snorkkelipiipahdus thaimaan kuulemma suurimmalla riutalla ja sen jälkeen ohjelmassa oli tiukka mutta nopea (1,5 h) matka mantereelle. Speed boatin meno oli hiukan eriluokkaa aiemman matkan kepeästi keinuvaan alukseen verrattuna. Otettiin vielä seikkailunhaluisina paikat enemmän pomppivasta keulasta ja käytännössä koko matkan sai kyllä pitää kunnolla kiinni sillä vaahtopäinä aaltoileva meri oli kuin jyrkkä laskettelurinne täynnä hyppyreitä.. :D

Khao Lakin viileä huone tuntuu siis nyt varsin tervetulleelta. Tänään ehdittiin käydä jo rantaa katsastamassa ja seuraavaksi vuorossa lounaspaikan etsintä. Emmi ehtikin tässä mun roomaaninvääntämisen aikana lisätä pari kuvaa Flickeriin ja jos jatkossa hengataan hiukan tiheämpien nettipisteiden äärellä, saattaa päivityksiä olla luvassa vähän tiheämpään. Jaksaa ehkä kivemmin lukea kun ei tuu tällaisia megapäivityksiä kerralla. Ja pääsee täällä kirjotuspäässäkin vähän helpommalla. Mut kun paljon kivaa tapahtuu niin on kiva päästä kertoilemaan. Ja jää tästä kätevästi vähän matkapäiväkirjahenkistä dokumenttia itsellekin myöhemmin ihmeteltäväksi. Hyvää jatkoa, nyt lounaalle! :)

Sahkotonta eksotiikkaa

2009-11-17T06:58:00.003+01:00

Blogaaminen on jaanyt hieman Bangkokin jalkeen, silla taman hetkinen sijainti ei oikein tue tallaisia lansimaisia hapatuksia. Olemme siis Koh Changilla Myanmarin rajan lahistolla, siis lansipuolella pikkusaarella, ei silla isommalla Changilla itapuolella. Talla saarella ei ole kuin yksi betonipaallystetty "tie" eika sahkoverkkoa. Muita mukavuuksia sitten loytyy kylla, kuten hauskaa seuraa, aivan mahtava majatalon isanta, mukavaa uiskentelua, rauhaa kollia riippumatossa ja maittavaa ruokaa. Netin aarelle kavelimme n. 4km matkan bungalowiltamme "keskustaan", jossa on yksi "kauppa" ja koulu, katsastamaan lahinna mahdollisuuksia seuraaviin siirtymiin ja viikon saata.

Bangkokista tiemme vei tosiaan 3. luokan paikallisjunassa Hua Hiniin, joka oli kylla ihan mukava pikkukaupunki, mutta Aurinkomatkojen vaikutus kaikenmaailman "mita kuuluu kukkuluuruu" raatalihuuteluiden ja suomenkieliset ravintolalistat tarjoillen perunamuusseja alkoi ehka vahan huvittaa. Emme siis viihtyneet siella kolmea paivaa kauemmin. Siellakin kylla majoitus oli kunnossa, hostellimme sijaitsi kaytannossa laiturilla ja oli oikein mukavaa laituriterassilla katsella paikallista kalastustoimintaa ja kuningasta vartioivia jouluvalokoristettuja aluksia. Biitsikin tarjosi valkoista hiekkaa ja palmuja.

Hua Hinista paasimme Ranongiin napparasti yobussilla, joka oli kylla jostain syysta jaahdytetty jaakaappikylmaksi. Penkit sai kuitenkin mukavan alas ja saapuessamme klo 5 aamuyolla Ranongiin, oli jo takana muutaman tunnin younet. Niita jatkettiin sitten puupenkilla Ranongin satamassa, josta paasi pitkaveneella Changille 9.30 aamulla. Samalla bussilla kanssamme tuli pari muutakin matkaajaa ja odottelu sujui nukkumisen lisaksi mukavasti. Jo satamassa majatalomme isanta tuli esittelemaan paikkaansa ja onnistui naurullaan ja energisyydellaan saamaan meidat katsomaan heti ensimmaisena hanen paikkaansa. Nyt kun olemme nahneet muitakin ei kylla kaduta. Jos joku muukin joskus tanne pain eksyy, niin Crocodile Rockia voi kylla suositella. Paikka ei ole ihan biitsilla, mutta laiturilta on korkean veden aikaan erinomaista uida. Myos youinnit tarjoaa jannyytta, silla meressa on jotain valoa heijastavaa levaa, joka nayttaa aivan uskomattomalta pimeassa. Crocodile Rockissa on myos mukavia eri tasoilla olevia istuskelunurkkauksia, joista voi katsella merta ja rantaa tai vaikka pelailla lautapeleja ja lukea. Jokaisella bungalowilla on oma kirjansa, johon kirjataan jos tilaa jotain ruokaa tai ottaa jotain juomista pakastimesta. Kaikenkaikkiaan olo on niin kotoisa, etta lahteminen tuntuu jopa hankalalta.

Lahtea kuitenkin ajattelimme ylihuomenna, silla Thaimaassa on viela ensimmaisen kuukaudenkin ajalle paljon nahtavaa. Jaljella on 2,5 viikkoa aikaa oleskeluluvan umpeutumiseen ja snorklaamista olisi ainakin kiva kokeilla heti. Seuraava kohde lienee Koh Phayam tuossa vieressa. Se on hieman enemman palveluita tarjoava, ja sielta voi mm. tehda paivaretkia snorklaamaan Koh Surin Nuan merikansallispuistoon. Hinnat on varmaan reissulla kovat, mutta muuten elamiseen menee niin vahan, etta budjetti kestaa. Phayamista pitaa palata varmaan Ranongiin ja sielta jatkaa bussilla etelampaan. Toiveissamme olisi paasta meritse, mutta se ei ainakaan nyt tunnu kovin helpolta vaihtoehdolta.

Kaikista fiiliksista ja kokemuksista voisi kirjoitella hyvin paljon syvallisemminkin, mutta aina tuntuu, etta on parempaakin tekemista ja kirjoitukset venyisivat perusraportoinnin lisaksi hurjan pitkiksi. Kuvia ei taas tasta nettiin oikein saa ladattua, koska yhteys on varsinkin hieman pilvisella saalla niin hidas. Miniblogauksia voi seurailla kuitenkin edelleen tuosta reunasta :)

Sawatdee-khaa seuraavaan kertaan!

Bangkokin huiskeessa

2009-11-09T16:08:00.002+01:00

Taas on aika vierähtänyt mukavasti pari päivää niin, ettei meinaa keretä tänne kirjottelemaan. Tältä erää Bangkok-visiitti alkaa olla lopussa, kun huomenna meinataan suunnata heti aamusta Hua Hiniin. Vaikka tänään saatiinkin jo taas kyytieksotiikkaa joki- ja jotain lintsin hurjakurua muistuttavan kanavapaatin muodossa niin ei olla vielä saatu tarpeeksi, vaan meinataan lähteä Hua Hiniin aidoilla puupenkeillä varustetulla 3. luokan junalla :) Hyvä puoli tuossa on myös se, että niihin ei voi varata lippuja etukäteen kun meillä ei vielä sellaisia ole - ettei jäädä matkatta.

Thaimaa on kyllä viehättänyt suurkaupunki muodossakin. Pienempää ja ehkä "rähjäisempää" mutta ehdottomasti sympaattisempaa kuin Hong Kongissa. Bangkokin koko kyllä on jaksanut pari kertaa hämmästyttää kun on alkanut kartalta arvioida etäisyyksiä.

Sunnuntaina käytiin jätti-isolla viikonlopputorilla, missä todellakin oli se 10 000 myyntikojua ja myytiin ihan kaikkea koiranpennuista autoihin ja sisustuskukista farkkuihin. Ihmisvilinä ja 30 asteen kostea kuumuus oli sen verran uuvuttavaa, että muutama tunti chillailtiinkin tuon jälkeen hostellilla. Täällä kyllä viihtyykin, voi todella suositella seuraaville Bangkokin kävijöille: San Sem San Place. Todella ystävällistä palvelua, suloinen puutalomiljöö, ja siistiä on. Aamupala kuuluu hintaan, joka on n. 6,5e / nenä kahden hengen huoneessa. Sunnuntain chillailu osui kyllä hyvään aikaan, sillä juuri päättymäisillään oleva sadekausi muistutteli itsestään samaan aikaan kaatosateen ja ukkosen muodossa. Illalla jaksettiin ponnistaa itsemme Khao Sanin vilinään, jossa syötiin. Ravintolaa, jota oli jossain paperissa suositeltu, etsittiin tosin lähemmäs tunti, kun se oli hyvin sisäpihalle piilotettu. Mutta olikin sitten loistopaikka :)

Eilen ei saatu ostettua vielä Khao Sanilta reissaustarvikkeita, mutta asia korjattiin tänään. Täällä meinaa niin tavaroiden kuin ruoankin kanssa tulla runsaudenpula. Kaikkea on ihan hirvittävän paljon ja hinnoissa on eroa, tosin euroissa erot jää usein alle yhteen...... Mutta sitten iskee joku kauhea vertailun ja valikoinnin tarve ja päätyy kiertämään katuputiikkeja pari tuntia ilman, että mitään jää käteen. Tänään päätettiin siis eilisestä viisastuneena vaan ostaa, jos tulee tarpeellisia ja kivoja asioita vastaan. Saatiinkin saaliiksi muutama saronki, parit fisherman pantsit (vähän sellanen läppä "must have" :D) ja Antille muutama paita, riippumatto, päähuivi ja Emmille hellemekko. Loppupäivä käytettiin seikkaillen kaupungin isompia osia ja ostoskeskuksia, johon matka oli toki suurempi kokemus kun ne kauppakeskukset. Sinne mentiin jokea pitkin, mitä liikennöin veneet, jotka toimivat bussien tapaan. Sen jälkeen hypättiin sky trainiin, mikä on siis metro, joka kulkee tien pinnan yläpuolella alapuolen sijaan. Ja ostoskeskuksesta paluusta kanavapaatilla mainitsinkin jo.

Illallista syötiin aivan mahtavassa jouluvaloin koristellussa pikkupaikassa, jonka mummeli oli uskomattoman suloinen. Ja ruoka kaunista ja aijai miten namia. Varsinkin keitot nää osaa!

Nyt vielä pikagooglaukset huomista varten, että mistä päin Hua Hiniä pitäisi alkaa majoitusta etsimään :) Raportoidaan taas kun ehditään!

Hong Kong kohta takana

2009-11-06T16:46:00.006+01:00

Viimeinen yö Hong Kongissa edessä. Aika nopeasti on nää muutamat päivät menny, mutta todella hyvän reissufiiliksen on jo saanu päälle. Hassua kun tää Hong Kong oli alunperin lähinnä sellainen bonus-etappi, jonka sai kympin tai parin maksulla lisättyä matkaan, mutta ainakaan ite en tullut tätä vaihettaa ennakkoon niin paljon miettineeksi tai fiilistelleeksi.

Mut on kyl ollu loistavat reissupäivät täällä. Kaupunki on todella monipuolinen ja jännästi tuntuu että eri puolet on jakautunu yllättävänkin selvärajaisiin alueisiin. Tai siis esimerkiksi hyvin huomaa missä liikkuu turisteja ja missä paikallista väkeä. Mistä ostetaan akvaariokalat ja mistä elektroniikat. :D

Meidän hostelli on Mong Kokissa, missä tuntuu hyörivän pääasiassa paikallisia; päivisin vanhempaa väkeä työhommissa ja iltaisin nuorisoa matkalla jostain johonkin, yleensä ilmeisesti syömään tai jonottelemaan teejoumamukeja johonkin lukuisista kojuista. Varsinaisia baareja näillä kulmilla ei nimittäin hirveästi oo näkyny, mutta pieniä syömäpaikkoja sitäkin enemmän. Ja ihan Hostellin oven vieressä on "teelä" joksi me on alettu erilaisia tee-pohjaisia kuumia ja kylmiä juomia tarjoilevaa kioskia kutsua. Meillä on sinne jo kanta-asiakaskorttikin, mutta ihan ei tuu leimat täyteen.. :D

Tänään käytiin myös tsekkaamassa erilaisia markettikatuja. Yks katu oli omistettu pelkille kukkakaupoille ja toinen alue taas vilisi akvaariokalakauppoja. Tuntuu hassulta että kun Suomessa viherkasvit tai remonttitarpeet haetaan jostain keskustan ulkopuolelta valtavista automarketeista, niin täällä niitä myy aiheelle omistettu katu täynnä pikkuliikkeitä. Voihan toki olla että autolijoille on tarjolla myös megamarketit jossain kauempana.

Tänään käytiin itsekin ensimmäistä kertaa keskustan ulkopuolella (jossa tosin ei vielä kerrostalojen keskikorkeus kauheasti matalampi ollu). Diamond Hillin lähellä oli valtavan hieno kiinalainen puutarha johon osuttiin mukavasti vähän ennen auringonlaskua, joten ehdittiin näkemään se sekä päivä että iltavalaistuksessa. Samaan aikataulustrategiaa käytettiin Juhon vinkin mukaisesti kun käytiin Victoria Peakilla katselemassa maisemia alas Hong Kongiin. Oli kyllä siistiä nähä kun pilvenpiirtäjälauma alkaa loistaa nopeasti pimenevässä yössä, ja normiloisteen lisäksi joka ilta klo kahdeksalta on ohjelmassa myös pilvenpiirtäjän valoilla ja rannalla soitetulla musiikilla luotu Symphony of Lights esitys.

Tuntuu että kaupunkia on tosiaan ehditty syynätä jo aika monelta kolkalta ja huominen tuntuukin oikeen hyvältä ajalta siirtyä eteenpäin. Trooppisen kelin osalta tää on ollu hyvä pehmeä lasku, kun keli on koko ajan pikkusen lämmenny ja vasta tänään oltiin ekaa kertaa shortsit+sandaalit linjalla liikkeellä. Saa nähä kuinka paljon muutosta tuo huominen parin tunnin lento.

Lento lähtee vasta kympiltä illalla, joten sitä edeltävälle ajalle keksittiin hauskaa ohjelmaa. Napataan jo aamulla rinkat matkaan hostellilta ja otetaan lentokenttää kohti siirtymiseen hiukan epätavallinen kulkuneuvo, eli keskustasta lähtevä laiva. Se puksuttelee suunnilleen tunnin Lantaun saarelle, missä lentokenttäkin on, mutta väliin pitäis jäädä hyvin aikaa käydä vuoren laella tsekkaamassa kuulemma maailman korkeinta ulkoilmassa olevaan buddha-patsasta. (Kuvien perusteella se on aika iso, joten pistää miettimään kuinka isoja ne oikeen on sit sisätiloihin rakenteanu... :)

Nyt ehkä pitää himmailla kirjoittamisen kanssa, niin ehdin vielä ladata parit kuvat kamerastakin Flickriin ja silti nukkua kunnon unet ennen lähtöä. Tähän mennessä kuvia on tullu nettiin vaan puhelimen kameralla otetuista (kun se onnistuu ilman pihoja ja konetta kunhan julkinen wlan löytyy). Mut nyt sain piuhalla ladattua kuvia myös varsineisesta kamerasta. Flickrin kuvasetti ei siis ole täysin kronologisessa järjestyksessä, mutta en ala niitä nyt tuonne väleihin pistelemään, niin aiemmat kuvat jo bonganneille tulee kuitenkin uusimmat viimesimpinä. Flickriin siis pääsee kätevimmin vasemman laidan kuvalistasta klikkaamalla, tai tästä.

Palanen ekoista ajatuksista Hong Kongissa

2009-11-03T10:39:00.003+01:00

Hiphei!
Eka oikea postaus hostellin tietokoneelta. Matka meni mukavasti ja yllattavankin nopsaan, siina pisimmilla lennolla senkun katteli viihdetta ja pelas bejeweledia kun joku kantoi ruokaa ja juomaa. Ei siella kovin hyvin nukkuminen onnistunut tietty, mm. varmaan aikaerostakin johtuen (taalla 6 tuntia enemman kuin suomessa) joten asken otettiinkin parin tunnin paikkarit tuolla pikkukopperossamme. Lennon erikoinen jalkivaikutus on ainakin mulla, etta keinuttaa ihan kun olis ollut laivalla, mutta vahan samanlaiselta kyydilta se toki tuntuikin. Hostellihuone tietysti toimii edelleen hyvana laivasimulaattorina, muistuttaa siljan hyttia paitsi lakanat on sapommat kalakuvioiset ja sanky puuta. Nyt mietittiin etta jotain voisi taas syoda ja etta pitaisiko johonkin night marketille suunnata. Aamupalaksi/lounaaksi syotiin nuudelikeittokulhoset ja japanilaista teeta jossakin pikaruokalassa. Joutuu kylla ehka syomaan taalla koko ajan jos yrittaa ehtia maistamaan kaikki ne asiat mita haluaisin. Thaikkulassa ei sitten niin kiiretta.

Noh, Hong Kongin tutkiminen jatkukoon :) Tahan mennessa on tuntunut yllattavan helpolta liikkua ja asioida! Ja kaikesta ohjeistetaan koko ajan "ala sylje lattialle" "muista vetaa vessa kayton jalkeen" ja esim. portaissa joka neljannella askelmalla kyltti "varo portaita". Ja juu, ne on englanniksi, siksi tiedan mita ne sanoo :) Antti yrittaa ladata kuvia, toivottavasti onnistuu.

Uuten seikkailuun!

2009-10-28T22:46:00.002+01:00

Lyon blogi muuttuu reissublogiksi, kun ensi maanantaina alkaa kahden ja puolen kuukauden matka Kaakkois-Aasiaan. Rinkat on melkein pakattu ja lähtöjännitys nousussa. Tiistaista lauantaihin ollaan pidennetyllä välilaskulla Hong Kongissa ja sieltä jatketaan Bangkokiin. Pariksi ekaksi yöksi on sieltäkin majoitus varattuna, mutta sen jälkeen on suunnitelmat aika avoimet. Etelään on tarkoitus suunnata ja käydä ainakin Singaporessa vaihtarikavereita moikkaamassa. Paluulento saapuu Suomeen 19. tammikuuta 2010.

Tänne blogiin on tarkoitus kirjoitella kuulumisia matkan varrelta, ja mahdollisesti vielä lyhyesti ennen lähtökin. Myös kuvia on tarkoitus päivittää Flickriin kuten Lyonistakin ja bonuksena mahdollisesti lyhyitä kuulumisia myös Twitteriin, jos tulee pidempään kirreltyä nettiyhteyden ulottumattomissa. Molemmista pitäisi tulla myös automaattisesti uusimmat lisäykset tuohon vasempaan laitaan.

Vielä pari Suomi-päivää jäljellä. Ohjelmassa ainakin työ- ja dippahommien viimeistelyä ja tauolle laittamista sekä tavaraoiden kasaan haalimista ja rinkkaan tunkemista.

Loma!

