sunnuntai 2. joulukuuta 2007

Käynyttä marjamehua ja hometta - c'est gourmet!

Täällä joulua edeltävät koulupäivät vähenee ja samanaikaisesti elämä täällä alkaa jymähtää' yhä enemmän arkirutiiniurille. Eikä vieraan maan arkikaan tunnu enää niin mainitsemisen arvoiselta, vaikka se edelleen ihan yhtä erilaista ja aika ajoin käsittämätöntä onkin. Viime perjantai-iltana koettiin kuitenkin taas vähän jotain uutta, kun osallistuttiin Lyonilaiseen viini- ja juustoiltaan. Tapahtuman järjestäjänä toimi Lyon International -yhdistys ja paikalla oli ranskalaisten järjestäjäperheiden lisäksi ihmisiä 36:sta eri maasta. Yhteensä 170 ihmistä.

Viiniä ja juustoa oli riittävästi, ja ne oli ilmeisesti saatu lahjoituksina paikallisilta tuottajilta. Beaujolais on kyllä melkoisen litkua, mutta jälleen kerran ilmaiseksi viiniksi se maistui ihan hyvin ;) Juustot sen sijaan olivat mitä mainioimpia! Ja sitä kyllä riitti! En tiedä kuinka monta sataa kiloa, mutta on tässä vielä vähän harjaantumista, että oppisi samaan tahtiin kun nämä täkäläiset... Suomessa juustoillassa harvemmin noin puolikas siitä normikokoisesta aurapalasta ja laitetaan sellaisenaan suuhun :)

Homeiset juustot tuppaa kyllä iteltä jäämään vielä usein lautaselle. Varsinkin ne "lanttulaatikon" hajuiset tai sen makuiset, että niiden tuottamiseen ei kyllä eläinten _maitoa_ ole käytetty.... Onneksi täkäläinen juustokulttuuri on rikas myös muissa juustoissa, niin voi uskaliaasti osallistua juustoiluihin. Suomessa taas kun on melkein tottunut siihen, että noiden lisäksi ei löydy kun sitten sitä normi edamia (jota täältä ei sitten löydy mistään, vaikka haluaisi.) Ainakaan normikaupoista. Vaikka ei täältäkään kannata supermarketista juustoa kuulemma ostaa, juustoloissa voi maistella ja kysellä. Ja laatukin kyllä erottuu.

Syöminkien lisäksi iltaan kuului tutustumista ja vähän liian lujaa soittava fiftarirokkibändi. Ja niin monta kuin oli kansallisuuksia, niin monta kommenttia Suomestakin kuuli. Ääripäinä jenkkityttöjen reaktio "that SO COOL!!!! I just looooove Finland!!!! But the Finland and Island, it's two countries or ....?" ja ranskalaisen sotilaan "Je deteste Finlande." (Inhoan Suomea.) Ja näiden kommenttien tilalle olisi voinut vaihtaa minkä tahansa maan :D Myöskin se kuultiin, että Japanissa ihaillaan suomeen ekologista toimintaa ja kierrätystä ja sitä kuinka paljon vihreitä asioita ajatellaan. Olisiko tässä Suomen seuraava valttikortti maailmalle... :) ?

Eniten aikaa päädyttiin viettämään yhden puolalaisen ja yhden saksalaisen alttoviulistitytön kanssa. Aitous ja vaatimattomuus rokkaa!

tiistai 27. marraskuuta 2007

Ranskalaista meininkiä

Tänään tuli hiukan huvittunut olo, kun lähdin ostamaan patonkia leipomosta. Kävelin ensin hiukan ylämäkeen, koska ylämäkileipomon edestä on kivemmat maisemat :) ja Emmi muisteli, että se ois kasiin asti auki. Muistikuva osoittautu oikeeks, sillä oveen oli merkattu sulkemisajaksi 20h00. Paikka oli kuitenkin jo pimeenä ja kiinni vaikka kello oli 19.45, ilmeisesti oli työntekijät ottanu vähän varaslähtöä.

Päätin sitten kiiruhtaa toiselle lähileipomolle alamäkeen, mutta sen sulkemisajaksi paljastui ovikyltin perusteella 19h00. Ihmettelin kuitenkin kun sisällä oli valot, leivät vielä hyllyissä ja heti aukioloaikojen vieressä pieni "ouvert"-kyltti. Päätin kokeilla ovea, ja aukihan se oli. Takahuoneesta ilmestyi ystävällinen täti myymään leipää vailla mitään merkkiä siitä, että paikan piti olla kiinni jo tunti sitten. Ei se näemmä oo niin tarkkaa.


