lauantai 26. tammikuuta 2008

Musailua

Vähän hiljaisesti on lähtenyt tämän vuoden blogaus käyntiin, mutta muilta osin meno täällä on jonkin verran äänekkäämpää. Nytkin soi alttoviulu kauniisti taustalla, sillä Emmi roudasi sen Suomesta mukaan joululomareissulta. Itse taas sain vihdoin toteutettua jo syksyllä päässä olleen idean jonkinlaisen MIDI-koskettimiston hankkimisesta. 

Operaation suoritus vaati lopulta kauppojen surffailun lisäksi parikin reissua Lyonin periferiaan isompien soitinkauppojen äärelle. Näyttää olevan meininki täällä se, että kalliiden vuokrien alueella pidetään vain pystyssä vain pientä liikettä, ja varsinainen valikoima löytyy sitten jostain moottoritienvarren automarkettiparatiisien takaiselta teollisuusalueelta. Tietty saman ketjun sisällä soittimen olisi voinut tilata keskustankin liikkeeseen, mutta tulipahan nähtyä Lyonia vähän eri suunnastakin kun viime lauantaina seikkailtiin melkein tunnin matka Limonestiin. 

Kauhean paljon varsinaista nähtävää reissun varrelle ei kyllä osunut. Mieleen jäävimmät kohteet olivat aivan käsittämättömän kokoinen ja todella ruma betonikuutiokerrostalo joenvarsimäen laella. Näköalat talosta kyllä ovat todennäköisesti loistavat. Varsinkaan kun kyseisiltä parvekkeilta ei tule nähtyä sitä omaa rotiskoa.

Elävän musiikin lisäksi ovat kirjotteluolosuhteet muutenkin kohdillaan. Nyt puolenpäivän aikoihin aurinko "nousee" vastapäisen talon takaa paistelemaan suoraan sisään, ja lämpötilan on tänäänkin lupailtu nousevan 12 asteeseen. Nyt se tosin on vielä 3 asteen luokkaa, mutta jännästi se tuppaa oikeasti auringon lämmittäessä aika paljon nousemaan. Siinä huomaa kyllä selkeän eron Suomeen, sillä jos siellä tammikuussa aurinko paistaa, niin  ei se kovin paljon ehdi päivälämpötilaan vaikuttamaan.

Tänään on tarkoitus mennä illemmalla campukselle katsomaan Juhan sählyjoukkueen pelejä ja sen jälkeen viettämään mahdollisesti jonkinlaista lautapeli-iltaa. Otin Suomesta mukaan Illuminatin, jota ois kiva päästä testaamaan pitkästä aikaa.


maanantai 14. tammikuuta 2008

Encore en France

Jälleen Lyonissa. Joululoma vierähti nopeasti ja todella mukavasti ja nyt on jo viikon verran asuttu taas Croix-Roussen rinteellä. Paluumatkan fiilis oli huomattavan erilainen kuin ensimmäinen saapuminen syksyllä. Nyt paikat ja käytännöt olivat tuttuja ja jopa junan kuulutuksista sai jotain selvää. :) Ihan samanlaista jännitystä ei siis ollut ilmassa, mutta eipä ollut vastaavaa epävarmuuttakaan. Oli esimerkiksi aika kiva tulla suoraan kotiin ilman monen päivän asunnon etsintää.

Muutenkin paluufiilis on varsin hyvä. Kouluakin on tässä ekoilla viikoilla taas niin vähän että pystyy hyvin lepäilemään hektisen Suomi-loman jälkeen. :) Muuta ohjelmaa onkin sitten mahtunut ekaankin viikkoon ihan mukavasti. Keskiviikkona kävin osallistumassa pokeriturnaukseen koululla (ekaa kertaa en voittanu hold 'emissä), torstaina oli tapsan synttäribileet campuksella, perjantaina taas Marionin bileet ja lauantaina käytiin kultturellisti kurkkaamassa Museum des beaux artsia.

Perjantain bilereissu oli kyllä todella mukava, vaikka etukäteen ainoa tuttu oli joulukuun Vin chaud -bileissä pikaisesti tavattu Marion (kuvassa Suomi-maistiaisten kanssa) . Lisäksi kutsumailissa oli joku käsittämätön nimi/aihe juhlille, jota yritettiin kääntää, mutta joka ei täysin selvinnyt edes kun paikanpäällä kyseltiin. Jotenkin se kuitenkin liittyi talon kylmyyteen, savuhormiin ja hirttämiseen...

Täällä tuollainen lähes vieraiden kutsuminen on ilmeisesti tavallisempaa, ja hyvin me taas porukkaan päästiin vaikka ei ketään tiedettykään. Ilmeisesti osa muistakin oli vähemmän pitkäaikaisia tuttuja Couch Surfingin kautta.

Loppuillasta päästiin myös maistelemaan Galette des roisia eli kuninkaiden kakkua. Kyseessä on marsipaania sisältävä lehtitaikinainen kaakku, jonka sisään on leivottu pieni posliininen ylläri hiukan joulupuuron ja pääsiäismunan ideoita yhdistelevästi. Se joka ylläriin täräyttää hampaansa, saa olla illan pahvikruunupäinen kuningas (ja tarjota seuraavan kakun). Kakkuja kuuluu syödä erityisesti loppiaisena, mutta kuulemma niitä on tarjolla miltei joka juhlassa ainakin viikon verran ennen ja jälkeenkin.

Tässä raporttimerkintää ensimmäisen viikon edestä. Nyt kun runosuoni on taas avattu, tulee kirjoituksia ehkä hiukan tiheämmin kuin viime kuussa. Tulevassa ohjelmassa ainakin huominen Dracula musikaali, johon saatiin vihdoin käytettyä eka lippu kulttuuripassista, jolla pääsee 7 esitykseen Lyonin eri kohteissa. Torstaina on mahdollisesti ohjelmana kouluporukan vierailu paikalliseen Megazoneen. Siellä voisi olla hauska käydä ampumassa ranskalaisa ja katsomassa eroaako paikka mitenkään suomen vastaavista.