2008-04-12T23:49:00.002+02:00

Useimmissa maissa pääsiäislomaa vietetään pääsiäisenä. Täällä sen pituus on kuitenkin miellyttävät kaksi viikkoa, ja ilmeisesti lomakohteiden tukkeutumisen pelossa maa on jaettu ainakin kolmeen eri loma-aikataulua noudattavaan alueseen, ja täkäläinen pääsiäisloma osuu alkamaan tästä viikonlopusta. Loman pituudessa ei kyllä ole valittamista, eikä ajankohdassakaan, sillä pääsiäisenä täällä satoi lunta, nyt ainoastaan vettä siinä määrin että joet tulvivat pyöräteille. :)

Lomaa edeltänyt kouluviikko oli hiukan totuttua rankempi sillä joka aamu alkoi kahdeksalta ja torstaina urakoitiin neljä tuntia verkostotekniikan 14-sivuista tenttiä. Tentistä taidettiin selvitä hämmentävistä kysymyksistä huolimatta kunnialla ja kun vielä torstaina saatiin varmistus sille, että Suomeen palatessa meitä odottaa mukavalta vaikuttava kämppä Otaniemessä, on lomalle lähtöfiilis niin sanotusti kohdallaan. Tänään sadekin taukosi sopivasti, niin päästiin tekemään pieni Lyon-kierros Genevestä päiväreissulle tulleen Sallan kanssa.

Maailma (tai ainakin Eurooppa) tuntuu taas hauskan pieneltä, kun alunperin Itävallan EB-reissulta tuttu Salla lähetteli mukanamme terveisiä Ilmarille Barcelonaan. Salla siis tuntee Ilmarin Turun opiskelukuvioista ja meidän on tarkoitus mennä tuota mun kanssa infolla samaan aikaan aloittanutta kaveria maanantaina moikkaamaan.

Barcelona on siis loman ensimmäinen etappi. Siellä työskentelevän Ilmarin lisäks kaupungissa on samaan aikaaan 5 hengen porukka muitakin INSA-vaihtareita. Käytännössä siis loppu suomalaisjengi yhellä saksalaisvahvistuksella. Kauheen tarkasti ei oo vielä ohjelmaa mietitty, mutta varmaan porukalla nautitaan lämmöstä ja ihmetellään Gaudin kikkailuja.

Keskiviikkona matka jatkuu Manchesteriin. Ryanair myi lippuja tuolle välille melko hämmentävällä 8 euron hinnalla (sisältää verot). Tuohon päälle toki laskutetaan sitten erikseen ruumatavarasta, luottokorttimaksamisesta ja jopa check-in tiskillä asioimisesta, mutta silti lennon yhteishinta kahdelta jää noin neljään kymppiin. =)

Manchesterissa asuu Emmin kaveri, joten majotus ja kaupunkisuunnistaminen hoitunevat mukavasti. Siellä onkin tarkotus viihtyä vähän yli kolme päivää ja jatkaa sitten matkaa junalla Lontoota kohti. Lontoossa seikkaillaan pari päivää, kunnes suunnataan kanaalin toiselle puolelle ja takaisin Ranskan puolelle.

Alun perin suunnitelmissa oli kanaalin alittaminen, mutta jälleen Ryanair tuli sotkemaan suunnitelmia tarjoamalla ylitystä neljäsosalla vastaavasta hinnasta. Lisäksi koneella päästään nyt suoraan Bretagneen, jota oli myös tarkoitus tällä reissulla hieman katsastaa.

Saint Malossa ollaan lennon jälkeen yksi yö ja sitten yritetään selvitä useampaa bussi- ja junayhteyttä hyödyntäen Normandian rantaa pitkin parissa päivässä Pariisiin. Siellä majailee taas useampikin tuttu, jota on tarkoitus ehtiä moikkaamaan. Myös itse kaupunkia on tarkoitus kierrellä huolella, sillä tähän mennessä meidän ranskaoleiluun on sisältynyt vain kaksi läpimenoa Charles de Gaullen lentokentän kautta.

28. päivä on sitten tarkoitus junailla takaisin kotiin ja ehtiä hyvin levänneenä suoriutumaan seuraavan tiistain pakollisesta kahden tunnin harjoitussessiosta koululla. Tuo kaksituntinen onkin sitten ainoa kouluvelvoite koko viikolla, joten Wapun juhlintaankin jäänee aikaa...

Paljon kivaa on siis suunnitteilla seuraaville viikoille. Saa nähdä päätyykö sitä jossain vaiheessa reissun päältä kirjoittelemaan tänne kanssa, kun on muutenkin ollut blogiaktiivisuus vähän heikoilla. Mutta jos ei tekstiä, niin ainakin kuvapäivityksiä on luvassa parin viikon sisään.. ;)

Kesä -> talvi -> kesä

2008-03-30T17:53:00.002+02:00

Lämpämittari Lyonissa on jälleen lähellä kahtakymmentä, mutta viime kirjoituksen jälkeen ehdittiin kokea myös vuoden rankin talvi. Kahden kesäviikonlopun välissä viikko sitten koettiin tosiaan jopa ensimmäiset lumisateet Lyonissa. Harmittavasti kurjat kelit osuivat juuri samaan aikaan kuin Emmin vanhempien vierailu, joten Lyonin "aina hyväksi" kehuttu sää ei oikein päässyt näyttämään parhaita puoliaan.

Koko vierailuaikaa ei sentään lumikeli häirinnyt, vaan kaupunkia saatiin kierrettyä hyvinkin monipuolisesti hyödyntäen myös kaikki julkiset kulkuvälineet mäkijunasta kaupunkipyöriin. Myös pari varsin mukavaksi osoittaunutta ravintolaa tuli testattua tuona viikonloppuna. Sunnuntai-iltana Pekka kävi katsomassa Lyonin fudismatsia ja me loput testaamassa ekaa kertaa paikallista elokuvateatteria. (Katsottu leffa oli Into the wild, loistopätkä ehdottomasti!)

Tuli taas ihan hauskasti Ranskan ja Suomen eroja havaittua tuonkin elokuvakäynnin yhteydessä. Ensinnäkin kun lippuluukulta kysyi, oliko illan esitykseen vielä vapaita paikkoja, oli dialogi suunnilleen seuraavanlainen:
- Ei pysty sanoa vielä, mutta tulkaa takaisin varttia ennen esityksen alkua.
- Aa, eli onko siis tällä hetkellä kaikki varauksessa?
- Eikun kaikki on vapaana. Niitä aletaan myydä vasta varttia ennen.

Lähettiin siitä sitten kauppaan ostamaan eväitä ja tultiin takaisin varttia ennen esityksen alkua. Siinä sitten oli kymmenisen tyyppiä jonottamassa ja odottamassa että lippumyyjä palaa koppiinsa. Täkäläisen kassatyöskentelyn tuntien alettiin olla aika varmoja, ettei koko porukka olisi sisällä leffan alkuun mennessä.

Hämmästyttävää kyllä, pullonkaulaksi ei osoittautunutkaan lippukassa, vaan se että leffasalissa oli vain yksi wc-koppi (johon tosiaan oli käynti vasta salista). Leffa kyllä alkoi tismalleen ajallaan ja jopa ilman mainoksia, mutta jengiä valui paikoilleen sekä ovesta että vessajonosta vielä varmaan 10 min ajan.

Huolimatta seilaavista katsojista, ei metelin aiheuttaminen eväitä rapistelemalla tuntunut kovin suotavalta, sillä taidettiin olla lähes ainoat salissa, jolla jotain rapisteltavaa oli. Eipä teatterissa kyllä mitään popparimyyntiä ollutkaan, eli ehkä se ei vain täällä kuulu tapoihin. Valtavan tulolähteen missaavat, kun miettii suomalaisten leffapopparien hintoja ja menekkiä..

Kuluneella viikolla ehdittiin kiertää kaupunkia vielä Apinkin kanssa, joka oli käymässä Lyonissa keskiviikkona. Lauantaina käytiin kevään vikalla laskettelureissulla Les 2 Alpesissa. Oli kyllä yks upeimmista laskupäivistä koskaan, sillä keli oli aika optimaalinen. Lunta oli satanu pitkin viikkoa, mutta lauantai oli pelkää auringonpaistetta. Rinteen reunasta ei tarvinnut paljoa poiketa kun pääsi jo piirtämään ihan omaa uraa. Muutenkin paikka toimi hienosti. Laakson hissijonoja lukuunottamatta liikkuminen sujui ripeästi, varsinkin Sohvaksi nimetyllä 8 paikkaisella ja tehokkaasti pehmustetulla tuolihissillä. :)

Nyt sunnuntaina on ollut mukavasti aikaa järjestellä parin viikon aikana kertynyttä kuvamäärää ja lisätä niitä myös Flickriin. Blogikirjoituksen valmistuttua pitänee vielä paneutua kouluryhmätyön C-koodin korjailuun ja mahdollisesti kasvattaa myös tältä viikolta pieneksi jäänyttä työaikasaldoa. Työskentely dippatyöhönkin liittyvän Campussourcing-projektin parissa on tosiaan alkanut varsin joustavasti etätyönä. Edellisenkin työrupeaman tulokset ovat löytäneet tiensä nettiin, kun Lyonin peliteollisuudesta kirjoittamani artikkeli julkaistiin Tekniikka ja Talous -lehdessä.

Hommia ja ohjelmaa siis riittää yllin kyllin. Hassusti se vaan on täälläkin kalenteri täyttyny vaikka sillon alkusyksystä oli ohjelma ihanan tyhjä, kun Suomesta tultua ei ollut mitään kesken. Hyvällä mielellä tässä kyllä vielä tekeekin mahdollisimman paljon, sillä aika pian nuo jäljellä olevat kaksi kuukautta vierähtävät. Ensi viikolle on tiedossa aikaisiin aamuihin painottuvan koulun lisäksi ainakin Emmin tanssiryhmän esitykset torstaina ja perjantaina, sekä lauantaina Lyonin Auditoriumissa Etelä-Amerikkalaisen musiikin ilta. =)

Aurinkoista elämää yhdellä mustalla pilvellä

2008-03-16T13:38:00.002+01:00

Täällä elämä rullaa eteenpäin päivä päivältä aurinkoisemmin. Kesä tekee tuloaan, voikukat ja kirsikkapuut kukkii ja kaupunki on täynnä hyvistä keleistä nauttivia iloisia eri-ikäisiä ihmisiä. Ilman takkia pärjää jo vallan mainosti päivisin, kun aurinko lämmittää. Yöllä lämpötilat sitten saattaakin olla ihan mitä sattuu, jopa lähellä nollaa. 20-asteen vaihtelu vuorokauden lämpötilassa on mielestäni melko paljon.

Viime perjantaina oli jotenkin hyvin school's out tunnelma, kun aamun tentistä selvittyämme seikkailtiin pyörillä kotia kohti ja päätettiinkin sitten hypätä mäen alla laiskuuden yllättäessä entuudestaan tuntemattomaan bussiin. Sillä huristeltiin jälleen kerran Lyonin ulkopuolelle, jossa tällä kertaa olikin oikein viihtyisän näköistä omakotitaloaluetta. (No, mitä nyt ne kivimuurit, minkä yli ei nää ja murtovarkaan tappo seipäät aidoissa vähän haittas...) Matkalla bongattiin aivan jättisuuri automarketti, johon tietenkin mentiin sitten säästämään. Antti melkein sekos ku sai säästää niin paljon! Ainaki 80 euroa! Tosin mukaan tarttui mm. äärimystisiä lamppuja kattoon palaneiden tilalle, joiden hankkiminen on ollut tähän mennessä pikkuputiikeista mahdotonta. School's outiksi päivä muuttui seikkailun siivittämänä vasta naapuripuistossa, johon mentiin eväiden kanssa (kylläkin vaan kokista ja oliivisämpylöitä) lueskelemaan ja katselemaan ihmisiä. Mahtavaa.

Ensi kesäkin näyttää jo asteen verran aurinkoisemmalta säätilasta riippumatta. Sain myöskin kesätöitä ja myöskin samasta projektista mihin Antti menee tekemään dippaa, joten ei me eroon toisistamme päästä :D Projektissa on kyllä muitakin ihmisiä ja tuttuja kavereita, yhteensä 3-4 kesätyöntekijää, 2 dippatyöläistä ja 2 proffaa + kai jotain yhteistyötyyppejä mm. Hiitistä . Aihe on kiinnostava ja työporukka mahtavaa, eli aika todella hyvin mielin tässä pääsee kohti Suomen haasteita sitten kesäkuun alusta alkaen. Tky:n asuntojonossakin jonotusnumero on meidän hakemuksella 20, käytännössä edessä 10 hakemusta, eli asunnonkin uskoisi järjestyvän.

Tällä hetkellä suurin varjo lankeaa ranskan postista. Ne ryökäleet on hukannu jo kaksi (2!!!) pakettiani. Ensimmäinen mystinen villasukkalähetys, josta ei koskaan saapunut edes postiluukkuun lappua saapumisesta. Toinen paketti on tilaamani virtajohto ja muuntaja läppäriini rikkinäisten tilalle. Tästä sentään tuli kuukauden odotuksen jälkeen lippulappunen postiluukkuun, että yritettiin tuoda mut et ollu kotona, joten haepas postista sitten. Tällä hetkellä olen käynyt tuon lapun kanssa postissa kaksi kertaa, kummallakaan kerralla paketista ei ole ollut jälkeäkään fyysisissä pakettipinoissa eikä sen paremmin tietojärjestelmissäkään. Aina on luvattu etsiä ja soittaa kun paketti löytyy. Täytynee mennä taas uudestaan sinne kyselemään, kun ei sitä soittoa ole kuulunut. Siitä tietenkään kukaan ei oo sanonu mitään, et mitäs sit jos sitä ei löydy, kyselyihin vastaus on "katotaan sit". Viimeeks myös kuulin tädin toivovan kovasti, että paketti löytyy. Luulen kuitenkin, postialaa kokemattomanakin, että paketin löytyminen vaatis toivomisen ja pahoittelun lisäksi myös jotain käytännön toimia, esimerkiksi soittoa naapurikonttoriin, josko paketti olis sinne eksyny...

Joten älkää siis enää ainakaan postittako mitään meille, ollaanhan täällä enää 2 ja puoli kuukautta. Tuossa ajassa ei voi olettaa yhdenkään paketin ehtivän perille, jos lainkaan. Tämänhetkinen La Posten onnistumisprosentti on pyöreä nolla.

Kuulumisia lomalta ja koulusta

2008-03-09T19:57:00.005+01:00

Hiitolomalta paluusta alkaa olla jo yli viikko, mutta blogikuulumiset ovat antaneet odottaa itseään. Kuvia sentään sain jo siirrettyä nähtäville ison läjän.

Tuli kyllä ihan kuvaamisen arvoinen reissu tehtyä, sillä auringonpaistetta, hienoja rinteitä ja upeita maisemia riitti yllin kyllin. Matkaan lähti yhteensä 21 vaihtaria INSAlta jakautuneena neljään eri majotuskämppään. Kohteena oli Alpe d'Huezin laskettelukeskus, mutta majoitukset oli varattu Vaujanyn pikkukylästä viereisestä laaksosta. Kylän korkeudella ei juuri lunta ollut vaan rinteisiin päästäkseen piti kävellä isolle telepherique-asemalle, josta pääsi valtavalla kabiineilla yli 2000 metrin korkeuteen ja talviolosuhteisiin. Moiset kelierot tuli vähän yllätyksenä, sillä Suomessa vastaavaan ei juuri törmää, mutta ei kyllä haitannu yhtään, että laskupäivän jälkeen tarkeni istua ilman paitaa takapihalla olutta hörppimässä. B)

Laskemassa oltiin kuutena päivänä, mikä tuntui aika sopivalta määrältä. Ekojen päivien totuttelun jälkeen homma alkoi sujua varsin jouhevasti ja hiukan sokkeloinen rinnekarttakin alkoi tulla tutummaksi. Varsinkin loppuviikosta oli tapana kerääntyä koko jengillä samaan paikkaan patonkilounaalle ja jatkaa siitä taas iltapäivälaskua hiukan sekotetuin porukoin. Eniten kuitenkin laskettiin ihan oman huoneen Suomi-jengillä, eli porukassa minä, Emmi, Juha ja Tapsa.

Rinteiden jakautuminen alueella oli siinä mielessä jännä, että alimpana Alpe d'Huezin kylän tuntumassa oli paljon helppoja vihreitä (ja paljon lapsiperheitä ja paljon ruuhkaa). Hiukan ylempänä 2000-2800 metrissä oli paljon sinisiä ja punaisia, ja yleensä ihan kohtuullisesti tilaa mahtua sekaan. Korkeimmalta jäätikköhuipulta (3330m) lähti sitten useampikin musta reitti, joilla ei yleensä ruuhkaa näkynyt. Niitä ei kyllä ihan kauheasti tullut tahkottua, sillä ekana päivänä kokeillun (kuulemma "legendaarisen") Le Tunnel -rinteen jäisten megakumpareiden jälkeen hiukka sohjoisemmat ja leppoisammat alemman kerroksen rinteet tuntuivat oikein mukavilta.

Loppuviikosta käytiin kyllä vielä testaamassa Euroopan pisimmäksi mainostettua mustaa rinnettä, jonka 16 laskukilometristä tosin varmaan ainakin viisi viimeistä on tylsistyttävän tasaista puronvarsiluiruttelua. Rinteen jyrkempi alkuosa oli kyllä varsin hyvä pätkä, mutta erityisen jännäksi laskeminen muuttui vasta toisella kerralla, kun päädyttiin seuraamaan pientä porukkaa, joka suuntasi oppaan perässä offpisteelle. Kovin koskemattomille hangille ei tuollakaan kertaa päästy, mutta kyllä rinteiden ulkopuolela vedetyssä reissussa tuntui olevan oma jännityksensä. Ja tulipahan tuollaistakin testattua, vaikka vähän pummilla mentiinkin. :) Ilman opasta ei kyllä tekisi mieli lähteä eksymään pilviin tai tippumaan jyrkänteiltä...

Laskemisen lisäksi viikkoon mahtui paljon muutakin hauskanpitoa, vaikka ruotsi-norja-megahuoneiston 8 hengen porukka todettiinkin ajoittain hiukan vaisuksi osallistumaan juhlintaan tai ainakaan järjestämään sitä ainoassa huoneistossa, johon koko jengi olisi mahtunut ilman älytöntä ahtamista. Kylän lähes ainoa baari biljardi- ja babyfoot-pöytineen tuli kyllä testattua useampanakin iltana.