Pitää mainita vielä tähän loppuun, että tänään oli koulussa poikkeuksellisen hyvä harjoituskerta. C++ kurssin pelätty Maranzana-opettaja päätti pitää laskarit kokonaan ilman tehtäväpapereita, (papereista lukeminen on yleensä vaihtarien paras oljenkorsi tajuta missä mennään) mutta silti kärryillä pysyi hiukan normaalia paremmin. Tehtävää oli kerrankin sopivasti kahden tunnin aikaan nähden, sillä koko rupeama tehtiin alkulukualgoritmeja.

Poikkeuksellisen hyvän harjoituksesta teki Maranzanan tyyli opettaa oikeasti jotain asiaan liittyvää pelkkien ratkaisujen sijaan. Esiin nostettiin muun muassa erilaisia kohtia, joissa koodin suoritusta voi pienin muutoksin huomattavasti nopeuttaa. Ja ehkä olennaisimpana pointtina jäi mieleen 80%/20% -sääntö, jota soveltamalla voi miettiä, kuinka pitkälle ohjelmakoodia kannattaa optimoida. Sääntö siis tarkoittaa tässä yhteydessä, että tekemällä suunnilleen 20% mahdollisista optimoinneista saavutetaan jo 80% mahdollisesta hyödystä.

Sama sääntö näemmä toimii myös koulun harkkoihin. 20% harkoista opettaa 80% asioista, ja päin vastoin. Täällä ei tartte ees etukäteen miettiä, mitkä on niitä hyödyllisiä, kun kaikki on kuitenkin pakollisia. Eipä niitä tosin enää tälle vuodelle paljon ole, sillä koulupäiviä on ennen joulua jäljellä vain 4! Joulukuun 12. on buukattu lento Suomeen Milanosta. Sinne mennään yöbussilla vähän etukäteen, ni ehditään sekin kaupunki katsastaa. :)

tiistai 20. marraskuuta 2007

The Cat Empire

Oltiinpä sunnuntai-iltana aivan loistavalla keikalla. Emmi oli onnistunu sattumalta huomaamaan jostain kotiseudun seinäjulisteesta, että The Cat Empire esiintyy Lyonissa. Tutustuin tuohon bändiin pari vuotta sitten Itävallan Explorer Belt -reissulla, ja sen jälkeen on tullut kuunneltua ihan kohtuullisesti, kuten last.fm:stä voi nähdä. Odotukset oli siis kohtuullisen korkeella, mutta ei turhaan. Oli yksi parhaita keikkoja varmaan koskaan!

Bändin biisit on jo itsessään oivan rytmillisiä ja hytkymään vetäviä. Mutta keikalla melkein joka biisiin sisältyi huima sooloiloitteluosio, jonka aikana ei pystyny muuta ku ihailemaan soittajien taitoa ja heilumaan mukana. Manu Chaon lisäksi tollasta latino/funk/jazz/emmätiiämikä -henkistä musiikkia ei kauheesti tuu kuunneltua, mutta nää pojat osaa pistää musiikin jotenkin helposti lähestyttävään muotoon. Ei tuu sellasia Ricky Martin -väristyksiä. :)

Biisejä keikkaan mahtui varmaan saman verran kuin yleensä, mutta ne olivat venytyksineen sen verran pitkiä, että keikalle kertyi pituutta kahden lavalle paluun kanssa vähän yli kaksi tuntia. Ei kyllä ollut kyllästymisestä vaaraa, ja muutenkin täkäläinen keikka-aikataulutus tuntui huomattavasti kivemmalta kuin suomalainen "aletaan soittaa joskus puolilta öin" -malli. Lipuissa luki 19h00 ja soitto alkoi varttia vaille kasilta. Kotiinkin pääs ihan ihmisten aikaan nauttimaan keikan jättämästä loistofiiliksestä. Pointsit Lyonille, Ninkasi Kaolle ja Australian pojille!

5. joulukuuta ois Apocalyptica käymässä. Perinteinen CMX-keikka tuolta päivämäärältä taitaa jäädä väliin, joten pitänee mennä katsomaan saako suomalaiset samanlaisen menon nostatettua. (Okei, ehkä toiveissa ei oo Apocalyptican suunnalta yhtä salsaisaa menoa, mutta menoa kuitenkin!) Lippuja keikalle ovat kuulemma parin suomivaihtarin lisäksi hankkineet ruotsalaiset ja saksalaiset, joten ei kai tässä auta poiskaan jäädä...

tiistai 13. marraskuuta 2007

Liikaa tilaa ja liian vähän ihmisiä? Vaihdettaisko :) ?

Suomessa tapahtunut tragedia, Jokelan koulusurmat, herätti myös ulkomaiset lehdet kirjottelemaan Suomesta jos jonkinmoista. Suurinta kohua lienee herättänyt Roger Boyesin juttu Times lehdessä sekä Boyesin vastine suivaantuneen yleisön kommentteihin. Yllättäen juttu ja erityisesti sen tyyli ärsytti myös itseäni. Varsinkin näin ulkomailta käsin kotimaa Suomi vaikuttaa mahdottoman hienolta paikalta, jota kenenkään ei pitäisi varsinkaan näin tahdittomalla hetkellä pilkata. Olkoonkin, että kirjoituksessa oli pointtia - toki kyseisenlaiset tapahtumat kertovat jotakin yhteiskunnan epäkohdista ja pikkupaikkakunnilla ei oikeastikaan ole tarpeeksi tekemistä varsinkaan alaikäisille nuorille. (Aikuiset voi sentään aina mennä baariin.... huoh....)

Jutun mukaan yksi suurimmista syistä suomalaisten ahdistukseen on ihmisten vähyys ja pimeys. Tästä olen, taisteltuani juuri tieni kotiin ihmismassojen läpi, hyvinkin eri mieltä. Ensinnäkin sijaintini paljon lähempänä päiväntasaajaa täytyy todeta, että kas vaan, on täälläkin pimeää. Päivällä toki aurinko paistelee, mutta silloin ihmiset istuu töissä tai koulussa ja siellä istutaan parikin tuntia pidempään kun Suomessa. Ja kylmäkin on lopulta vain pukeutumiskysymys. Suomessa talvella on sentään valkoista lunta, joka valaisee ja pehmentää maisemaa mitä suurimmissa määrin.

Toiseksikin, se, että Suomessa ihmisillä on omaa tilaa olla ja hengittää nousee arvoon arvaamattomaan miljoonakaupungissa missä metrot menevät ohi kun sisään ei vain mahdu ja kaduilla joutuu puikkelehtimaan päästäkseen eteenpäin. Melu ja hälinä on kova ja siitäkös vasta tällainen Suomen rauhaan (no ok, ainakin Otaniemessä ja Lappeenrannassa näin) tottunut ihminen ahdistuu! Kun saa ihan yksin jöröttää kotona, opiskella mielenkiintoisia asioita internetistä ja pitää yhteyttä ystäviin juuri niin paljon kuin itse haluaa lähes ilmaisilla puheluilla ja vielä ilmaisemmalla, jokaisesta kodista löytävällä internetillä, mieleeni on harvemmin tullut viha ihmiskuntaa kohtaan. Kapeilla ja likaisilla kivikaduilla, nähden joka päivä yhteiskunnan syrjimiä yksilötä rakkaus ihmiskuntaa kohtaan ei sen sijaan aina kukoista.

No, jokaisella omat kiintymyksen kohteensa toki. Itse haaveilen hajuttomasta ja siististä ulkotilasta - paino sanalla tilasta. Täälläkin toki, esimerkiksi maaseudulla alppikylissä, lepää sellainen rauha, johon toivoisi pääsevänsä. Mutta silloinhan olisi taas kerran YouTuben armoilla, kaukana kaikesta, varsinkin "sykkivistä klubeista". Yksinäisyys voi toki aiheuttaa ongelmia, mutta rohkenisin väittää sen olevan lopulta ympärillä asuvien ihmisten määrästä riippumaton tila. Abstraktimpi asia, jonka uskoisin jokaisen blogin lukijoista esimerkiksi käsittävän. Lauloihan Kirkakin jo lapsuudessani silloin itselleni käsittämättömästi "Kaksin rannalla yksinäiset".

lauantai 10. marraskuuta 2007

Uusia kuvia

Vihdoin sain pistettyä Flickriin lisää kuvia. Jostain syystä siinä etusivulla kuvat ovat enemmän tai vähemmän satunnaisessa järjestyksessä, mutta Lyon photosettiä selaamalla näkee kuvat aikajärjestyksessä. Uusia kuvia tuli nyt monen viikon takaiselta vuoristokerhon reissulta, yhteiseltä reissulta Annecyyn ja Geneveen, sekä muutama ruokahenkinen kuva kotoa ja koululta. Uusimpien selaamisen voi aloittaa vaikka tästä.