Oman huoneen porukalla myös mätettiin iltasin Illuminatia pitkästä aikaa sekä syötiin loistavasti. Matkaa edeltänyt halpahallireissu kannatti, sillä kylän kauppa ei hinnoillaan kilpaillut. (Eipä ois ollu kyllä kilpailijoitakaan.) Kaupasta haettiin lähinnä tuoreet vihannekset ja täytettä joka aamuiseen rinne-eväspatonkien rakenteluun. Loppujen lopuksi saatiin noin 50 e/nenä syötyä koko viikko fondueineen ja paahtopaisteineen. Très bon! :9

Paluu arkeen

Kuuden laskupäivän jälkeen suunnattiin sitten Grenoblen bussiin ja sieltä junalla takaisin Lyoniin. Paluun jälkeen oli onneksi pari ohjelmatonta päivää aikaa parannella väsyneitä reisiä, maksella univelkoja ja muutenkin toipua lomasta ennen torstain tenttikoetusta. Vuoden isoimman kurssin nelituntinen tentti oli mukavasti sijoitettu heti loman jälkeiselle viikolle, mutta onneksi muuta koulua oli ohjelmassa melko vähän. Itse tentti poikkesi taas hiukan suomityylistä, kun eteen lätkäistiin molemmilta luennoitsijoilta oma koe. Toinen nippu taisi olla 7 sivua ja toinen 14. :D Onneksi suurin osa tilasta oli mennyt koodilistauksiin ja 4 tuntia riitti kysymysten tulkkaamiseen ja vastausten raapustamiseen. Hiukan hämäriä ja kompakysymysmäisiä tehtäviä olivat onnistuneet laatimaan, mutta kai se on täällä tapana, että kun kerran kaikki oppimateriaali saa olla mukana, niin kysymykset eivät liian selkeitä voi olla. Hiukan lisähaastetta toi vielä esimerkkikoodiin jäänyt virhe. Great. :/

Eiköhän tuosta koetuksesta kuitenkin joten kuten selvitty ja sen jälkeen on ehditty jo pitää Illuminati-ilta meillä ja käydä vaihtariporukan bileissä ja vielä tänään iltapäiväkahveilla Suomi-porukalla. Alppien lisäksi tuntuu täällä kaupungissakin kelit suosivan sillä parin tunnin verran tarkeni melkein hyvin istuskella kahvilan terassilla. Ei täällä kyllä paikallinen väki ole terasseja vielä vallannut vaikka lämpötilat vastaavatkin suomalaisten hyvää huhtikuuta. Suomalaisporukkana saatiin siis valita ulkonaistumispaikat hyvinkin vapaasti. ;)

Tenttejä, kuvia ja suunnitelmia

2008-02-17T19:30:00.004+01:00

Elämä tuntuu sujuvan aika rauhallisilla raiteilla täällä. Ainakin siinä määrin, että äkillinen blogaustarve yllättää melkoisen harvoin. Jotain uutta on toki ohjelmassa koko ajan, viime viikolla muun muassa ensimmäinen täkäläinen tentti. Ohjeistuksen epäselvyys oli taas totuttua tasoa, ja vasta tentissä varmistui arvailut siitä, saiko materiaaleja olla mukana vai ei. Arvailut oli kyllä painottunu siihen suuntaan, että materiaalit saisi kokeeseen ottaa, joten luentokalvojen ja sanakirjan lisäksi mukana myös vanhoja kokeita ja niiden mallivastauksia.

Tällainen varustautuminen osoittautui hyväksi, sillä koe muistutti melko paljon edellisvuotista, ja mallivastauksista sai hyvin esimerkkiä omien kehittämiseen. Rajoittavaksi tekijäksi muodostui lopulta lähinnä aika, joka loppui armotta kesken, vaikka vaihtareille täällä mukava 1/3 lisäaika suodaankin. Vaatii hiukan totuttelua tämä täkäläinen systeemi. Suomessa asiat pitää muistaa, koska materiaaleja ei saa selata kokeessa. Täällä asiat pitää (ainakin suunnilleen) muistaa, koska materiaaleja ei ehdi selata, ainakaan jokaisen kysymyksen kohdalla.

Viimeviikkoinen koe käsitteli tietokantoja, mikä on aiheena astetta selkeempi kuin monella muulla kurssilla mitä täällä käydään. Seuraava tentti on vuoden isoimmasta kurssista eli C++ ohjelmoinnista (7 op) ja se iskee kivasti heti hiihtoloman jälkeisellä viikolla. Alpeille ei kyllä tenttikirjoja raahata, mutta sen jälkeen pitänee kerrata ihan huolella. Käytännön harjottelu ton C++:n osalta kun on jäänyt vähän vähiin, sillä ryhmätyöprojekteissa on ylimääränen vaihtarijäsen yleensä ollu enemmän tai vähemmän pihalla. Ja vaikka C++ kielenä sujuisikin kohtuu hyvin, asettaa koekysymyksissä käytetty ranskan kieli (ja ranskalainen logiikka) omat haasteensa.. :)

Uusia kuvia ja suunnitelmia

Pistin Flickriin pitkästä aikaa uusia kuvia. Ihan kauheasti ei ole tänä vuonna tullut kuvia otettua, mutta muutamassa tapahtumassa on ollu kamera mukana. Ite tajusin vasta nyt, että tuolta saa myös ihan mukavasti toimivan slideshown kuville. Kannattaa kokeilla vaikkapa tämän vuoden ekasta eteenpäin.

Hieman Valencia-matkan hengessä päätettiin viikko sitten hyödyntää taas Ryanairin älyttömiä tarjouksia. Kevätlomalle kaavailtu Pariisi-Bretagne-Manchester reissu kasvoi 8 euron lentojen myötä kattamaan myös Lontoon ja Barcelonan. Ei tunnu ihan loogiselta (saati ympäristöystävälliseltä), että kanaalin alitus junalla maksaa opiskelijalipullakin melkein kymmenen kertaa enemmän kuin lento. Alunperin suunnitelmissa oli kyllä junailu, mutta ihan noin suuria hintaeroja ei tämän hetkinen budjetti hyväksynyt. Nytkin melkeinpä puolet matkustuskuluista tulee todennäköisesti Manchester-Lontoo ja Bretagne-Pariisi-Lyon junasiirtymistä. Majoitusta järjestynee näillä näkymin usemmassakin kaupungissa tuttujen luona, joten siltä osin säästynee vähän reissubudjettia muuhun kokemiseen.

Kevään edetessä on siis odotettavissa valokuvamäärän huomattavaa nousua. Luultavasti jo ensi lauantaina alkavalla hiihtolomalla tulee räpsittyä iso kasa kuvia, toivottavasti hiukan aurinkoisemmissa maisemissa kuin edellisellä laskureissulla. :)

Kulttuuria monessa muodossa

2008-02-04T14:02:00.000+01:00

Viime viikolla varmistui, että palaamme Suomeen toukokuun päättyessä, sillä Antti sai diplomityöpaikan, jossa työskentely tulisi aloittaa mahdollisimman pian. Tämä tieto toi mukanaan typerääkin typerämmän orastavan stressin siitä, mitä kaikkea täällä vielä pitäisi ehtiä kokea tai nähdä ennen kotimatkaa, "ettei sitten jälkeenpäin harmita kun ei tullut tehtyä." Noh, kaikkeahan ei tietenkään millään ehdi, mutta nyt suunnitteilla olisi ainakin jonkinlaista pidempää reissua Bretagneen, Pariisin tienoille ja kanaalin yli Lontooseen ja aina Manchesteriin asti entistä koulukaveriani Leenaa moikkailemaan.

Hiihtolomaksi suunnitteilla on luultavasti aivan mahtava reissu laskettelukeskukseen nimeltä Alpe d'Huez. Sinne lähdetään lähes 20 hengen vaihtaripossella, majoitutaan jonkinlaiseen kimppahuoneistoihin ja lasketaan 6 päivää mäkiä alas ja lauletaan 6 yötä. (Lauluvihkosia on jo koottu ja kitaroita lähtee mukaan ainakin pari kappaletta :) ) Laskemisesta esimakua käytiin haeskelemassa jo viime lauantaina koulumme Ski Clubin reissulla Plagneen. Upeaa oli! Keli ei ollut paras mahdollinen (aina kun meni joku pilvi ohi laskettiin sankassa sumussa, täysin fiilispohjalta) mutta parin tunnin ajan saatiin auringostakin nauttia. Pisimmillään sai alastuloon kulumaan yli puoli tuntia - tähän ei pystyisi Suomen eteläisemmissä hiihtokeskuksissa millään, vaikka näkisi sukset ensimmäistä kertaa elämässään. Henkilökohtaisesti huomasin ilokseni, että jotain on tainnut lihaksissa tapahtua, kun ei se ollutkaan niin rankkaa. Edes jälkikäteen ei ole saanut nauttia siitä tunteesta, kun lihakset muotoutuu lähemmäs ihanteita :/

Kaupunkikulttuurin ja urheilukulttuurin ohella (jalkapallopelissäkin pitäis käydä, Lyon-Manu peliin ei saatu lippuja, kun eihän näiden nettiostaminen toiminu kun piti ja muuten liput menikin sitten heti...) ehdottomasti koettaviin asioihin kuuluu taiteellisempi kulttuuri. Täällä kun tuota tarjontaa riittää ja hankkimistamme kulttuuripasseistakin on vasta yksi esitys käytetty. Juuri ennen paluutamme tänne vierailtiin kummatätini ja -setäni luona, jossa syntyi keskustelua musiikkitalon rakentamisesta. Tämä keskustelu herätti pohtimaan miten kulttuurin todella saisi elämään ja osaksi jokapäiväistä elämää. Täällä siinä on onnistuttu ja eräs syy saattaa väenpaljouden lisäksi olla se, että teatteri, ooppera, baletti jne. eivät ole vain muodollisia ja hankalia edustustilaisuuksia vaan "kulutustavaraa" ja viihdykettä siinä missä elokuvissa käyntikin. Jokunen viikko sitten kävin elämäni ensimmäistä kertaa aivan tavallisessa taidemuseossa, aivan tavallisena lauantaina niin, että sisälle piti jonottaa! Sisällä oli ihan tavallisia ihmisiä ja perheitä. Kulttuurikasvatus alkaa kotoa :)

Kävimme myöskin katsastamassa dramatiikkaa tihkuvan ja voimakkaan Dracula-musikaalin Maison de la Dancess a. Musikaalin esitti vierailijaryhmä Quebecistä ja näin hivenen nörtähtäneille ihmisille tarjosi musiikin lisäksi katseltavaa hienoissa multimedia-lavasteissaan. Esitys oli hieno ja arkipäivästä kaukana, mutta jälleen kerran katsomossa istui ihmiset ihan tavallisissa vaatteissa, takit sylissään (käsittämätöntä, ei ole näköjään tapana käyttää ilmaisia narikoita!?) ja väliajalla kahviosta sai cokista ja kaljaa tölkissä. Ja me vielä pelättiin alipukeutuvamme :) Laskee ehkä monen muunkin kynnystä lähteä tuon tyyppisiin esityksiin.

Kevään kalenteri siis täytyy uhkaavasti, eli jos joku meinaa vielä tulla käymään, kannattaa alkaa varailemaan aikoja :) jossain välissä täällä täytyy vähän kouluakin käydä, suorittaa tentit ja yrittää hakea suomesta asuntoa ja kesätöitä.

Musailua

2008-01-26T12:55:00.000+01:00

Vähän hiljaisesti on lähtenyt tämän vuoden blogaus käyntiin, mutta muilta osin meno täällä on jonkin verran äänekkäämpää. Nytkin soi alttoviulu kauniisti taustalla, sillä Emmi roudasi sen Suomesta mukaan joululomareissulta. Itse taas sain vihdoin toteutettua jo syksyllä päässä olleen idean jonkinlaisen MIDI-koskettimiston hankkimisesta.

Operaation suoritus vaati lopulta kauppojen surffailun lisäksi parikin reissua Lyonin periferiaan isompien soitinkauppojen äärelle. Näyttää olevan meininki täällä se, että kalliiden vuokrien alueella pidetään vain pystyssä vain pientä liikettä, ja varsinainen valikoima löytyy sitten jostain moottoritienvarren automarkettiparatiisien takaiselta teollisuusalueelta. Tietty saman ketjun sisällä soittimen olisi voinut tilata keskustankin liikkeeseen, mutta tulipahan nähtyä Lyonia vähän eri suunnastakin kun viime lauantaina seikkailtiin melkein tunnin matka Limonestiin.

Kauhean paljon varsinaista nähtävää reissun varrelle ei kyllä osunut. Mieleen jäävimmät kohteet olivat aivan käsittämättömän kokoinen ja todella ruma betonikuutiokerrostalo joenvarsimäen laella. Näköalat talosta kyllä ovat todennäköisesti loistavat. Varsinkaan kun kyseisiltä parvekkeilta ei tule nähtyä sitä omaa rotiskoa.

Elävän musiikin lisäksi ovat kirjotteluolosuhteet muutenkin kohdillaan. Nyt puolenpäivän aikoihin aurinko "nousee" vastapäisen talon takaa paistelemaan suoraan sisään, ja lämpötilan on tänäänkin lupailtu nousevan 12 asteeseen. Nyt se tosin on vielä 3 asteen luokkaa, mutta jännästi se tuppaa oikeasti auringon lämmittäessä aika paljon nousemaan. Siinä huomaa kyllä selkeän eron Suomeen, sillä jos siellä tammikuussa aurinko paistaa, niin ei se kovin paljon ehdi päivälämpötilaan vaikuttamaan.

Tänään on tarkoitus mennä illemmalla campukselle katsomaan Juhan sählyjoukkueen pelejä ja sen jälkeen viettämään mahdollisesti jonkinlaista lautapeli-iltaa. Otin Suomesta mukaan Illuminatin, jota ois kiva päästä testaamaan pitkästä aikaa.

Encore en France

2008-01-14T13:30:00.000+01:00

Jälleen Lyonissa. Joululoma vierähti nopeasti ja todella mukavasti ja nyt on jo viikon verran asuttu taas Croix-Roussen rinteellä. Paluumatkan fiilis oli huomattavan erilainen kuin ensimmäinen saapuminen syksyllä. Nyt paikat ja käytännöt olivat tuttuja ja jopa junan kuulutuksista sai jotain selvää. :) Ihan samanlaista jännitystä ei siis ollut ilmassa, mutta eipä ollut vastaavaa epävarmuuttakaan. Oli esimerkiksi aika kiva tulla suoraan kotiin ilman monen päivän asunnon etsintää.

Muutenkin paluufiilis on varsin hyvä. Kouluakin on tässä ekoilla viikoilla taas niin vähän että pystyy hyvin lepäilemään hektisen Suomi-loman jälkeen. :) Muuta ohjelmaa onkin sitten mahtunut ekaankin viikkoon ihan mukavasti. Keskiviikkona kävin osallistumassa pokeriturnaukseen koululla (ekaa kertaa en voittanu hold 'emissä), torstaina oli tapsan synttäribileet campuksella, perjantaina taas Marionin bileet ja lauantaina käytiin kultturellisti kurkkaamassa Museum des beaux artsia.

Perjantain bilereissu oli kyllä todella mukava, vaikka etukäteen ainoa tuttu oli joulukuun Vin chaud -bileissä pikaisesti tavattu Marion (kuvassa Suomi-maistiaisten kanssa) . Lisäksi kutsumailissa oli joku käsittämätön nimi/aihe juhlille, jota yritettiin kääntää, mutta joka ei täysin selvinnyt edes kun paikanpäällä kyseltiin. Jotenkin se kuitenkin liittyi talon kylmyyteen, savuhormiin ja hirttämiseen...

Täällä tuollainen lähes vieraiden kutsuminen on ilmeisesti tavallisempaa, ja hyvin me taas porukkaan päästiin vaikka ei ketään tiedettykään. Ilmeisesti osa muistakin oli vähemmän pitkäaikaisia tuttuja Couch Surfingin kautta.

Loppuillasta päästiin myös maistelemaan Galette des roisia eli kuninkaiden kakkua. Kyseessä on marsipaania sisältävä lehtitaikinainen kaakku, jonka sisään on leivottu pieni posliininen ylläri hiukan joulupuuron ja pääsiäismunan ideoita yhdistelevästi. Se joka ylläriin täräyttää hampaansa, saa olla illan pahvikruunupäinen kuningas (ja tarjota seuraavan kakun). Kakkuja kuuluu syödä erityisesti loppiaisena, mutta kuulemma niitä on tarjolla miltei joka juhlassa ainakin viikon verran ennen ja jälkeenkin.

Tässä raporttimerkintää ensimmäisen viikon edestä. Nyt kun runosuoni on taas avattu, tulee kirjoituksia ehkä hiukan tiheämmin kuin viime kuussa. Tulevassa ohjelmassa ainakin huominen Dracula musikaali, johon saatiin vihdoin käytettyä eka lippu kulttuuripassista, jolla pääsee 7 esitykseen Lyonin eri kohteissa. Torstaina on mahdollisesti ohjelmana kouluporukan vierailu paikalliseen Megazoneen. Siellä voisi olla hauska käydä ampumassa ranskalaisa ja katsomassa eroaako paikka mitenkään suomen vastaavista.

Käynyttä marjamehua ja hometta - c'est gourmet!

2007-12-02T12:31:00.000+01:00

Täällä joulua edeltävät koulupäivät vähenee ja samanaikaisesti elämä täällä alkaa jymähtää' yhä enemmän arkirutiiniurille. Eikä vieraan maan arkikaan tunnu enää niin mainitsemisen arvoiselta, vaikka se edelleen ihan yhtä erilaista ja aika ajoin käsittämätöntä onkin. Viime perjantai-iltana koettiin kuitenkin taas vähän jotain uutta, kun osallistuttiin Lyonilaiseen viini- ja juustoiltaan. Tapahtuman järjestäjänä toimi Lyon International -yhdistys ja paikalla oli ranskalaisten järjestäjäperheiden lisäksi ihmisiä 36:sta eri maasta. Yhteensä 170 ihmistä.

Viiniä ja juustoa oli riittävästi, ja ne oli ilmeisesti saatu lahjoituksina paikallisilta tuottajilta. Beaujolais on kyllä melkoisen litkua, mutta jälleen kerran ilmaiseksi viiniksi se maistui ihan hyvin ;) Juustot sen sijaan olivat mitä mainioimpia! Ja sitä kyllä riitti! En tiedä kuinka monta sataa kiloa, mutta on tässä vielä vähän harjaantumista, että oppisi samaan tahtiin kun nämä täkäläiset... Suomessa juustoillassa harvemmin noin puolikas siitä normikokoisesta aurapalasta ja laitetaan sellaisenaan suuhun :)

Homeiset juustot tuppaa kyllä iteltä jäämään vielä usein lautaselle. Varsinkin ne "lanttulaatikon" hajuiset tai sen makuiset, että niiden tuottamiseen ei kyllä eläinten _maitoa_ ole käytetty.... Onneksi täkäläinen juustokulttuuri on rikas myös muissa juustoissa, niin voi uskaliaasti osallistua juustoiluihin. Suomessa taas kun on melkein tottunut siihen, että noiden lisäksi ei löydy kun sitten sitä normi edamia (jota täältä ei sitten löydy mistään, vaikka haluaisi.) Ainakaan normikaupoista. Vaikka ei täältäkään kannata supermarketista juustoa kuulemma ostaa, juustoloissa voi maistella ja kysellä. Ja laatukin kyllä erottuu.

Syöminkien lisäksi iltaan kuului tutustumista ja vähän liian lujaa soittava fiftarirokkibändi. Ja niin monta kuin oli kansallisuuksia, niin monta kommenttia Suomestakin kuuli. Ääripäinä jenkkityttöjen reaktio "that SO COOL!!!! I just looooove Finland!!!! But the Finland and Island, it's two countries or ....?" ja ranskalaisen sotilaan "Je deteste Finlande." (Inhoan Suomea.) Ja näiden kommenttien tilalle olisi voinut vaihtaa minkä tahansa maan :D Myöskin se kuultiin, että Japanissa ihaillaan suomeen ekologista toimintaa ja kierrätystä ja sitä kuinka paljon vihreitä asioita ajatellaan. Olisiko tässä Suomen seuraava valttikortti maailmalle... :) ?

Eniten aikaa päädyttiin viettämään yhden puolalaisen ja yhden saksalaisen alttoviulistitytön kanssa. Aitous ja vaatimattomuus rokkaa!

Ranskalaista meininkiä

2007-11-27T21:25:00.000+01:00

Tänään tuli hiukan huvittunut olo, kun lähdin ostamaan patonkia leipomosta. Kävelin ensin hiukan ylämäkeen, koska ylämäkileipomon edestä on kivemmat maisemat :) ja Emmi muisteli, että se ois kasiin asti auki. Muistikuva osoittautu oikeeks, sillä oveen oli merkattu sulkemisajaksi 20h00. Paikka oli kuitenkin jo pimeenä ja kiinni vaikka kello oli 19.45, ilmeisesti oli työntekijät ottanu vähän varaslähtöä.