PS. kuvia voi kanssa kommentoida, kunhan tekee flickr tunnuksen. :)

Juhlia ja lepopäiviä

Leppoisissa lauantaitunnelmissa on hyvä pitkästä aikaa itekin kirjotella tänne. Tultiin juuri takaisin kotiin päivähaahuilulta croix-rousselta ja täytyy kyllä sanoa, että se on ehdottomasti ainakin tällä tietämykselläni Lyonin paras kaupunginosa! :) Siellä on ollut nyt muutaman viikon ajan kiertävä tivoli ja tori ja pääkatu on täynnä elämää ja iloisia lapsia, vaikka ilman lämpötila on lähempänä nollaa ja vettäkin vähän tihuuttaa. Croix-rousse on vanha silkkityöläisten kaupunginosa ja olenkin nimitellyt tätä 4. kaupunginosaa Lyonin Tampereeksi. Ja tämä on siis ehdottomasti positiivinen ilmaus. Alueella on lähinnä n. 3-kerroksisia kerrostaloja, joista jokainen vähän eri värinen skaalalla vaaleanvihreä - kellertävä - vaaleanpunainen. Talojen alaosissa on ihastuttavia pikkuputiikkeja vaatteista, kengistä ja koruista artesaanileipomoihin, hedelmäkauppoihin ja kokkipuoteihin. Aamuisin pääkadun ja aukion täyttää tori, josta täällä blogissa on aikaisemminkin mainittu.

Päiväkävelymme tarkoituksena oli käydä kysymässä Croix-Roussen teatterin illan esitykseen lippuja. Valitettavasti kulttuuripassimme ei käynyt vierailevan jazz-komedia -ryhmän ainutkertaiseen esitykseen. Teatterin lippukassan tyttö oli kuitenkin tosi ystävällinen ja saatiin esitteitä kaikkiin muihin mahdollisiin esityksiin. Kulttuuria pyöriikin ympäristössämme päivittäin enemmän kuin tiesimmekään. Tämä selvisi eilen paikallisen tanssi-teatteri-koreografikoulun opiskelijoiden pippaloissa - meidän naapurissa :) !

Se, kuinka naapuriin päädyttiin oli melko hassu juttu, sillä toissailtana oveemme koputettiin ja kun Antti meni avaamaan ovella ei näkynyt ketään, mutta naapurin ovi oli auki mistä kuului jotain ranskankielistä huutelua. Kävi ilmi, että naapurin keittiön kaappi oli päättänyt spontaanisti romahtaa toiselta sivultaa alas ja viritettyään pikaisen tuen pahvilaatikosta naapuri oli kipaissut koputtamaan oveltamme apua. Siinä sitten kolmestaan tuettiin kaappia ja ruuvailtiin ja saatiinkin se kestämään seinällä. Kuultuaan, että olemme suomalaisia naapurimme hämmästytti meitä tietämällä monia ruumiinosia suomeksi: "pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat..." Anita (nimi kyllä muistettiin kysyä vasta myöhemmin) kutsui sitten meidät myös samantien seuraavaksi illaksi juhliin.

Eilen illalla sitten yritettiin kuulostella, että onko naapurissa juhlia ja kehtaisko sinne nyt mennä. Ihan ilman viemisiä ei sitten kuitenkaan viitsitty ja päätettiin leipoa korvapuusteja, jotka olivat saaneet hurjan suosion aikaisemmin samalla viikolla vaihtareiden eri maiden ruokien ruokamaistelussa. (Korvapuustien lisäksi vietiin vähän ruisleipää, graavia ja salmiakkia. Kolmas suomalainen, Kati, oli tuonut munavoita. Ruisleipä ja varsinkaan salmiakit ei uponnu kansaan ihan yhtä hyvin kuin makea "brioche".)