Päätin sitten kiiruhtaa toiselle lähileipomolle alamäkeen, mutta sen sulkemisajaksi paljastui ovikyltin perusteella 19h00. Ihmettelin kuitenkin kun sisällä oli valot, leivät vielä hyllyissä ja heti aukioloaikojen vieressä pieni "ouvert"-kyltti. Päätin kokeilla ovea, ja aukihan se oli. Takahuoneesta ilmestyi ystävällinen täti myymään leipää vailla mitään merkkiä siitä, että paikan piti olla kiinni jo tunti sitten. Ei se näemmä oo niin tarkkaa.

Pitää mainita vielä tähän loppuun, että tänään oli koulussa poikkeuksellisen hyvä harjoituskerta. C++ kurssin pelätty Maranzana-opettaja päätti pitää laskarit kokonaan ilman tehtäväpapereita, (papereista lukeminen on yleensä vaihtarien paras oljenkorsi tajuta missä mennään) mutta silti kärryillä pysyi hiukan normaalia paremmin. Tehtävää oli kerrankin sopivasti kahden tunnin aikaan nähden, sillä koko rupeama tehtiin alkulukualgoritmeja.

Poikkeuksellisen hyvän harjoituksesta teki Maranzanan tyyli opettaa oikeasti jotain asiaan liittyvää pelkkien ratkaisujen sijaan. Esiin nostettiin muun muassa erilaisia kohtia, joissa koodin suoritusta voi pienin muutoksin huomattavasti nopeuttaa. Ja ehkä olennaisimpana pointtina jäi mieleen 80%/20% -sääntö, jota soveltamalla voi miettiä, kuinka pitkälle ohjelmakoodia kannattaa optimoida. Sääntö siis tarkoittaa tässä yhteydessä, että tekemällä suunnilleen 20% mahdollisista optimoinneista saavutetaan jo 80% mahdollisesta hyödystä.

Sama sääntö näemmä toimii myös koulun harkkoihin. 20% harkoista opettaa 80% asioista, ja päin vastoin. Täällä ei tartte ees etukäteen miettiä, mitkä on niitä hyödyllisiä, kun kaikki on kuitenkin pakollisia. Eipä niitä tosin enää tälle vuodelle paljon ole, sillä koulupäiviä on ennen joulua jäljellä vain 4! Joulukuun 12. on buukattu lento Suomeen Milanosta. Sinne mennään yöbussilla vähän etukäteen, ni ehditään sekin kaupunki katsastaa. :)

The Cat Empire

2007-11-20T01:24:00.000+01:00

Oltiinpä sunnuntai-iltana aivan loistavalla keikalla. Emmi oli onnistunu sattumalta huomaamaan jostain kotiseudun seinäjulisteesta, että The Cat Empire esiintyy Lyonissa. Tutustuin tuohon bändiin pari vuotta sitten Itävallan Explorer Belt -reissulla, ja sen jälkeen on tullut kuunneltua ihan kohtuullisesti, kuten last.fm:stä voi nähdä. Odotukset oli siis kohtuullisen korkeella, mutta ei turhaan. Oli yksi parhaita keikkoja varmaan koskaan!

Bändin biisit on jo itsessään oivan rytmillisiä ja hytkymään vetäviä. Mutta keikalla melkein joka biisiin sisältyi huima sooloiloitteluosio, jonka aikana ei pystyny muuta ku ihailemaan soittajien taitoa ja heilumaan mukana. Manu Chaon lisäksi tollasta latino/funk/jazz/emmätiiämikä -henkistä musiikkia ei kauheesti tuu kuunneltua, mutta nää pojat osaa pistää musiikin jotenkin helposti lähestyttävään muotoon. Ei tuu sellasia Ricky Martin -väristyksiä. :)

Biisejä keikkaan mahtui varmaan saman verran kuin yleensä, mutta ne olivat venytyksineen sen verran pitkiä, että keikalle kertyi pituutta kahden lavalle paluun kanssa vähän yli kaksi tuntia. Ei kyllä ollut kyllästymisestä vaaraa, ja muutenkin täkäläinen keikka-aikataulutus tuntui huomattavasti kivemmalta kuin suomalainen "aletaan soittaa joskus puolilta öin" -malli. Lipuissa luki 19h00 ja soitto alkoi varttia vaille kasilta. Kotiinkin pääs ihan ihmisten aikaan nauttimaan keikan jättämästä loistofiiliksestä. Pointsit Lyonille, Ninkasi Kaolle ja Australian pojille!

5. joulukuuta ois Apocalyptica käymässä. Perinteinen CMX-keikka tuolta päivämäärältä taitaa jäädä väliin, joten pitänee mennä katsomaan saako suomalaiset samanlaisen menon nostatettua. (Okei, ehkä toiveissa ei oo Apocalyptican suunnalta yhtä salsaisaa menoa, mutta menoa kuitenkin!) Lippuja keikalle ovat kuulemma parin suomivaihtarin lisäksi hankkineet ruotsalaiset ja saksalaiset, joten ei kai tässä auta poiskaan jäädä...

Liikaa tilaa ja liian vähän ihmisiä? Vaihdettaisko :) ?

2007-11-13T17:45:00.000+01:00

Suomessa tapahtunut tragedia, Jokelan koulusurmat, herätti myös ulkomaiset lehdet kirjottelemaan Suomesta jos jonkinmoista. Suurinta kohua lienee herättänyt Roger Boyesin juttu Times lehdessä sekä Boyesin vastine suivaantuneen yleisön kommentteihin. Yllättäen juttu ja erityisesti sen tyyli ärsytti myös itseäni. Varsinkin näin ulkomailta käsin kotimaa Suomi vaikuttaa mahdottoman hienolta paikalta, jota kenenkään ei pitäisi varsinkaan näin tahdittomalla hetkellä pilkata. Olkoonkin, että kirjoituksessa oli pointtia - toki kyseisenlaiset tapahtumat kertovat jotakin yhteiskunnan epäkohdista ja pikkupaikkakunnilla ei oikeastikaan ole tarpeeksi tekemistä varsinkaan alaikäisille nuorille. (Aikuiset voi sentään aina mennä baariin.... huoh....)

Jutun mukaan yksi suurimmista syistä suomalaisten ahdistukseen on ihmisten vähyys ja pimeys. Tästä olen, taisteltuani juuri tieni kotiin ihmismassojen läpi, hyvinkin eri mieltä. Ensinnäkin sijaintini paljon lähempänä päiväntasaajaa täytyy todeta, että kas vaan, on täälläkin pimeää. Päivällä toki aurinko paistelee, mutta silloin ihmiset istuu töissä tai koulussa ja siellä istutaan parikin tuntia pidempään kun Suomessa. Ja kylmäkin on lopulta vain pukeutumiskysymys. Suomessa talvella on sentään valkoista lunta, joka valaisee ja pehmentää maisemaa mitä suurimmissa määrin.

Toiseksikin, se, että Suomessa ihmisillä on omaa tilaa olla ja hengittää nousee arvoon arvaamattomaan miljoonakaupungissa missä metrot menevät ohi kun sisään ei vain mahdu ja kaduilla joutuu puikkelehtimaan päästäkseen eteenpäin. Melu ja hälinä on kova ja siitäkös vasta tällainen Suomen rauhaan (no ok, ainakin Otaniemessä ja Lappeenrannassa näin) tottunut ihminen ahdistuu! Kun saa ihan yksin jöröttää kotona, opiskella mielenkiintoisia asioita internetistä ja pitää yhteyttä ystäviin juuri niin paljon kuin itse haluaa lähes ilmaisilla puheluilla ja vielä ilmaisemmalla, jokaisesta kodista löytävällä internetillä, mieleeni on harvemmin tullut viha ihmiskuntaa kohtaan. Kapeilla ja likaisilla kivikaduilla, nähden joka päivä yhteiskunnan syrjimiä yksilötä rakkaus ihmiskuntaa kohtaan ei sen sijaan aina kukoista.

No, jokaisella omat kiintymyksen kohteensa toki. Itse haaveilen hajuttomasta ja siististä ulkotilasta - paino sanalla tilasta. Täälläkin toki, esimerkiksi maaseudulla alppikylissä, lepää sellainen rauha, johon toivoisi pääsevänsä. Mutta silloinhan olisi taas kerran YouTuben armoilla, kaukana kaikesta, varsinkin "sykkivistä klubeista". Yksinäisyys voi toki aiheuttaa ongelmia, mutta rohkenisin väittää sen olevan lopulta ympärillä asuvien ihmisten määrästä riippumaton tila. Abstraktimpi asia, jonka uskoisin jokaisen blogin lukijoista esimerkiksi käsittävän. Lauloihan Kirkakin jo lapsuudessani silloin itselleni käsittämättömästi "Kaksin rannalla yksinäiset".

Uusia kuvia

2007-11-10T22:03:00.000+01:00

Vihdoin sain pistettyä Flickriin lisää kuvia. Jostain syystä siinä etusivulla kuvat ovat enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä, mutta Lyon photosettiä selaamalla näkee kuvat aikajärjestyksessä. Uusia kuvia tuli nyt monen viikon takaiselta vuoristokerhon reissulta, yhteiseltä reissulta Annecyyn ja Geneveen, sekä muutama ruokahenkinen kuva kotoa ja koululta. Uusimpien selaamisen voi aloittaa vaikka tästä.

PS. kuvia voi kanssa kommentoida, kunhan tekee flickr tunnuksen. :)

Juhlia ja lepopäiviä

2007-11-10T15:56:00.000+01:00

Leppoisissa lauantaitunnelmissa on hyvä pitkästä aikaa itekin kirjotella tänne. Tultiin juuri takaisin kotiin päivähaahuilulta croix-rousselta ja täytyy kyllä sanoa, että se on ehdottomasti ainakin tällä tietämykselläni Lyonin paras kaupunginosa! :) Siellä on ollut nyt muutaman viikon ajan kiertävä tivoli ja tori ja pääkatu on täynnä elämää ja iloisia lapsia, vaikka ilman lämpötila on lähempänä nollaa ja vettäkin vähän tihuuttaa. Croix-rousse on vanha silkkityöläisten kaupunginosa ja olenkin nimitellyt tätä 4. kaupunginosaa Lyonin Tampereeksi. Ja tämä on siis ehdottomasti positiivinen ilmaus. Alueella on lähinnä n. 3-kerroksisia kerrostaloja, joista jokainen vähän eri värinen skaalalla vaaleanvihreä - kellertävä - vaaleanpunainen. Talojen alaosissa on ihastuttavia pikkuputiikkeja vaatteista, kengistä ja koruista artesaanileipomoihin, hedelmäkauppoihin ja kokkipuoteihin. Aamuisin pääkadun ja aukion täyttää tori, josta täällä blogissa on aikaisemminkin mainittu.

Päiväkävelymme tarkoituksena oli käydä kysymässä Croix-Roussen teatterin illan esitykseen lippuja. Valitettavasti kulttuuripassimme ei käynyt vierailevan jazz-komedia -ryhmän ainutkertaiseen esitykseen. Teatterin lippukassan tyttö oli kuitenkin tosi ystävällinen ja saatiin esitteitä kaikkiin muihin mahdollisiin esityksiin. Kulttuuria pyöriikin ympäristössämme päivittäin enemmän kuin tiesimmekään. Tämä selvisi eilen paikallisen tanssi-teatteri-koreografikoulun opiskelijoiden pippaloissa - meidän naapurissa :) !

Se, kuinka naapuriin päädyttiin oli melko hassu juttu, sillä toissailtana oveemme koputettiin ja kun Antti meni avaamaan ovella ei näkynyt ketään, mutta naapurin ovi oli auki mistä kuului jotain ranskankielistä huutelua. Kävi ilmi, että naapurin keittiön kaappi oli päättänyt spontaanisti romahtaa toiselta sivultaa alas ja viritettyään pikaisen tuen pahvilaatikosta naapuri oli kipaissut koputtamaan oveltamme apua. Siinä sitten kolmestaan tuettiin kaappia ja ruuvailtiin ja saatiinkin se kestämään seinällä. Kuultuaan, että olemme suomalaisia naapurimme hämmästytti meitä tietämällä monia ruumiinosia suomeksi: "pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat..." Anita (nimi kyllä muistettiin kysyä vasta myöhemmin) kutsui sitten meidät myös samantien seuraavaksi illaksi juhliin.

Eilen illalla sitten yritettiin kuulostella, että onko naapurissa juhlia ja kehtaisko sinne nyt mennä. Ihan ilman viemisiä ei sitten kuitenkaan viitsitty ja päätettiin leipoa korvapuusteja, jotka olivat saaneet hurjan suosion aikaisemmin samalla viikolla vaihtareiden eri maiden ruokien ruokamaistelussa. (Korvapuustien lisäksi vietiin vähän ruisleipää, graavia ja salmiakkia. Kolmas suomalainen, Kati, oli tuonut munavoita. Ruisleipä ja varsinkaan salmiakit ei uponnu kansaan ihan yhtä hyvin kuin makea "brioche".)

Kun arveltiin, että naapurissa on tarpeeksi väkeä, uskallettiin itsekin mennä sinne :) Jengi olikin ystävällistä ja kultturellia porukkaa - meitä tervehdittiin jälleen mystisesti suomenkielisellä lastenlaululla. Syy selvisi hieman myöhemmin, kun juhliin saapui suomalainen Riikka, joka on opiskellut Lyonissa jo neljän vuoden ajan tanssia. Maailman lyhyin kotiinpaluu tapahtui joskus puolen kahden aikaan, vaikka juhlat vielä jatkuivat.

Oli positiivista huomata, että talon äänieristyksestä huolimatta juhlat eivät kuuluneet seinän toiselle puolen juuri lainkaan. Illalla nimittäin selvisi myös, että edellisen viikonlopun baarijatkot suomalaisten vieraiden (mm. mukana "ei-koskaan-kovin-kovaääninen" Jesse :) ) parin villin ruotsalaistytön ja yhden britin kanssa eivät olleet häirinneet vierailulla olleita Anitan vanhempia liiaksi...

Huomiseksi odotellaankin taas uusia vieraita Suomesta, kun Maria ja Matti autoilee Matin uuden auton Euroopan halki kotiin YK:n vihreistä. Jee :)

Järvikaupunkimatkailua, osa 2

2007-11-06T15:44:00.000+01:00

Edellisen tekstin osalta jäi vielä reissu puoleen väliin, joten lienee aiheellista mainita parilla sanalla myös myöhemmistä liikkeistä.

Annecystä lähdettiin seuraavana aamuna. Junamatka Geneveen ei kestänyt kauan, vaikka välissä oli 50 minuutin vaihto La Roche-sur-Foronissa, joka osoittautui lyhyen kävelyretken perusteella pikkupaikaksi, josta ei tuntunut löytyvän mitään erityistä nähtävää. Ehkä sille on syynsä, että tietyt kylät on kuuluisia ja toiset ei. :)

Geneven kuuluisuudelle löytyikin perusteita paljon helpommin, tosin siellä myös tuli kuljettua hiukan enemmän. Ostimme myös päivälipun joukkoliikenteeseen, vain huomataksemme heti hostellilla, että sellainen kuului myös majoituksen hintaan molempina päivinä. Joka tapauksessa lipuille tuli käyttöä, sillä päätimme heti suunnata CERNiin, johon päästäkseen sai ajella puoli tuntia bussilla lentokentän taakse kaupungin laitamille. Reissu kuitenkin kannatti, sillä kahdelle teekkarimatkaajalle löytyi mukavasti ihmeteltävää paikan oman historian ja tekniikan museosta sekä väliaikaisesta nanotekniikkanäyttelystä. Molemmat olivat jopa ilmaisia.

CERN-reissun jälkeen käveltiin kaupunkia ympäriinsä ja hyödynnettiin lippujamme harrastamalla hiukan satunnaisratikka matkailua. Kauppojen osalta totesimme Geneven noudattavan melko aikaisia aukioloaikoja. Kuuden jälkeen oli enää harva auki ja seitsemältä ei juuri mikään. Vanhan kaupungin katuja pystyi onneksi kiertelemään aukioloajoista riippumatta, mutta kylmä ilma ja etenkin kylmä tuuli ajoi melko pian etsimään ruokapaikkaa.

Satunnainen vaeltaminen tuotti jälleen tulosta, sillä erään ravintolan ikkunasta silmiinpistänyt liikkuva pienoisjunarata veti meidät tutkimaan paikan listaa hieman lähempää. Jo aiemmin Lyonissa oli ollut puhe, että pitäisi joskus testata sushi-paikka, jossa noukitaan kuppeja liukuhihnalta, joka kiertää tiskiä. Nyt löytyi jotain vielä parempaa, sillä tylsän likuhihnan sijaan ravintolaa kiersi oikea pienoismallijuna, jonka kaksi Deutsche Bahn -veturia jaksoivat vetää perässään aikamoisen läjän sushi-lautasia. Kun vielä huomattiin houkutteleva "Kaikki junasta puoleen hintaan -Happy Hour" klo 19.30 - 22.30 (ravintola auki 19-23 ;), todettiin ravintolan etsintä päättyneeksi. Saatiin vielä salin perältä kaksi viimeistä vapaata, ja todettiin sijainti hyväksi: oli helppo kurkkia muilta mallia siitä, miten paikassa pitäisi toimia, mutta omat mahdolliset mokailut eivät olleet heti kaikkien näkyvillä. Nurkassa uskalsi jopa räpätä pari valokuvaa, jotka ilmestynevät Flickriin kunhan kerkiävät.

Sushi-rafla oli kyllä myös ruoan puolesta loistava kokemus. Siitä seurasi jopa sellainen innostus, että tänä iltana on väännetty sushia myös kotona. :o Emmi voinee raportoida lisää myöhemmin, kun on pääkokkina toiminu.. :)

Geneve-reissu jatkui loistavan illallisen jälkeen loistavalle jälkiruoalle Mövenpick-ravintolaan. Paikka ei yllättäen ollutkaan pelkkä jätskibaari, vaan ihan täysimittainen illallisravintola, mutta onneksi jätksiannosvalikoimaakin löytyi miltei kirjaksi luonnehdittavan vihkosen verran.

Viimeisen reissupäivän aamu kului mukavasti Genevejärven rantapuistoja kierrellessä. Välillä käytiin kasvitieteellisen puutarhan lasitaloissa edelleen varsin hyytävää tuulta pakenemassa. YK:n pääkonttoria oheisvirastoineen käytiin kanssa ihmettemässä, tosin vain ulkopuolelta. Julkisen liikenteen lipuista oli tarkotus puristaa viimeinenkin hyöty reissaamalla järven poikki paikallisilla vesibusseilla. Kaikki liikenne oli kuitenkin peruttu (oletettavasti) tuulen vuoksi, joten hetken rannalla värjöteltyämme päätimme katsastaa myös läheisen tieteen historian museon. Hiukan naureskeltiin meidän Sveitsi-ohjelman tiedepainotteisuudelle, mutta tuokin museo oli varsin mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen, ja jälleen myös ilahduttavan ilmainen.