Kun arveltiin, että naapurissa on tarpeeksi väkeä, uskallettiin itsekin mennä sinne :) Jengi olikin ystävällistä ja kultturellia porukkaa - meitä tervehdittiin jälleen mystisesti suomenkielisellä lastenlaululla. Syy selvisi hieman myöhemmin, kun juhliin saapui suomalainen Riikka, joka on opiskellut Lyonissa jo neljän vuoden ajan tanssia. Maailman lyhyin kotiinpaluu tapahtui joskus puolen kahden aikaan, vaikka juhlat vielä jatkuivat.

Oli positiivista huomata, että talon äänieristyksestä huolimatta juhlat eivät kuuluneet seinän toiselle puolen juuri lainkaan. Illalla nimittäin selvisi myös, että edellisen viikonlopun baarijatkot suomalaisten vieraiden (mm. mukana "ei-koskaan-kovin-kovaääninen" Jesse :) ) parin villin ruotsalaistytön ja yhden britin kanssa eivät olleet häirinneet vierailulla olleita Anitan vanhempia liiaksi...

Huomiseksi odotellaankin taas uusia vieraita Suomesta, kun Maria ja Matti autoilee Matin uuden auton Euroopan halki kotiin YK:n vihreistä. Jee :)

tiistai 6. marraskuuta 2007

Järvikaupunkimatkailua, osa 2

Edellisen tekstin osalta jäi vielä reissu puoleen väliin, joten lienee aiheellista mainita parilla sanalla myös myöhemmistä liikkeistä.

Annecystä lähdettiin seuraavana aamuna. Junamatka Geneveen ei kestänyt kauan, vaikka välissä oli 50 minuutin vaihto La Roche-sur-Foronissa, joka osoittautui lyhyen kävelyretken perusteella pikkupaikaksi, josta ei tuntunut löytyvän mitään erityistä nähtävää. Ehkä sille on syynsä, että tietyt kylät on kuuluisia ja toiset ei. :)

Geneven kuuluisuudelle löytyikin perusteita paljon helpommin, tosin siellä myös tuli kuljettua hiukan enemmän. Ostimme myös päivälipun joukkoliikenteeseen, vain huomataksemme heti hostellilla, että sellainen kuului myös majoituksen hintaan molempina päivinä. Joka tapauksessa lipuille tuli käyttöä, sillä päätimme heti suunnata CERNiin, johon päästäkseen sai ajella puoli tuntia bussilla lentokentän taakse kaupungin laitamille. Reissu kuitenkin kannatti, sillä kahdelle teekkarimatkaajalle löytyi mukavasti ihmeteltävää paikan oman historian ja tekniikan museosta sekä väliaikaisesta nanotekniikkanäyttelystä. Molemmat olivat jopa ilmaisia.

CERN-reissun jälkeen käveltiin kaupunkia ympäriinsä ja hyödynnettiin lippujamme harrastamalla hiukan satunnaisratikka matkailua. Kauppojen osalta totesimme Geneven noudattavan melko aikaisia aukioloaikoja. Kuuden jälkeen oli enää harva auki ja seitsemältä ei juuri mikään. Vanhan kaupungin katuja pystyi onneksi kiertelemään aukioloajoista riippumatta, mutta kylmä ilma ja etenkin kylmä tuuli ajoi melko pian etsimään ruokapaikkaa.

Satunnainen vaeltaminen tuotti jälleen tulosta, sillä erään ravintolan ikkunasta silmiinpistänyt liikkuva pienoisjunarata veti meidät tutkimaan paikan listaa hieman lähempää. Jo aiemmin Lyonissa oli ollut puhe, että pitäisi joskus testata sushi-paikka, jossa noukitaan kuppeja liukuhihnalta, joka kiertää tiskiä. Nyt löytyi jotain vielä parempaa, sillä tylsän likuhihnan sijaan ravintolaa kiersi oikea pienoismallijuna, jonka kaksi Deutsche Bahn -veturia jaksoivat vetää perässään aikamoisen läjän sushi-lautasia. Kun vielä huomattiin houkutteleva "Kaikki junasta puoleen hintaan -Happy Hour" klo 19.30 - 22.30 (ravintola auki 19-23 ;), todettiin ravintolan etsintä päättyneeksi. Saatiin vielä salin perältä kaksi viimeistä vapaata, ja todettiin sijainti hyväksi: oli helppo kurkkia muilta mallia siitä, miten paikassa pitäisi toimia, mutta omat mahdolliset mokailut eivät olleet heti kaikkien näkyvillä. Nurkassa uskalsi jopa räpätä pari valokuvaa, jotka ilmestynevät Flickriin kunhan kerkiävät.