Ruokailulinja jatkui itämaisena, sillä tällä kertaa kylläistä tyytyväisyyttä aiheutti aseman takaa bongattu thaimaalainen ravintola inkivääripossuineen. Iltapäivällä käväistiin vielä katsomassa vanhaa kaupunkia myös päivänvalossa. Hyvältähän se näytti, vaikka keskeisin ja kuuluisin kirkko todettiin kummallisen epäyhteensopivista paloista rakennetun näköiseksi. Sen tornista avautunutta näkymää ei moinen kuitenkaan haitannut.

Tornista selvittyämme käytiin vielä tuhlaamassa loput frangit paikalliseen suklaakauppaan. Hinnoittelu oli kyllä sellainen, että ei niillä jämäkolikoilla kovin isoa pussia täytetty, mutta maku antoi kyllä vastinetta korkeille odotuksille. Suklaan vain osin täyttämää aukkoa jälkiruokamahassa päätettiin paikkailla vielä uudella Mövenpick-kierroksella, jonka jälkeen olikin aika hakea rinkka hostellilta ja suunnata asemalle.

Paluujuna ansaitsee vielä maininnan, sillä kaksi tai kolme viimeisintä vaunua tuntuivat olevan lähes täysin tyhjiä, lukuunottamatta meitä kahta. Lippuun merkityt paikat löytyivät kätevästi vihoviimeisen vaunun perimmäisiltä paikoilta, selkä menosuuntaan. Siinä oli sitten hyvä katsella loittonevia kiskoja peräoven läpi ja pitää viinipicniciä. Ainoat vaunussa nähdyt ihmiset olivat kaksi konduktööriä, jotka kertaalleen kävivät katsomassa liput ja sammuttamassa valot koko vaunusta. :D Lukuvalon sentään sai päälle, niin ei tarvinnut pimeässä syödä, mutta hiukka aavemmainen fiilis tuollaisesta pimeästä ja tyhjästä junasta tuli.

Yhteenvetona reissusta voisi todeta, että oli kyllä huiman siisti reissu näin pienellä vaivalla, suunnittelulla, matkustamisella ja rahalla toteutetuksi. Tuntuu uskomattoman helpolta, maksaa vajaa kymppi puolentoista tunnin junamatkasta ja päätyä alppijärven rannalle roomalaisaikoihin pystytettyyn pikkukaupunkiin. Pääseehän samalla panostuksella Helsingistä vaikkapa Tampereelle, mutta jotenkin se ei tunnu yhtä eksoottiselta. ;)

Järvikaupunkimatkailua

2007-10-29T22:45:00.000+01:00

Blogikirjoitus reissunpäältä, saa nähdä jääkö lyhyeksi, kun pitää ranskalaisella näppäimistöllä vääntää... Lyonista lähdettiin vasta eilen aamulla, mutta tuntuu kuin reissussa oltais oltu jo vaikka kuinka pitkään. Takana on kaksi päivää Annecyssä ja edessä kaksi päivää Genevessä. Eilinen palloiltiin kahdestaan ympäri kaupunkia ja sen lähellä olevaa mäkeä. Varsinkin vanha kaupunki on kyllä älyttömän nätti, ja tuli kyllä räpsittyä kuvia varsinkin ilta valaistuksessa sen verran, että meinas olla Emmin odottelukyky koetuksella. Tuloksia luvassa Flickriin, kunhan päästään kotia.

Yötä oltiin Hospitality Club -Clementin luona, jossa oli myös puolalainen pariskunta majoittumassa. Ihmeteltiin hiukan etukäteen, että miten pystyy neljä ylimäärästä majottamaan, jos yksinään asuu, mutta kävi ilmi, että kyseessä oli Clementin vanhempien kämppä, ja sieltä liikeni jopa oma huone joka porukalle. Ilta vierähti mukavasti muun muassa eri maiden juomakulttuureista puhuen, ja muutamista maista peräisin olevia juomia myös maistellen. Jossain vaiheessa alettiin suunnitella seuraavalle päivälle vuoristoreissua yhdessä puolalaisten kanssa. Heillä oli kunnianhimoisena suunnitelmana kiivetä Anncey-järven tienoon korkeimmalle vuorelle, La Tournetelle, ja me sitten päätettiin, että voidaan lähteä seurueeseen mukaan ja kattoa, mihin saakka rinnettä jaksaa kavuta.

Aamulla lähdettiin matkaan eväskaupan, turisti-infon ja bussiaseman kautta. Hieman haastetta muutenkin haastavaan urakkaan toi se, että bussilla ei päässytkään kuin lähes 10 kilometrin päähän varsinaisen vaellusreitin alkupäästä. Varsinainen reitti alkoi 1400 metrin korkeudesta ja bussi jätti meidät 470 metriin. Eli suunnilleen tässä vaiheessa alkoi jo olla selvää, että ainakaan minä ja Emmi ei ihan korkeinta huippua valloitettaisi. Matkallisten haasteiden lisäksi ratkottavana oli kuitenkin vielä myös reitillisiä haasteita, sillä parhaat karttamme koostuivat lähiseutubussin linjakartasta ja turisti-infossa selatusta vuoristoreittikirjasta otetuista valokuvista. Missään näistä ei näkynyt reittiä, jota pitkin linja-autotoimiston tädin mukaan alkuun olisi pitänyt päästä.

Paikalliselta tennisklubilta kysyttyjen neuvojen avulla patikointi pääsi vihdoin alkamaan. Täytenä yllätyksenä selvisi, että valitsemamme reitti kulkisi myös varsin korkean vesiputouksen ohi. Siine opastavia viittoja seuraamalla alkumatka sujuikin vauhdikkaasti, mutta putousta pidemmälle ei sitten puolalaisten pinkomisvauhdissa enää yritettykään pysyä. Sovittiin, että kummatkin menee omia reittejään ja omaan tahtiin, ni ei tarvi kenenkään ressata sen kummemmin. Vesiputousta käytiin vielä ihastelemassa yhteisesti, ja se oli kyllä upea, varsinkin kun paikkaan oli päädytty täysin vailla ennakko-odotuksia.

Putouksen jälkeen otettiinkin Emmin kanssa sitten huomattavasti leppoisampi tahti etenemiseen. Käytiin ihastelemassa maisemia, tutkailemassa kalliokiipeilypaikkaa ja syötiin eväitä putouksen yläpuolella vailla kiirettä. Tuntui uskomattomalta, että auringonpaisteessa tarkeni hyvin t-paidalla, mutta kuitenkin ympärillä oli valtaisan hieno ja syksyinen ruska. Muutenkin tuntui siistiltä, että oltiin päädytty johonkin Alppien rinteille kuljeskelemaan jonkun edellisenä iltana tavatatun puolalaisen pariskunnan perässä ja löydety paikkoja, joihin tuskin oltaisi ikinä suunnittelemalla päädytty. Se on jännä kuinka jonkinlainen hyvä tuuri tuntuu aina seuraavan siitä, että lähtee reissuun avoimella asenteella, mutta ilman pilkuntarkkaa suunnitelmaa. Sama ilmiö on toistunut useammallakin reissulla, muun muassa EB-vaelluksella ja toissa keväänä Saksassa. Onni tuntuu palkitsevan, kun siihen luottaa. :)

Ranskalaista ystävystymistä

2007-10-24T21:32:00.001+02:00

Ranskassa elämiseen pääsee yhä enemmän kiinni kun viikot kuluvat ja ystävien määrä kasvaa. Itseasiassa tuttuja alkaa olla jo niin paljon, että kampuksella kulkiessa saa poskipusutella ja huudella savaa ihan urakalla. Se, milloin ja kenen kanssa hinkutellaan poskia vastakkain on kuitenkin vielä vähän epäselvää. Pojat kättelevät toisiaan ja tytöt aina pussailevat sekä tyttöjä, että poikia. Ja suomalaiset vaihtarit murahtaa "mo" :). Mutta että ketä niistä kaikista tyypeistä, keitä päivän mittaan näkee tulisi pussailla ja mitä se merkitsee?

Suurin ongelmani pussailun kanssa on tällä hetkellä se, kun eräs ranskalainen ystävämme on lakannut "tekemästä bisouja" kanssani. Käsittääkseni tuttavuutemme on vain syventynyt ja nyt tuntuu jopa löytyvän yhteistä puhuttavaa, mutta pusut ovat jääneet historiaan. Anttia kyllä kätellään niin kuin aina ennenkin. En tiedä, pitäisikö olla loukkaantunut vai imarreltu - onko pusuttelun jättäminen merkki siitä, että väleissämme on jotain vikaa, vai siitä, että jäykistymiseni ja vaivaantumiseni pussailun uhatessa on havaittu? Vai olisiko nyt tuttavuudessamme se aika, että itsekin alkaisin tyrkyttämään poskea?

Muihin vaihtareihinkin on tullut taas tutustuttua hieman lisää. En olekaan aikaisemmin huomannut, miten samanlaisia britit ja suomalaiset ovat. Ja englannin puhuminen tuntuu siltä, kuin äidinkieltä puhuisi :D Kävin viime lauantai-iltana katsomassa englantilaisten vaihtareiden kanssa rugbyn maailman cupin finaalia ja vaikken kyseisestä pelistä mitään tiennytkään, tunsin oloni englantilaisessa, täpötäydessä pubissa hyvin kotoisaksi :) Myöskin ranskalaisten tapojen kummastelu sujui mitä mainioimmassa yhteisymmärryksessä. Suomalaiset ja tuon saarivaltion asukkaat - kuka niitä erottaa!

Ystävystyminen on tietenkin tuonut mukanaan myös juhlia, joista myöskin viime viikolla vierailulla olleet Otto ja Elina saivat esimakua. (Ja matkasivat Suomeen n. tunnin yöunienkin jälkeen :)) Täkäläisissä pippaloissa tuntuu olevan aina jokin teema, kuten "jotain päässä" (pelkkä alkoholi ei ole riittävä ja se ei ole "sur la tete"). Ranskalaiset opiskelijat tuntuvat juhlivan, mikäli mahdollista, muutenkin kotibileissä antaumuksellisemmin kuin suomessa. Lauantaina rugby-pelin jälkeen pistäydyimme varsin villeissä kemuissa (yksi briteistä tunsi jonkun, joka tunsi jonkun, joka piti bileet.) Teemana oli, ainakin poikien asuista päätellen, sukupuolen vaihdos ja ranskalaiset tuntuivat ottaneen sen tosissaan. Myös eleissä ja puhetyylissä. Siinä vaiheessa, kun ymmärsimme miksi väki ravasi parvekkeella, vaikka tupakointi tapahtuis sisätiloissa, päätimme lähteä. En tiedä oliko vessassa, jotain vikaa, mutta nyt ainakin ymmärrän miksi täällä haisee niin usein pissa - 5. kerroksen parvekkeelta on hauska lorotella suoraan kadulle, n'est pas?

Alan kai tulla vanhaksi, kun kolmet illanvietot viikossa on vähän liikaa. Onneksi täällä voi tutustua myös koulussa toisenlaisiin ihmisiin - jos vaikka haluaa opetella konffaamaan linuxia tai käymään syvällisiä keskusteluja pointtereiden syvemmistä merkityksistä. Tulee ihan ikävä kotosuomenkin nörttiystäviä <3 P.S. Ainakin oman ryhmäni töiden loppuraportointi tapahtuu latexilla...

Nyt kävi näin

2007-10-18T21:53:00.001+02:00

Nyt puskee juttua peräti samana päivänä toista kertaa, mutta täs on sellanen hyvä Ranska-avautumis meininki ollu tällä viikolla, ni pitää ehkä lyhyesti kuvailla illan ravintolareissua. Vastoinkäymiset on ajottunu ehkä vähän heikosti, kun Otto ja Elina on ollu vierailulla ja saanu ainakin kattavaa kuvaa siitä, että kaikki ei täällä suju aina ihan mutkattomasti.

Ajatus siis oli, että pitää käydä porukalla ainakin kertaalleen myös ravintolassa, kun kerran Lyonia on kehuttu Euroopan gourmet-pääkaupunkina. Voi olla että valittiin hiukan liian turistihenkinen ravitolakatu, ja sieltä vähän liian houkutteleva menu-tarjous (12e, alku-, pää ja jälkiruoka), mutta tarjottu ravinto ei kyllä yltänyt edes hintansa tasolle. Alkuruokien osalta oltiin muuten vielä kohtuullisella tasolla, vaikkakin Otto tilasi lauantaimakkaran sijaan oeufs meurettes (piti olla pekonia, munaa, leipää valkosipulia ja salaattia) ja myöskään katkarapumajoneesi sotkua ei tiedetty tilanneemme. Ajateltiin, että virheitä sattuu varsinkin kun tilaus oli englanniksi ja eri kielillä listat oli vähän erilaisia jne. Pääruoka oli järkytys. "Ankan rinta pippurikastikkeella" herättää mielikuvan jostain ihan muusta kuin muutamasta läskipalasta makaronin kanssa. Pippurikastike oli kyllä pippurista, ja huom. ei mitään muuta. Noh, opiskelijoille opiskelijaruokaa.......

Tietenkin viini oli hintavaa, kun halpa menu houkutti ensin kaikki sisään. Palvelusta puhumattakaan - ainakaan se ei voinut kovin hintavaa olla, sillä muuten tarjoilija saattaisi hymyillä tai osata perus kohteliasuutta sen verran, että pääruoka tuodaan kaikille yhtä aikaa ja lautaset kerätään koko porukalta samanaikaisesti ja sen sellaista. Sitsityöntekijöillekin tuttua. Tietenkin mitä tylympi meininkin - sitä nopeemmin jengi lähtee pois ja vapautuu paikkoja seuraaville.....

Tultiin sitten kotiin jatkamaan meininkiä shampanjalla ja vaahtokarkeilla. Nami. Ja kyllä, kaikki tunsi itsensä tänään maailman parhaimmiksi kokeiksi. Jos Emmille olisi antanut saman rahan mikä nyt hävisi ravintolaan, oltaisiin saatu 5 ruokalajin herkkuillallinen ja 5 litraa viiniä.

Kulttuuriin tutustumista

2007-10-18T18:02:00.000+02:00

Tää maa on taas onnistunut huvittamaan sillä, miten asiat toimii ja ei toimi. Varsinkin maanantaina törmättiin lähinnä jälkimmäiseen, kun yritettiin ostaa koululta culture pass -kortteja, joilla pääsee katsomaan 7 esitystä oopperaan, teatteriin, konsertteihin ynnä muuhun. Vaikka moisten kulttuuripläjäysten kielisisällön ymmärtäminen saattaa epäilyttää, tarjous vaikutti hyvältä, koska kortti maksaa 33 euroa, eikä sillä taida normihinnoin päästä kovinkaan monta esitystä näkemään. Ja jotain tollasta on kyllä siistiä tsekata kun täällä on. Konserteissa nyt kieli ei muutenkaan oo ongelma, ja oopperalaulannasta on vaikea saada selvää kielestä riippumatta. ;)

Korkeakulttuuriin käsiksi pääseminen ei kuitenkaan ollut ihan mutkatonta, sillä vaikka kuinka oltiin käyty varmaan jo kuukautta etukäteen kysymässä koulun kulttuuritoimistosta, että kortit voi ostaa käteisellä, ei tieto enää pätenytkään nyt kun korttien myynti maanantaina alkoi. Maksuvälineeksi kelpuutettiin siis vain sekit, ja kun sanoi, ettei ole sekkivihkoa, tuli vastaukseksi vaan pään pyörittelyä ja ehdotus lainata joltain kaverilta. Parilta vaihtarikaverilta sitten kyseltiinkin, mutta kaikki muutkin olivat jättäneet tuon hiukka antiikkiselta tuntuvan härpäkkeen hankkimatta.

No, koska aamun ainoa luento oli ollut melko turhan asian kuuntelemista ja palelemista luentosalissa, jossa lämpötila oli ilmeisesti viikonlopun jäljiltä varmaan alle 10 astetta (joka tapauksessa siis lähempänä nollakeliä kuin ulkoilma), yritettiin vielä saada jotain hyödyllistä tehtyä koululla ja mentiin osastosihteerin toimistoon kurssivalintasopimuksen allekirjoittamista varten (ihme byrokratiakikkailua sekin). Yllättäen ei tämäkään onnistunut, vaan seistiin vaan hetki turhaan koputtelemassa oven takana ja kateltiin ovesta, että aukioloaika on menossa, ovi lukossa, eikä ketään missään, saati infoa poikkeuksista.

Seuraava yritys hoitaa asioita, oli kotimatkalla tullut ajatus, että sekkivihkoa voisi käydä kyselemässä pankista, kun näköjään ilmankaan ei pärjää, ja se on sentään melkein matkan varrella. No, onneksi oli matkan varrella, sillä lukossahan sekin ovi oli. Tällä kertaa lisäinfoa sentään antoi paperi, jossa kerrottiin kaikkien pankkipalvelujen olevan kiinni pari päivää jonkun päivityksen takia. Hienoa. Kotimatkan seuraava ja viimeinen etappi (ruokakauppa) sujuikin jo sitten ilman ongelmia. Itseasiassa kaupassa oli jopa viiniyrittäjä lähiseudulta maistattamassa tuotteitaan. :)

Edit: Antti tietenkin ihanan positiivisena ihmisenä unohti jo maanantailta sen huvituksen kun yritettiin nousta kotimäki bussilla :) Bussissa oli joku mummeli ihan normaalisti odottamassa bussin lähtöä, knnes selvisi syy bussin lähtemättömyyteen. Paikalle tuli ambulanssi, neljän miehen voimin, mittailemaan mummon verenpainetta. Tai ainakaan mitään muuta havaittavaa ei tapahtunut kun mummo istuskeli betoniporsaan päällä ja jutteli miekkosten kanssa, jotka juttelivat ohikulkijoiden kanssa. Joo, siis ei mitään muuta, esimerkiksi sitä, että bussi olisi lähtenyt johonkin. Päätettiin sitten 10 min odottelun jälkeen kävellä kotiin kun mummon terveyskään ei parantunut niin, että koko bussilasti olisi voinut jatkaa matkaa... Saattaa tietysti olla, että maanantaina ennakointiin tämän torstain julkisen liikenteen lakkoa... -emmi

Maanantain jälkeen kulttuurikorttien tarina kääntyikin sitten jo parempaan suuntaan, kun pankista luvattiin sekkivihko jo ensi viikon tiistaiksi ja tänään kun ohimennen kysäisin kulttuuritoimistosta, että onko kortteja vielä jäljellä, sama täti ilmoitti, että nyt onkin päätetty vaihto-opiskelijoiden kohdalla tehdä poikkeus ja hyväksyä ihan rahaa. Great. Tuntui jotenkin älyttömältä, että joka toinen kerta tuosta toimistosta sai erilaisen vastauksen. Onneksi lyhyen pankkiautomaattivisiitin aikana tuuli ei ehtinyt kääntyä, vaan saatiin vihdoin nuo kortit taskuun. Toivottavasti on sitten säätämisen arvoisia esityksiä... :)

Kielitaidottomuuden näennäisesti passiivistava ja idiotismia aiheuttava vaikutus

2007-10-10T20:44:00.000+02:00

On jotenkin hurjaa huomata, miten suurta osaa kieli ihmisen elämässä näyttelee. Se liittyy kaikkeen maailmankuvasta ja identiteetistä lähtien. Ja varsinkin jälkimmäinen on täällä välillä koetuksella, kun ei voikaan toimia niin kuin omimmalta tuntuisi. Sosiaalisissa tilanteissa omasta itsestä tuleekin palikka, joka ei saa sanaa suustaan, eikä ymmärrä huumoria. Tai jos joskus sattuisikin ymmärtämään vitsin, se ei tapahdu ainakaan niin ajoissa, että siihen ehtisi reagoida jotenkin. Syvälliset keskustelut, tai edes kommentit, voi sulkea heti pois laskuista. Luulen, että myöskin ilmeillä viestiminen hankaloituu, kun usein on kevyehköstä keskustelusta huolimatta naama vakavana ja kulmat kurtussa kun yrittää ymmärtää ja kuunnella, mistä keskustelussa on kyse :) Ihmisiin tutustuminen ei käy ollenkaan niin näppärästi ja usein vaikutan varmasti tylyltä, epäkohteliaalta tai tyhmältä, ihan vaan siksi etten osaa ilmaista ajatuksiani tapojen mukaisesti tai edes niin kuin haluaisin.

Idiootin osa lankeaa myös monessa arkipäiväisessä tilanteessa, joka tuppaa vähän ottamaan itsetunnolle ja turhauttamaan. Suomessa on kuitenkin päässyt tottumaan siihen, että selviää helpostikin tilanteista - tietää mitä missä milloin, usein jopa miksi. Ja jos ei ymmärrä, voi päätellä tai kysäistä nopeasti kaverilta. Nyt on aina se viimeinen, joka ryhtyy toimeen kun ensin pitää tarkkailla ympäristöstä ymmärsikö oikein. Ja siitäkään ei välillä ymmärrä. Ja sitten kun joku tulee vielä huutamaan, että "miten niin et ymmärrä" ja että "mikset sitten kysynyt jos et ymmärrä" on entistä vaikeampaa saada sanotuksi edes, että "olen vaihto-opiskelija, en ymmärtänyt tätä sanaa...". Varsinkin kun Suomessa olisi ihan varmasti kysynyt, koska kysymyksen muodostaminen vaaditussa ajassa ei aiheuta ongelmia.

(Näin tapahtui ensimmäisellä liikuntatunnilla, kun en osannut sulkapallon sääntöjä, eikä pelikaveritkaan osanneet englantia, että olisivat saaneet selitettyä parilla sanalla. Sitten siihen ehtikin jo opettaja ojentamaan meitä laiskottelmasta. Nyt ainakin muistan aina, että jotain "poearanpoear", ehkä per-en-per, tarkoittaa joka toista tai parillisuutta tai jotakin....
Sääntöjen ymmärtämisenkään jälkeen en osoittanut pätevyyttäni - olin koko joukon huonoin, hävisin kaikki pelit, jota opettaja ei meinannut uskoa "ei se ole mahdollista" kun omat voitot ja tappiot piti lopuksi ilmoittaa julkisesti. Voi häpeän määrää.... Tiesin, etten ole urheilullinen, mutta vielä tyhmä, hiljainen, vässykkäkin vielä...)

Liikunnasta on ehtinyt kyllä kertyä myös hyviä kokemuksia - ensimmäinen puolitoistatuntiseni afrikkalaista tanssia oli todella hauskaa! Vaikkakin myös todella rankkaa. Peppua pyöritettiin alaselkä ja -vatsa kipeänä ja löytäen itsestä ihan uusia lihaksia. Tai kohtia missä lihaksien pitäisi olla. Toivottavasti parin kuukauden jälkeen lantionkeinuttelu edes-takas ja sivuille, samalla kun kävelee ja hyppii, näyttää muultakin kun sairauskohtaukselta :) Ainakin rennon, rempseän ja hienostelemattoman haara-asennon hallitsin paremmin kuin moni balettitaustainen tanssikurssilainen.

Positiiviset kokemukset ovat myös ensi kerran ulottuneet kouluun asti, kun ensimmäinen ranskankielitunti oli valkoviinin (tai itseasiassa Kirin juomista) ja vapaata seurustelua kahden tunnin ajan. Myöskin ohjelmointiharjoitus jälleen ilman tietokoneita yllätti - spesifikaatio ja konseptointi oli hyödyllistä ja mielenkiintoista opittavaa. (Terveisiä infon opintosuunnittelulautakunnille tai mitä ne nyt onkaan, sekä kesätyöpaikalle, että olis ollu ehkä hyvä osata jo muutama kuukausi sitten moista :) ) Ranskakin sujui paremmin kun apuna oli koodikieli, mahdollisuus piirtää paperille, jonkin verran aikaisempaa tietämystä, pakko istua samassa paikassa tuntia ja selkeä yläotsikko keskustelulle. Vaikkakin olin jälleen huomattavasti paljon vaisumpi ja passiivisempi, kuin mitä olisin Suomessa vastaavassa tilanteessa ollut. Kielen moniulotteisuus näyttäytyi jälleen - se todella muokkaa ajatusmalleja, jopa periaatteessa universaaliin logiikkaan perustuvia sellaisia.

Ohjelmaa riittää

2007-10-08T23:03:00.000+02:00

Kuten Emmikin edellisessä tekstissä kirjoitteli, on myös mulla tarkoituksena pitää ranskakalenterini riittävän tyhjänä. Suomessa se on tupannut täyttymään vähän turhankin paljon, ja tänne lähtemisen aiheuttama kalenterin lähes täydellinen tyhjeneminen tuntui varsin tervetulleelta.

Toki koulukin jonkin verran päiväohjelmia täyttää, varsinkin tällä viikolla tuppaa olemaan jo vähän pidempää päivää. Huomennakin klo 8-18, kahden tunnin ruokatauolla toki. Tänään koululla meni vielä pidempään, kun menin kuudelta loppuneen C++-harkan jälkeen vielä kuuntelemaan kerhoesittelyjä sekä Club Montagnelta että Club Elekiltä. Ensimmäinen järjestää monentyyppisiä reissuja lähiseudun vuoristoon. (=Alpeille :) Ensimmäiseen luvassa olevaan viikonloppureissuun kuuluu ainakin vaeltamista ja kiipeilyä, eli hyvältä kuulostaa!

Kiipeilyä on kyllä luvassa muutenkin, sillä valitsin koulun liikuntatuntien lajiksi seinäkiipeilyä. Täällä tosiaan on paikallisilla ihan pakollista liikuntaa koulun puolesta, mutta lajivalikoimassa on sentään hiukan suomalaista peruskoulujumppaa eksoottisempia vaihtoehtoja, kuten rugbyä ja jousiammuntaa. Vaihtarit saavat kyllä valita osallistuvatko liikuntatunneille, mutta aika moni on tuon mahdollisuuden kyllä hyödyntänyt. Meinasin itseasiassa kiipeilyn lisäksi osallistua myös aikidoon, joka myös järjestetään kampuksella parina iltana viikossa.

Kuten ylläolevasta voi päätellä, kalenterin väljänä pitäminen saattaa osoittautua haasteelliseksi täälläkin. :) Robottikerhon toiminnasta yritän ehkä ainakin vielä hetken pitää näppini erossa, vaikka touhu sinäänsä kiinnostaisi paljonkin. Tällä ranskaosaamisella voisi olla aika vaikeaa osallistua hyödyllisenä jäsenenä projektiin, joka olisi todennäköisesti varsin haastava jo suomeksikin..

Suomi-aasinsiltaa pitkin pääsee vielä mainitsemaan, että järjestettiin viime lauantaina suomibileet meillä. Ajatuksena oli siis koota yhteen suomalaisvaihtareita myös muista Lyonin kouluista ja aika hyvän kokoinen porukka kasaan saatiinkin. Meitä oli yhteensä viisi INSAsta, kolme muista kouluista ja vielä bonuksena kaksi Juhan kaveria, jotka olivat käymässä. Oli kyllä mainiot bileet, vaikka suurin osa ei toisiaan ennakkoon tuntenutkaan. Muutenkin ihmisiin tutustuminen (ainakin pintatasolla) on tuntunut sujuvan mukavati melkeinpä kielestä riippumatta. Tuntuu olevan siis vaihtovuosi varsin hyvässä vauhdissa ja oikeilla raiteilla. Pitänee malttaa välillä nukkuakin, niin pysyy aamuluennoilla hereillä... jos siellä vaikka taas puhutaan Suomesta. o_O

Miksi tulinkaan tänne?

2007-10-03T19:36:00.000+02:00

Tässä eräänä iltana juteltiin siitä, että mikä on suurin "tavoite" vaihtovuodelle. Tai mitä odottaa tai MIKSI tänne oikeastaan edes tuli :)

Itse en lähtenyt ainakaan opiskelu päällimmäisenä mielessä. Toki koulua kohtaan oli ja on edelleen paljon odotuksia, koska se mahdollistaa täällä olon. Jos yrittäisi opiskella todella kunnolla, olisi elämä kohtuu ankeaa - täällä koulussa ollaan 5 päivää viikossa klo 8-18 + kotitehtävät ja kaikki se mitä ei ranskaksi ymmärtänyt. Ranskan kielenkään suvereeni taito vuoden lopussa ei myöskään ole ensisijainen tavoite. Kieltä oppii väkisin jonkun verran ja kaikki opittu on pelkästään plussaa.

Henkilökohtaisesti tavoitteenani ei ole myöskään hankkia elinikäisiä Ystäviä, suomessakin löytyy paljon pontentiaalia tähän. En toki vastustele, jos niin sattuu käymään, että täältä sielunveljiä löytyy :) En myöskään pyri ainoastaan olemaan "maailmankansalainen", suomen edustaja, tkk:n edustaja... Vaikka tätä kaikkea ehkä tuleekin oltua huomaamattaan.

Vaihtoonlähtemiselle on monia syitä, mutta eräs tärkeimmistä (ja yleisimmistä) lienee kokea jotain erilaista. Olen myöskin päättänyt, etten etsi erilaisuutta ainoastaan ympäristöstäni, vaan myös kenties omasta toiminnastani. Yrittää ottaa uutta näkökulmaa ja etäisyyttä aiheeseen "minä maailmassa". Olemme opetelleet elämään Antin kanssa samassa asunnossa (hyvin sujuu!) ja pyritty parantamaan siivous- ja tiskaus jne. tapojamme. Olkkarissa on matto, joka kerää maailman eniten roskaa, joten sitä tulee imuroitua lähes joka toinen päivä. Tiskivuorosysteemikin toimii - omaa vuoroa saa venyttää niin kauan kuin haluaa, mutta seuraus on ilmeinen. Olen myöskin luopunut joistakin paheista, jotka tässä jääkööt nimeämättä. Lisäksi koulu tarjoaa jo aiemmin mainittuja mahdollisuuksia erilaisuuden kokemiseen mm. lyijykynällä ja paperilla koodaamista ;)

Omista syistäni yksi tärkeimpiä on se, että vaihtovuosi on mitä mainiointa aikaa täyttää suomirutiinien jäljiltä tyhjentynyt kalenteri uudella tavalla. Täällä kalenteriini kuuluu 30 vuodelle ripotellun ects:n lisäksi kirjojen lukemista, pelaamista, iltakävelyjä, rakasta harrastustani kokkaamista, sulkapalloa koulun liikuntatunneilla (ranskalaisten pakolliset liikuntatunnit, joille vaihtarit saa halutessaan osallistua), afrikkalaista tanssia (kävin eilen ilmoittautumassa ensi maanantaina alkavalle kurssille) ja ennen kaikkea aikaa minkä kohdalla ei lue mitään. Ainakin toistaiseksi :D

Viikko vierähti

2007-09-30T14:00:00.000+02:00

Yllättävän nopeasti pääsi viikko vierähtämään edellisestä kuulumispäivityksestä. Siihen väliin onkin mahtunut roppakaupalla tapahtumia, joita yritän tässä vähän summailla. Pistän kohta myös Flickriin uusia kuvia ainakin parin tuhannen sanan edestä, ni selviää tekstin osalta vähän lyhyemmällä. :)

Integraatioviikonloppu

Viime viikonloppuna oltiin osaston integraatioviikonlopussa, johon osallistui suurin osa nyt kolmannen vuoden aloittaneista tietotekniikan opiskelijoista. Reissu osoittautui kyllä odotuksiakin paremmaksi, varsinkin siinä mielessä, että vaihtarien lisäksi tuli tutustuttua myös tosi moneen ranskalaiseen. Tai lähinnä tutustumisella tässä yhteydessä voi viitata siihen, että tuli puhuttua tosi monen eri tyypin kanssa, ja lähes aina jopa ranskaksi, mikä tosin rajoitti keskustelujen syvyyttä hiukan. Kovin hyvin en siis väittäisi ketään tuntevani, mutta paljon enemmän on tullut moikkailtua nyt viikonlopun jälkeen aamulla luennoille mennessä.

Moikkailukulttuurikin on hassun erilainen kuin suomessa. Lähes poikkeuksetta pojat kättelevät toisiaan, tyttöjen kanssa taas poskipusutellaan. Näyttää hassulta kun joku saapuu pihalla seisoskelevaan kaveriporukan rinkiin ja tervehtii kaikkia yksitellen, kun suomessa vastaava rituaali tiivistyisi "mo"-murahdukseen ja pariin nyökkäykseen. No kyllä tällasesta sinäänsä ilosempi koulupäivänalotusfiilis tulee. :)

Oli viikonlopulle hiukan muutakin ohjelmaa, kuin vapaata juttelua. Ohjelma tosin kyllä oli aikamoisen väljä, ja ainakin kaikki vaihtarit oli suurimman osan ajasta pihalla siitä mitä tapahtuu ja milloin. Merkittävin päiväohjelma oli hiukan outo lipunryöstöä ja vesisotaa yhdistävä peli, johon paikalliset tuntuivat suhtautuvan yllättävänkin innokkaasti. Käytännössä suurin osa pelistä oli odottelua tai paikasta toiseen laahustamista. Viimeinenkin taistelumotivaation palanen meni sen jälkeen, kun onnistuin nappaamaan vastustajan lipun, mutta mut huudeltiin pakomatkalta takaisin ja selitettiin, että olin rikkonut sellasta kohtaa säännöistä joka oli pyydetystä englanninkielisestä tiivistelmästä jäänyt pois.

Ulkoiluohjelma oli kyllä muuten paikallaan, sillä maisemat olivat varsin komeat. Oltiin jossain leirikeskuksessa vuorten keskellä noin 3 tunnin bussimatkan päässä Lyonista. Ihan lumihuippuja ei näkynyt, mutta tuohon suuntaan pitää kyllä reissata vielä useampaankin otteeseen tässä vuoden aikana, viimeistään laskettelukauden alettua.

Molempina iltoina oli ohjelmassa oli myös varsin vauhdikasta biletystä. Tanssilattialla tuli tavanomaisen kuuma, mutta yölämpötila vuoristossa ulkona oli yllättävänkin kylmä. Jengi siis ravasi tiheään hikisen tanssilattian ja liian kylmän, mutta paremmin keskusteluihin soveltuvan ulkoilman välillä. Tätä taisi jatkua molempina öinä johonkin viiden tienoille. Vaihtarijengi tietysti luovutti viimeisenä.

Viikolla vieraita ja flunssaa

Lieneekö seurausta yllämainituista olosuhteista, mutta viikonlopun jälkeen tuntui flunssaaalto napanneen ison osan vaihtareista (ainakin kaikki suomalaiset) ja luentosalin köhimisestä päätelleen varmaan puolet paikallisistakin. Tätä kirjoittaessa ollaan kyllä kumpikin aikahyvin päästy kröhistämme eroon.

Mun EB-vaelluskaveri Jussi oli käymässä täällä alkuviikosta. Siinä ohessa tuli tutustuttua kotikaupunkiin vähän lisää kun käytiin kiertämässä muun muassa vanhaa kaupunkia ja Fourvier-kukkulan roomalaisraunioita. Hauskaa kyllä nähä vanhoja tuttujakin välillä kun tää on muuten ollu sellasta uusien kasvojen ja muistettavien nimien ylitarjontaa.

Saatin tällä viikolla sitten kunnollinen nettiyhteyskin vihdoin toimimaan. Ei se ihan saumattomasti sujunut kyllä vieläkään. Asentajan piti tulla torstaina 16-18. Käytännössä se tuli 18.10, mutta soitti sentään 17.50 ja sanoi tulevansa 10 minuutin päästä. Käynnissä kesti ehkä 40 minuuttia, jonka aikana kaksi miestä suhaili edes takaisin asunnossa etsien liittimiä ja ruuvaillen seiniin uusia rasioita. Lopulta testattiin, netin toimivuutta. No, ei toiminut, johon asentaja pienen yrittämisen jälkeen totesi, että se pitää aktivoida näköjään puhelimitse, mutta se kyllä hoitaa ja että max 2 tuntia menee, ni alkaa toimia.

No, ei toiminu vielä kolmenkaan tunnin päästä, joten soitettiin firmaan ite. Siellä joku täti sanoi, että "joo tää pitää vielä aktivoida, voin tehä sen täältä nyt. Toimii viimeistään kahen tunnin päästä". Huoh. Tällä kertaa tieto sentään piti paikkansa, ja vähän ennen puoltayötä meillä oli toimiva yhteys.

Päättyköön tämä ylipitkä merkintä tähän. Seuraavaks tarkotus kattoa Emmin kanssa taas yks jakso Pasilaa, jota Juhon vinkistä alettiin seurata. :)

Vähän avautumista, mais ce ne pas vraiment grave

2007-09-19T23:53:00.000+02:00

Huh huh, koulu tosiaan lähti käyntiin :) Ihan jokaisesta seikasta en kuitenkaan ole riemuissani, tai sitten nyt on kuuluisa vaihtomaahan väsymisvaihe jo aluillaan. Tietoteknistä respectiä ei herättänyt viime perjantaisen opastussession neonvihreä comic sans -fontti sen paremmin kuin muinaiset tietokoneluokat tai käyttöjärjestelmäkurssilla opetettava windows nt. No, mitäpä noista, omakaan tietotekniikkaosaamiseni ei ole huipputasoa.

Muuten kyllä luulen osaavani ajatella, mikä ilmeisesti kannattaisi kuitenkin täällä unohtaa - pääsisi lienee paljon helpommalla, kun ei yrittäisi ratkaista itse, missä ja milloin, kenen kanssa ja tehden mitä, pitäisi olla. Perusoletus, jonka mukaan toimitaan, on kuitenkin se, että opiskelijat eivät ymmärrä, eivät halua ymmärtää, eivät halua tehdä, oppia tai toimia mitenkään kuten aikuiset. (No luennon jälkeen en ole niin vakuuttunut siitä, että olettamus on väärä - kaikki 120 oppilasta repeili kun opettaja törmäsi pöytään tai kun joku aivasti kovaäänisesti.....)

Ehkei pitäisi valittaa, kun kaikki on muuten lähes täydellisesti, mutta itse kokisin huomattavasti motivoivammaksi mukaanottavan ja kannustavan ohjauksen. Suomalaista systeemiä - mm. oppimisen ja elämän oppimista, opiskelussa oma-aloitteisuuden vaatimista, uusimman tiedon kehittämistä ja opettelua, akateemista vapautta ja vastuuta - alkaa arvostaa :) Toisaalta, on ehkä suomalaisen systeemin syytä, että ainoastaan suomalaiset vaihto-opiskelijat ottavat stressiä siitä kenen kanssa ja miten esimerkiksi ryhmätyöt pitäisi tehdä.

Täällä kaikki lukukauden työt tehdään 3. vuosikurssilla pareittain ja saman parin kanssa. Mikäli parin haluaa valita itse, täytyy palauttaa lomake, jossa kertoo kenen kanssa haluaa työskennellä. Mikäli ko. henkilö on eri ryhmässä tulisi löytää joku toinen henkilö, joka suostuisi vaihtamaan ryhmää jomman kumman kanssa. Vaihto-opiskelijoille tämä ei kuitenkaan käy, koska meillä ei ole kaikkia kursseja kuten ranskiksilla, ja vaihtarin parin täytyisi tietenkin tehdä loput työt yksin. Kolmen päivän pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen lopulta selvisi, että tämä käytäntö ei koskekaan vaihtareita, vaan vaihtarit tekevät työnsä kolmantena kahden ranskalaisen kanssa. Kukaan ei vaan muistanut mainita asiasta vaikka joka vuosi on sama systeemi ja osastolla yli 20 vaihtaria. Parasta oli myös syy siihen, että miksi vaihtarit tekevät työnsä ranskalaisten kanssa "koska kaksi vaihto-opiskelijaa yhdessä on katastrofi." Niinhän se on, tämä on ainoa oikea, ja paitsi Ranskan niin myös koko maailman paras koulu. Siistiä, en tienny joskus päätyväni sellaseen....

No joo, nyt vois lopettaa avautumisen. Tänään sentään luennolla jo ymmärsikin jotain kun meni etupenkkiin istumaan ja kuuli melunkin yli jotain :) ja luennon jälkeen pähkäiltiin porukalla yhden romanialaisen tytön ja meksikolaisen pojan kanssa miten ne asiat nyt menikään. Illalla käytiin myös osaston poppoon kanssa ravintolassa. Meininki oli melko meluisa :D täytyy sanoa, että suomalaiset ei osaa juhlia samalla lailla ennen kuin hyvin hyvin loppuvaiheessa sitsejä. Railakkaita sitsejä. Täällä sama meininki alkoi heti kun saavuttiin ravintolaan. Laulujen sanoista ei ymmärretty juuri mitään muuta, kun että ne ei ollu kauniita ja sen jälkeen kun eräs ranskalaisen selitti niitä hieman uudelleen, en kehtaa enää edes kirjottaa julkisesti tänne :)

Ehkä tämä tästä ja koulukin kunhan oppii itse vähän sopeutuvammaksi ja ajattelemaan vähemmän yleisiä asioita ja enemmän luennolla opetettavia asioita. Eniten erilaisuus tuntuukin häiritsevän periaatetasolla tyyliin "mitä järkeä, miks tää asia hoidetaan näin??". Ehkä olen vain hankala tai tyhmä, mutta siltikään en suostu pitämään 22-vuotiaiden täydellistä holhousta hyvänä asiana. Mitä sitten kun ruoka ei enää ilmestykään automaattisesti nenän eteen tai joku ei sanokaan mitä pitää tehdä, mikä rivi lukea tai kirjoittaa koepaperiin ja niin edelleen?

Ja juu, asiat ei oo niin pahasti kun tätä lukiessa saattaa kuulostaa. Blogiin on vaan hyvä avautua, kun tietää lukijakunnan pääasiassa olevan hyviä ystäviä ja tuttuja :)

Yllärinettiyhteys, ja eka oikeahko koulupäivä

2007-09-19T01:05:00.000+02:00

Hips, yhtäkkiä ilmestyi kodin ilmatilaan langaton verkko, jolla päästään surffaamaan omaa oikeaa yhteyttä odotellessa ainakin joten kuten. Hiukan pätkivä ja hidas tämä yhteys on, mutta huomattavasti kivempaa on istua kotona, verrattuna läheisiin kiviportaisiin, joiden luona aiemmin oli lähin toimiva nettiyhteyspaikka. :)

Tänään oli myös ensimmäiset varsinaiset kursseihin liittyvät luennot. Koulupäivä kesti kokonaista kaksi tuntia, mutta senkin jälkeen oli jo ihan riittävän uuvuksissa. Opettajan ranskankielinen puhe relaatioalgebrasta ja tietokantojen perusteista meni suurimmaksi osaksi ohi, mutta luentokalvoilta asiaa pystyi sentään suunnilleen seurata. Kyllä se tästä varmaan helpottuu, mutta kieleen keskittyminen on todellä väsyttävää. Onneksi ei oo kauheen pitkiä koulupäiviä luvassa..

Koulupäivän jälkeen jaksettiin vielä yrittää edistää kouluunilmoitautumisprojektia, joka eilen oli jäänyt kesken sen takia, että ekan toimiston ohjeilla löydetty seuraava toimisto oli laittanut lapun luukulle ja ilmoittanut olevansa yllättäen kiinni. No, tänään kyseinen toimisto oli auki, mutta prosessiin kuuluva 6,50 euron maksu olisi pitänyt kävellä suorittamaan jälleen eri toimistoon, mutta tänään taas se oli jo ehtinyt mennä kiinni. No huomenna ensin maksutoimistoon ja sitten takaisin siihen keskimmäiseen, josta hyvällä onnella saadaan opiskelijakortti vihdoin taskuun. Sille tulee tarvetta muun muassa opiskelijahintaisen bussilipun ostossa.

Nyt kun netinkäyttöolosuhteet ovat hieman parantuneet, voisin laittaa jonkun kuvankin nähtäville. Flickristä löytyy siis kuvia sekä Lyonista että etelänreissulta.

Vieläkin ilman nettiä

2007-09-14T18:47:00.000+02:00

Ainiin, miniblogaus vielä aiheesta ei vieläkään nettiä kotona. Nettiasentajan piti tulla eilen, mutta niin perusranskis tyyliin sopimus, joka olis pitäny postittaa allekirjoitettuna ennen asentajan saapumista, tuli tunti sen jälkeen, kun asentajan viimeisin mahdollinen saapumisaika oli mennyt. Jännä juttu. Kirjotettiin siis paperiin, että maksetaan sitä ja tätä suoraveloituksella ja ne ottaa sit yhteyttä asennusajasta, kun on saanu sen paperin. Kuulostaa lupaavalta :D Toivotaan, että meillä ennen joulua kuitenkin olis netti kotonakin...

Infotilaisuus koululla

2007-09-14T18:21:00.000+02:00

Tänään oli sitten ensimmäinen oikea kontakti kouluun ja opintoihin. Ihan hyvältä vaikuttaa sinänsä, vaikka koulualue ja rakennukset on kammottavan rumia betoniparakkeja ja kaikki vaikuttaa suomalaisesta näkökulmasta hiukan sekavalta ja siltä, että olis palannu vähintään lukioon. Mutta professorimme muistikin muistuttaa meitä suomalaisia kysellessämme poissaolojen selvittämisestä jne. että tämä on koulu eikä mikään yliopisto. Yliopistot ei oo täällä kovin suuressa arvossa.... Koulussa työskennellään, yliopistossa vaan ollaan. Vastuuproffa oli kyllä itse sangen rento korvakorussaan ja farkuissaan.

Meidän tulee noudattaa kahden viikoin välein ilmestyvää, joka viikko erilaista lukujärjestystä, mutta ei ole pakko osallistua sentään kaikille samoille kursseille kun muut kolmannen vuoden opiskelijat. Eri vuosien tai osastojen kursseja on käytännössä hyvin vaikeaa sekoittaa omaan ohjelmaan, koska muuten kurssit menee päällekkäin ja poissaoloja ei saisi olla. Meidät jaettiin neljään ryhmään, joissa harjoitukset ja projektit suoritetaan. Ollaan Antin kanssa eri ryhmissä, eli ei voida luottaa siihen, että kumpikin voi tehdä vaan puolet, eikä ryhmiä saa tietenkään vaihtaa vaikkei siihen mitään järkevää syytä olekaan. Luennot on samat kyllä.

Ilmottauduttiin molemmat myös paikallisille opiskelijoille pakollisille urheilutunneille, mutta kiinan kurssit päätettiin skippaa. Kiinaa ranskaksi vois olla liikaa.... Tavattiin myös kaksi muuta samalla osastolla opiskelevaa suomalaista ja saatiin sisäpiiritietoa illan pippaloista, jotka alkaa kampusalueelta kaljapiknikin merkeissä. Kielikurssi ei kuitenkaan tainnut olla mikään maailmaa järisyttävä kokemus, että ehkei sen missaaminen haittaa niin paljon. Ja nytkin ymmärsin lähes kaiken mitä infossa tuli esiin.

Koulusta raportointia sitten lisää ensi viikolla kun se alkaa, nyt valmistautumaan illan piknikkiin. :)

Etelänmatkalla

2007-09-09T20:28:00.000+02:00

Löytyi viimeöisestä hostellista internetä-huone ni pääsee ainakin lyhyesti blogaamaan myös reissun päältä. Päätettiin siis lähteä vielä ennen koulun alkua reissuun, kun kerran kielikurssittomuus siihen hyvän mahdollisuuden tarjosi.

Eilen tultiin junalla Lyonista Nizzaan ja oltiin iltapäivä biitsillä ja yö hostellissa. Tänään lähdettiin aamulla Monacoon, josta äsken palattiin. Seuraavat kaksi yötä on tarkoitus viettää yhden Hospitalityclub-tyypin luona täällä Nizzassa ja sen jälkeen vielä yksi HC-yöpyminen Marseillessa ennen keskiviikon kotimatkaa. Torstaina toivon mukaan tulee nettiasentaja, niin pitää olla sillon kotona. Perjantaina on ensimmäinen virallinen tervetulotilaisuus koululla.

Tähän asti on kyllä ollu todella hyvin onnistunu reissu, varsinkin kun vertaa suunnittelun ja valmistelun määrään. Nizzassa sää suosi uimista ja tämän päivän Monaco-reissu oli yllättävänkin siisti. Emmi oli maassa käynyt jo aiemmin, mutta mulla ei oikein ollu ees sen selkeempää mielikuvaa, kuin että siellä asuu paljon rikkaita ja että sillä on kasino. Rikkaalta paikka tosiaan näytti, mikä oli päiväturistin kannalta todella kiva. Japanilaiset puutarhat ynnä muut istutukset oli älyttömän nätissä kunnossa joka puolella. Hintatasokaan ei ollu niin hurja ku veikkailtiin, sillä 2 eurolla irtosi loistava pikkueläintarhavisiitti ja eurolla paikallisbussi about koko maan halki. :) Jäi sitten rahaa hävitä vielä 9 euroa casinon pelikoneisiin. Tappio ei jääny harmittamaan, sillä kokemus oli varsin hauska, mutta se vähän jäi kaivelemaan, että Star Wars aiheisille "hedelmäpelikoneille" oli niin tiukka tunku, ettei niitä päästy testaamaan...

Nyt pitänee antaa tilaa seuraaville, meinaa olla nettihuoneessakin tunkua.

Puheluhinta-avautumista

2007-09-04T22:37:00.000+02:00

Huuh! Ollan vähän ahdistuttu siitä, että soittelemin täällä on ollu niin sairaan kallista. Meillä on yksi paikallinen pre paid -liittymä kännykkään, mutta puhelut sillä maksaa noin 55 senttiä minuutilta (mikä sekin oli erittäin vaikeasti sfr:n sivuilta kaivettava tieto). Puhelut suomesta ranskaan kännykästä on mun mielestä jotain samaa luokkaa. Ei sentään ihan taida olla halvempaa soitella suomiluurista täällä täkäläisiin sähkölaitoksiin ynnä muihin.

Nyt kuitenkin selvis, että oltais voitu skypellä soittaa about kaikkiin ranskalaisiin numeroihin about 1,7snt/min hintaan... Ois ehkä hoitunu sähkösopparin uusimiset ynnä muut yli 20 minuutin maratonpuhelut paikallisten palvelujaan erittäin laveasti esittelevien, tai muuten vaan paljon puhuvien ranskalaisten kanssa vähän stressittömämmin, jos ois ollu tollanen taksa raksuttamassa. Toki, myös hiukka parempi ranskankielen taito ois voinu säästää muutamilta ylimääräsiltä puheluminuuteilta.. ;)

Pre paid -liittymää on tähän mennessä ladattu 75 eurolla, ja se on taas tämänpäiväisen nettiliittymähommailun takia tyhjä.. :( Ongelmaa on lisänny se, että netin kautta tuntuu onnistuvan huomattavasti harvemmat asiat kuin Suomessa. Toivottavasti tuo Skype hiukan pelastaa, ja ei tartte enää ihan vastaavilla summilla ostaa latauskuponkeja. :)

Hiljaiseloa ja joitakin outouksia

2007-09-04T20:22:00.000+02:00

Tännehän alkaa kotiutua. Mitään ihmeellistä sinänsä ei ole tapahtunut sitten viime merkinnän. Yritetään edelleen omaksua ranskalaisia tapoja ja lähialueen liikkeiden toisistaan eroavia ja logiikattomia aukioloaikoja. Sunnuntaina käytiin iltapäivä-iltakävelyllä Parc de la Tete D'orissa, joka on Ranskan suurin kaupunkipuisto. Puisto olikin täynnä väkeä viettämässä sunnutai-iltaa kuka mitenkin - piknikillä, lenkillä, soutelemassa puiston keskellä olevassa tekojärvessä, yrittämässä bongailla eläimiä ilmaisesta eläintarhasta, pelailemassa petankkia jne. Puistoon ei ole meiltä kävellenkään mahdoton matka, mutta kotiin palaamista ko. reittiä pitkin kannattaa harkita, sillä se sisältää ainakin 200 metriä pitkät portaat + ylämäkeä. Neljän tunnin pyöräilyn + kävelyn jälkeen se meinas olla liikaa.

Maanantaina koko päivä meni taas siihen, että yritettiin hoitaa asioita. Kotivakuutus sentään saatiin hankittua. Opiskelijakerhon täti oli suomalaisen tyly ja tehokas - kerrassaan mahtavaa! Paikallisessa Kela-toimistossa ei päästy lähellekään virkailijoita, sillä paikalla oli n. 150 muutakin ihmistä, eikä koko reilun tunnin pituisen visiitin aikana selvinnyt mikä jono johti minnekin. Onneksi toimistossa oli myös itsepalvelutietokoneita opiskelijoita varten ja pienen sanakirjasäädön jälkeen saatiin tulostettua joitain lappusia, mitkä ilmeisesti pitäisi postittaa toimistoon liitteineen ja sen jälkeen kun eräs osio on käytetty vuokraisännällä täytettävänä.

Myöskin kaupunkinpyörien ja kaupungin tsiljoonan yksisuuntaisen kadun kanssa oli ongelmia yllättävän paljon. Täällä pyörällä tulee todella ajaa autojen keskellä (välillä aika hurjaa) ja yksisuuntaisia katuja ei noin vain ajella väärään suuntaan, mikäli ei halua heiluvia nyrkkejä tai vaaratilanteita. Päivän päätteeksi pääsimme kuitenkin Part Dieun ostoskeskukseen ja palkitsin itseni ostamalla uuden kaulakorun ja korvakorut samana päivänä hajonneiden tilalle. Onnistuttiin myös kuluttamaan Carrefouriin (melko samanlainen kuin tosi iso Prisma) taas 107 euroa, kun osteltiin peitto, laseja (ollaan jo hajoitettu kaks täältä asunnosta), kokkiveitsi, leikkuulauta, juustohöylä jne.

Tänään onkin ollut täysin kotipäivä, ellei aamun torivisiittiä lasketa. Kivaa löysäilyä. Tämän kirjoituksen lopuksi haluaisin vielä kertoa, mitä keksintöjä täältä voisitte adoptoida suomeenkin, ja mitä saa tuoda tuliaisiksi meille. Ensinnäkin roskissysteemi keittiössä on nerokas, kanteen on kiinnitetty naru, joka avaa roskiksen kannen ovea avattaessa ja vastaavasti sulkee roskiksen kun ovi laitetaan kiinni. Toisekseen koko sängyn levyinen pötkylätyyny on mainio - koskaan ei tarvitse siirrellä tyynyä yön aikana ja samasta tyynystä riittää molemmille. Sen sijaan en vieläkään osaa peseytyä oikein. Kylpyhuoneessa on vain kylpyamme ja suihku, muttei suihkulle telinettä. Myöskään lattialla ei ole minkäänlaista lattiakaivoa, jonne ammeesta yliroiskuneen veden voisi siirtää. En ole varma pitäisikö ammeessa istua ja olla polvillaan, vai seisoa liukastumisen ja lattiatulvan uhallakin. Vedellä lotraaminen ei tunnu täällä olevan ongelma myöskään keittiössä, sillä kuivauskaappeja ei tietenkään ole. Onneksi sentään joku teline astioiden kuivaamiseen ettei tarvi pyyhkeen kanssa alkaa heilumaan. Myöskään pöydällä eriksen töröttävä sähköuuni ei tunnu aina kovin paloturvalliselta tai normaalilta, mutta ehkä se saa oikeutuksensa kun perjantaina päästään hullaantumaan kaasulieden ylivoimaisuudesta.

Moins que trois

2007-09-01T22:10:00.001+02:00

Antti: Ensimmäinen kotona kirjoitettu blogimerkintä! Nyt meillä tosiaan on siis uusi koti Lyonin sydämmessä, ja yhden yön kokemuksella sekä kämppä, että ympäröivä alue tuntuvat uskomattoman ihanilta. Äsken syödyn kana-aterian jälkeen on hyvä vähän lepäillä ja kirjoitella yhdessä. Päätettiin kirjoittaa tällä kertaa kappaleet vuorotellen. :)

Emmi: Jooh, mahtavaa jee! Kävelee asunnolta mihin suuntaan tahansa löytyy jotain siistiä. Mäkeä alaspäin - kaupungin keskusta, kaupungintalo, jättiläismäinen museo ja oopperatalo jne. Mäkeä vähän ylöspäin - aukio ja bulevardi, jossa joka aamupäivä tori, jossa tänäänkin kävin hullaantumassa tuoreiden kauppatavaroiden keskellä. Jotenkin hullu fiilis kun jengi huutelee joka puolella "Bonjour mademoiselle!" ja kadunkulmissa on yhtyeitä soittelemassa ranskalaisia kepeitä ja kesäisiä valsseja. Ihastuttavaa!

Antti: Mitäs muuta tässä onkaan tapahtunut sitten viimekertaisten höpinöiden? Suunniteltu ravintolareissu Mathieun kanssa onnistui mukavasti ja mukaan saatiin vielä yksi Mathieun tanskalais-ranskalainen ystävä. Torstai meni varsin vauhdikkaasti, kun ensin nukuttiin pitkään ja sitten lähdettiin kohti pankkia tilinavausaikeissa. Kulkupeliksi valittiin kaupunkipyörät, joiden käyttö on täällä varsin halpaa ja kätevää. Helsingin vihreiden kuntopyörien systeemi voisi ottaa kyllä oppia täkäläisestä. Pyörät on ollu yhtä lukuunottamatta tosi hyvässä kunnossa ja telinepisteitä on joka puolella. Viikon pyöräkortti maksoi euron ja käyttöönotettu pyörä on ensimmäisen puolen tunnin ajan ilmainen ja senkin jälkeen halpa. Pyörillä reissatessa on myös mukavan helppo ajella sinne tänne, ja kun pankistakin annettiin vain tapaamisaika seuraavalle aamulle, ei torstaina tarvinnut kovin paljon muuta ehtiäkään. :)

Emmi: Ja kun vihdoin perjantaina päästiin tilinavaamistapaamiseen, ymmärrettiin miksi sitä varten piti olla oikein erillinen aika. Toimitus kesti lähes kaksi tuntia, paljon puhetta (muustakin kun tilinavaamisesta) ja paljon allekirjoituksia. Lopulta saatiin kuitenkin yksi yhteinen tili ja optio kahteen pankkikorttiin (niitä ei tietenkään saanut heti). Yleisesti ottaen täällä asioiden hoitaminen kestää uskomattoman paljon kauemmin esimerkiksi osoitteenmuutos sähkösopimukseen vaati 25 minuutin puhelun. Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa - hivenen kärsimättömälle ihmiselle, kuten minulle, tuntuu turhauttavalta kun päivässä ei ehdi hoitaa kun pari asiaa. Kuitenkin on upeaa, että jokainen ihmiskontakti on oikeasti kontakti ihmisten välillä, eikä asiointia "automaatin" kanssa. Joka paikassa meitä jututetaan ja jokaisessa paikassa tuntuu olevan pari-kolme ylimääräistä henkilöä ihan vain pitämässä seuraa työskentelevälle henkilölle. Kavereita ihmisillä riittää :)

Antti: Myös vuokrasopimussessio oli kohtuullisen pitkä, tosin hiukan perustellummin. Seitsemänsivuisen sopimuksen (+erillisen kalustosopimuksen) lisäksi käytiin läpi kämpän kunto ja varustus, ja taidettiin siinä samalla höpistä vähän muutakin yläkerran näköaloista ja lähistön muinaisista rakennuksista. Mathieusta oli jälleen ihan korvaamaton apu sillä ranskankielisiä koukeroita oli setvittävänä jonkin verran. Kaiken huipuksi hän laittoi vielä nimen paperiin, jossa luvataan maksaa meidän vuokra kahden ekan kuun osalta, jos me ei itse siinä onnistuta. Yleensä siis tällaiset paperit allekirjoittaa opiskelijan vanhemmat ja meidänkin pitää pistää vastaava posti matkaan kohti suomea allekirjoitusta varten, mutta nyt ranskalainen takaaja oli tarpeen, jotta päästiin kämppään heti.

Emmi: Ollaan kyllä pariin kertaan melkein liikututtu kyyneliin siitä, kun ajattelee miten paljon ystävällisyyttä ja apua ollaan täällä saatu ja kohdattu. Ehkä maailma ei olekaan niin epätoivoinen paikka :) Ja ehkä todellakin maailman paremmaksi tekeminen kannattaa aloittaa omasta itsestä. Kun kohtaa ystävällisyyttä, tekee mieli myös itse olla ystävällinen ja avulias niille, ketkä sitä tarvitsevat. Jos tähän ottaa matemaattisen lähestymistavan, niin potenssilaskusta voi olla hyötyä ystävällisten ihmisten määrän laskemisessa.

Antti: Tänään on vietetty rauhallista kotipäivää. Torilta haettiin ruokaa ja lähikaupasta viiniä, ja matkalta pari ihqua suklaata suklaapuodista.

Emmi: <3 pari palaa suklaata kultakoristeisessa ylisomassa pussissa. Löydettiin myös lähin boucherie (lihapuoti), boulangerie (leipomo), fromagerie (juustopuoti), poissonerie (kalakauppa), huilerie (öljykauppa) jne. Jokaiselle elintarvikeryhmälle on TODELLA oma kauppansa.

Antti: ...ja sit Antti on asennellu reissukaiuttimia hyllyyn ja tehny muuta sisustuksellisesti olennaista (kuten kiinnitelly jääkaappirunomagneetteja pesukoneeseen ku keittiössä ei oo muuta metallista) ja Emmi on toiminu maestrona huippuherkullisen kanan valmistuksessa. Kaasuliesi ei vielä toimi, koska kaasulaitoksen puhelin menee vaan ahdistavaan jonoon.. :( joten on keskitytty uuniruokiin. Emmi tuntui olevan enemmän innoissaan sitruunan ja yrttien tunkemisesta kanan nahan alle, joten työnjako oli varsin toimiva. Nyt vielä suunnitelmissa hakea leffavuokraamosta ranskisleffa ranskisteksteillä, hui!

Emmi: Ja Antin ansioista ovissa ja postilaatikoissakin on jo nimet. Eli osoite on:

Emmi Suhonen tai Antti Virolainen
10 Rue Diderot
69001 Lyon
France

(Antti: Ja saa tulla myös käymään. Jos ei vieraita ala kuulua, ni hehkutetaan vielä lisää kuinka ihkua täällä on. ;)

Koti, ja pari loukkoa

2007-08-29T18:54:00.000+02:00

Mäkkärissä taas. Tällä kertaa meikäläinenkin availee erasmusblogaajan uraa, kirjoittelemalla päivän kokemuksista, toivottavasti hiukan lyhyemmin, kuin tämän aamuinen nukkuessani valmistunut romaani. :) Tänäänkin on kyllä tapahtunut paljon.

Aamulla lähdettiin melko pikaisesti liikkeelle heti aamiaispöydästä, kun eilisen epävarma tapaus, monsieur Boulard, soitti ja kertoi olevansa jo Lyonissa, ja että asunnon katsastaminen onnistuisi parhaiten mahdollisimman pian. Eilisen kesähelle oli vaihtunut ukkoseen, ja matkalla ehdittiin kastua sekä sateesta että hiestä, sillä kämppä sijaitsi "Lyonin Montmartrella" eli kohtuullisen kokoisen kukkulan rinteellä. Perille kuitenkin päästiin, ja kämppä osoittautui aivan mahtavaksi. Mieliala oli toiveikas jo matkalla pikkukujia ja porraskäytäväoikoteitä ihastellessa, mutta saapuminen todella uudennäköiseen asuntoon varsin vanhannäköisen kerrostalon ensimmäisessä (suomalaisittain toisessa) kerroksessa oli kyllä miellyttävä yllätys. Myös vuokraajapariskunta tuntui todella mukavalta, ja ranskakin sujui, Emmiltä ehkä asteen paremmin, joten tyydyin lähinnä räpsimään kuvia ja toistelemaan "Três joli!". :)

Kuviakin muuten varmaan saadaan tänne, kunhan asia muistuu mieleen silloin kun kameran tyhjennyspiuha on lähistöllä.

Seuraavakin onnistui yllättämään, joskin toiseen suuntaan. Metrolinjan päättärin liepeillä sijaitseva kämppä tuntui olevan kuin keskeneräisen remontin ja kymmenen vuoden asumattomuuden jäljiltä. Asuntoa esitellyt todella mukava pappa keksi kyllä vielä yläkerrasta toisenkin asunnon tarjolle, mutta kunto ei ollut juuri häävimpi. Käsittämättömän mustuneita huonekaluja taisi olla pari enemmän, ja vuokrahintaakin ovelasti 5 euroa lisää.. O_o

Näiden kahden asuntokatselmusten äärikokemuksen jälkeen oltiin jo aika valmiita valkkaamaan se ensimmäinen ja päätettiinkin sitten soittaa sinne, ettei kukaan ehdi viemään välistä. Kolmannelle asuntokierrokselle meno tuntui sen jälkeen vähän hassulta, mutta ajateltiin käydä kurkkaamassa, kun kerran sovittu oli.

Kauhean hyödyllinen tuo kolmas reissu ei ollut, mutta ehkä siitäkin kerrottavaa irtoaa, sillä jos edellisen kämpän karuhkon lookin selitti 340 euron vuokrahinta, ei viimeisenä tsekattun 580 euron "kalustetun" kämpän kalusteiden olemattomuutta ja sotkua ja karua tunnelmaa selittänyt juuri mikään. Vierailu alkoikin jo lupaavasti, kun esittelemässä ollut (vanha, melkein mykkä, ja muutenkin melko hidasliikkeinen) mies riiteli portaikossa jonkun tumman kaverin kanssa. Luultavasti asia liittyi vuokraan ja sen maksamiseen, mutta epäselväksi jäi, kuka asunnon lopulta omisti. Mukana oli myös hymyilevä mummo, joka puhui hiukan enemmän (tosin todella hiljaa) mutta kuuli ilmeisesti vielä vähemmän. Sinäänsä käy vähän sääliksi tuota pariskuntaa yrittämässä vuokrata tuota kämppää tuolla hinnalla, mutta eipä sinne sitten kauhean pitkäksi aikaa kuitenkaan jääty tunnelmoimaan.

Kohta lähdetään Mathieun kämpälle takaisin, ja varmaan vielä soitellaan monsieur Boulardille, joka osasi ihan itse ehdottaa, että voitais soittaa sitten kun ranskalainen kaverimme on taas vähän avittelemassa. :) Suunniteltiin, että viedään Mathieu tänään johonkin ravintolaan illalliselle kiitokseksi huimasta avusta, jota ollaan saatu. Tuskin oltais päästy tähän pisteeseen ilman eilisen autokruisailuja ja lukuisia puheluita. Tuntuu että ranskalainen tuttu täällä lisää kyllä luotettavuutta ja mahdollisuuksia asunnonhakijana, vaikka oltaisiinkin tavattu se ensimmäistä kertaa eilen aamulla. :)

Ranskakontakteja

2007-08-29T09:32:00.000+02:00

Olihan taas päivä eilen :)

Perinteisen aamiaisen, automaattikahvia tai -kaakaota murokulhosta ja patonkia marmeladilla ja voilla tai suklaalevitteellä, jälkeen pistimme kamat kasaan ja menimme ulos odottamaan seuraavan yön ranskalaista isäntäämme, joka oli ystävällisesti luvannut tulla hakemaan meidät hostelliltamme autolla. Mathieu saapuikin tuota pikaa ja vei meidät lähellä sijaitsevaan asuntoon vanhempiensa ja siskonsa luokse, jossa tälläkin hetkellä tätä blogitekstiä kirjoittelen. Upea tilaisuus päästä näkemään ihka aito ranskalainen perhe ja koti!

Vastaanotto Mathieun vanhempien luona oli lämmin ja joimmekin heti tervetulokahvit ja rupattelimme (tai no, yritimme mongertaa ranskalaisia sanoja jotenkin peräjälkeen) niitä näitä. Sen jälkeen lähdimme käymään koululla katsomassa saisimmeko jotain informaatiota jostakin ja kuulisimmeko asuntomahdollisuuksista mitään. Mathieu lähti autolla mukaamme koululle ja osoittautuikin päivän mittaan todella suureksii avuksi ihan kaiken kanssa. Koululla ei kuitenkaan ollut kansainvälisten asioiden toimisto auki, vaikka sen olisi pitänyt olla. Ainoassa avoimessa toimistossa ei tiedetty miksi se ei ollut auki, mutta pyydettiin tulemaan iltapäivällä uudestaan. Asunnoista päättävä toimisto ei tietenkään ollut myöskään auki, mutta asuntokyselyihin saimme ainoan avonaisen (vieläkin epäselvää mikä paikka se oli) toimiston tädiltä printatun lapun, jossa oli erään asuntolan osoite ja toisen asuntolakeskuksen(?) osoite.

Kielikeskus oli sentään auki, ja jouduin häpeämään kun kolmen kieltävän vastauksen jälkeenkin Antti oli edelleen sitä mieltä, että kysytään vaan olisiko mitään tapahtumia joihin voisimme kielikurssilla osallistua. Kielitoimiston nainen näytti aluksi jopa vihaiselta ja vastasi, että ei se nyt vaan onnistu ja olen pahoillani, mutta kyllä teidän piti jo tietää tämä jne. Mathieu jutteli kuitenkin naisen kanssa jotakin pitkän aikaa ranskaksi, ja lopulta nainen jopa hymyili ja pyysi tulemaan iltapäivällä uudestaan. Selvä.

Ennen lounasta päätimme kuitenkin vielä selvittää asuntomahdollisuuksia saamiemme osoitetietojen mukaan. Kävelimme, joten näimme koulumme lähiympäristöä samalla. Näytti jotenkin espanjalaiselta ja täytyy kyllä sanoa, että hyvin erilaiselta verrattuna kaupungin keskustaan... Osoitevihjeiden päästä ei löytynyt asuntoja, mutta kylläkin uusi osoitetieto kaupungin toiselta puolelta, club etudiant, joka välittää asuntoja opiskelijoille. Sinne siis, mutta vasta lounaan jälkeen.

Lounaalle menimme Mathieun kotiin, jossa saimmekin nauttia alkuruoan, pääruoan, juustojälkiruoan ja kahvin :) Nami ja kyllä, juustot oli hyviä ja niiden kanssa juotiin viiniä. Oli kyllä ruokakin - maistui ihan ranskalle ja provencelle. Lounaan jälkeen palasimme koululle ja saimme kuulla, että ei voida osallistua kielikurssille, mutta 27.9 alkaa seuraava torstai-iltapäivisin järjestettävä kurssi, johon voimme toki mennä. Tällä kertaa myös kansainvälisten asioiden toimisto oli auki, mutta siellä emme tulleet hullua hurskaammiksi. Selvisi, että paperimme sentään olivat koululla, mutta asunnoista tai muista ei luvattu mitään. Varsinkaan yhteisestä sellaisesta.

Lähdimme siis autoilemaan jäljellä olevan asunto-osoitevihjeen perässä 7.:lle "arrondissementille". Vihjeen päästä löytyi toimisto, joka oli asuntoa etsivät opiskelijan paratiisi. Seinällä oli ilmoituksia asunnoista ja mikäli maksoimme 55e liittyäksemme opiskelijoiden kerhoon, saimme asunnon omistajien yhteystietoja haluamistamme kohteista. Loistavaa. Kerhon jäsenkortilla saisi lisäksi alennuksia monista liikkeistä. Keräsimme 9 ilmoituksen tiedot mukaamme. Sain myös erään erikoistarjouksen :D (Kaikki tapaamani ranskalaiset pitivät minua hulluna kun kieltäydyin...) Lyonissa asuva todella todella rikas perhe haluaisi luokseen englantia puhuvan tytön. Tyttö saisi asua ilmaiseksi talossa, jossa on uima-allas, suuri puutarha jne. ja saisi auton käyttöönsä kulkeakseen mihin ikinä. Myöskin perheen laskettelu ja riviera yms. lomille tulisi osallistua ilmaiseksi. Ei hullumpi tarjous joo. Sääli vaan, että tarjous oli ainoastaan tytölle, ilmeisesti tarkoituksena toimia kielitrainerina ja seuraneitinä perheen tyttärelle. Too good to be true. En kuitenkaan halua sitoutua vaihto-oppilasvuodekseni johonkin perheeseen, vaan tehdä asioita niin kuin itse haluan, omassa kodissani ja tutustua maahan, ihmisiin, opiskelijoihin ja niin edelleen :) Jos olisi nyt suomessa ja miettimässä, mitähän ensi vuonna tekisi, niin sitten tilanne olisi toki erilainen! Jos joku siellä Suomessa tästä innostui niin voin tuon toimiston puhelinnumeron lähetellä :)

Selvittyämme toimistosta ryhdyimme soittelemaan ilmoituksiin vuoronperään. Ainoastaan kahdesti tarvitsimme Mathieun apua, kun vastaaja puhui liikaa, nopeasti ja omituisuuksia :) Lopputuloksena tälle päivälle on yksi esittelytilaisuus klo 14, yksi ilmoitus siitä milloin esitellään ja yksi avonainen tapaus. Avonainen tapaus on eräs 600e kuussa maksva täysin varusteltu asunto kaupungin keskustasta, mutta omistajien asuessa kolmen tunnin ajomatkan päässä Lyonista asuntoa ei esitellä kenelle tahansa. Omistajan piti lähettää valokuvia, mutta neljänkään puhelinsoiton (Kiitos Mathieu) jälkeen ne eivät olleet ilmestyneet postilaatikkoon. Pyysimme kuitenkin esittelyä, saapi nähdä miten käy. Muut asunnot ovat pääasiassa koulun lähistöltä, keskimäärin 30m^2 ja hintahaitari 350-600.

Soittelujen jälkeen vaihdoimme vapaalle ja nautimme kellon ajan mukaisesti aperitiivin. Tarkoittaen pientä määrää jotakin likööriä tai viinaa. Tarkoitus ei kuitenkaan missään nimessä ole humaltua - sen aika on vasta illalla jos on jotkin nuorison pippalot. Mikäli alkoholia juodaan kotona yksin tai perheen kanssa, silloin kysymys on iloisena olemisesta, ei humalasta. Illalla, Mathieun vanhempien lähdettyä maaseudulle, muutama Mathieun lääketiedettä opiskeleva kaveri, ja yksi Pariisissa tietotekniikkaa opiskeleva ystävä tulivat Mathieun luo. Kun keskustelu vaihtui slangiksi, nopeaksi ja sisäpiirin vitseiksi, sitä oli kyllä todella vaikeaa seurata. Keskustelimmekin pääosin englanniksi ja kun päästiin Mario Cartingin pariin oli aivan sama mitä kieltä puhui, ymmärtämättä ei voinut olla.

Kun vihdoin illalla (yöllä) pääsi nukkumaan oli kyllä todella väsynyt. Nyt on aamu, pojat nukkuvat vielä. Nähtäväksi jää, löytyykö illalla tästä päivästä yhtä paljon kerrottavaa :)

Onkohan niin että niin on?

2007-08-27T16:25:00.000+02:00

Hihi, täällä ollaan!

Matka sujui vallan mainiosti, vaikkakin Pariisin Charles de Gaullen lentokenttä oli juuri niin sokkeiloinen kuin olimme kuulleetkin :) Nyt jos pitäisi palata samaa reittiä takaisin, en enää osaisi. Onneksi Antin tuurilla ja myös joidenkin opasteiden avulla löysimme ajoissa TGV-aseman. Antilla on kyllä muutenkin suhteet yläkertaan kunnossa, aina kun sovitaan, että Antti hoitaa alkaa ilmestyä kuin tyhjästä miehiä, jotka kauppaavat kolmioleipiä 10 sentillä, muiden ravitsemusliikkeiden sulkeuduttua tai kylttejä, jotka opastavat juuri oikeaan.

Tällä hetkellä istumme place Bellecourin vieressä McDonaldsin terdellä juomassa mäkkäri olutta ja limpparia - kaupungin ensimmäinen wlan löytyi täältä. Vierestä löytyi (taas onnen kauppaa) myös putiikki, joka välittää asuntoja ja kaikenlaista muutakin. Ainakin saatiin lehdyköitä, joissa on paljon asuntoilmoituksia. Toistaiseksi emme ole menestyneet pitemmän kortteerin löytämisessä - lyhyen kylläkin. Soitimme eräälle Hospitality Club tyypille, joka oli todella innoissaan ("Aaah yeah yeah yeah Antti great!") siitä, että otimme yhteyttä. Ensi yö siis vielä hostellissa, ja sitten kun Mathieu saapuu itsekin Lyoniin saamme ensi kosketuksemme Lyonilaiseen perheeseen.

Säiden ja kesän jatkamisen suhteen Suomesta paon ajoitus oli täydellinen. Täällä hurja helle - syksystä ei tietoakaan. On upeaa näin vajaan vuorokauden kokemuksella huomata, että Ranskan kielikään ei tuota ainakaan turismin tasolla ongelmia. Vähintään toinen on aina ymmärtänyt vastauksen kysymykseen - ainakin pienen neuvonpidon jälkeen :) Asioiden kysyminen onnistuu kun aina aloittaa "onkohan niin että niin on" ja sen jälkeen sanoo sen miten haluaisi asioiden olevan. Kukaan ei oo ainakaan vielä ollu ymmärtämättä tai olevinaan ymmärtämättä :)

Tässä kuulumiset tältä erää, seuraavaksi lisää asuntoilmoitusten tulkkausta ja uuden ranskalaisen puhelinliittymän hyödyntämistä!