Sushi-rafla oli kyllä myös ruoan puolesta loistava kokemus. Siitä seurasi jopa sellainen innostus, että tänä iltana on väännetty sushia myös kotona. :o Emmi voinee raportoida lisää myöhemmin, kun on pääkokkina toiminu.. :)

Geneve-reissu jatkui loistavan illallisen jälkeen loistavalle jälkiruoalle Mövenpick-ravintolaan. Paikka ei yllättäen ollutkaan pelkkä jätskibaari, vaan ihan täysimittainen illallisravintola, mutta onneksi jätksiannosvalikoimaakin löytyi miltei kirjaksi luonnehdittavan vihkosen verran.

Viimeisen reissupäivän aamu kului mukavasti Genevejärven rantapuistoja kierrellessä. Välillä käytiin kasvitieteellisen puutarhan lasitaloissa edelleen varsin hyytävää tuulta pakenemassa. YK:n pääkonttoria oheisvirastoineen käytiin kanssa ihmettemässä, tosin vain ulkopuolelta. Julkisen liikenteen lipuista oli tarkotus puristaa viimeinenkin hyöty reissaamalla järven poikki paikallisilla vesibusseilla. Kaikki liikenne oli kuitenkin peruttu (oletettavasti) tuulen vuoksi, joten hetken rannalla värjöteltyämme päätimme katsastaa myös läheisen tieteen historian museon. Hiukan naureskeltiin meidän Sveitsi-ohjelman tiedepainotteisuudelle, mutta tuokin museo oli varsin mielenkiintoinen ja sopivan kokoinen, ja jälleen myös ilahduttavan ilmainen.

Ruokailulinja jatkui itämaisena, sillä tällä kertaa kylläistä tyytyväisyyttä aiheutti aseman takaa bongattu thaimaalainen ravintola inkivääripossuineen. Iltapäivällä käväistiin vielä katsomassa vanhaa kaupunkia myös päivänvalossa. Hyvältähän se näytti, vaikka keskeisin ja kuuluisin kirkko todettiin kummallisen epäyhteensopivista paloista rakennetun näköiseksi. Sen tornista avautunutta näkymää ei moinen kuitenkaan haitannut.

Tornista selvittyämme käytiin vielä tuhlaamassa loput frangit paikalliseen suklaakauppaan. Hinnoittelu oli kyllä sellainen, että ei niillä jämäkolikoilla kovin isoa pussia täytetty, mutta maku antoi kyllä vastinetta korkeille odotuksille. Suklaan vain osin täyttämää aukkoa jälkiruokamahassa päätettiin paikkailla vielä uudella Mövenpick-kierroksella, jonka jälkeen olikin aika hakea rinkka hostellilta ja suunnata asemalle.

Paluujuna ansaitsee vielä maininnan, sillä kaksi tai kolme viimeisintä vaunua tuntuivat olevan lähes täysin tyhjiä, lukuunottamatta meitä kahta. Lippuun merkityt paikat löytyivät kätevästi vihoviimeisen vaunun perimmäisiltä paikoilta, selkä menosuuntaan. Siinä oli sitten hyvä katsella loittonevia kiskoja peräoven läpi ja pitää viinipicniciä. Ainoat vaunussa nähdyt ihmiset olivat kaksi konduktööriä, jotka kertaalleen kävivät katsomassa liput ja sammuttamassa valot koko vaunusta. :D Lukuvalon sentään sai päälle, niin ei tarvinnut pimeässä syödä, mutta hiukka aavemmainen fiilis tuollaisesta pimeästä ja tyhjästä junasta tuli.


Yhteenvetona reissusta voisi todeta, että oli kyllä huiman siisti reissu näin pienellä vaivalla, suunnittelulla, matkustamisella ja rahalla toteutetuksi. Tuntuu uskomattoman helpolta, maksaa vajaa kymppi puolentoista tunnin junamatkasta ja päätyä alppijärven rannalle roomalaisaikoihin pystytettyyn pikkukaupunkiin. Pääseehän samalla panostuksella Helsingistä vaikkapa Tampereelle, mutta jotenkin se ei tunnu yhtä eksoottiselta. ;)

maanantai 29. lokakuuta 2007

Järvikaupunkimatkailua

Blogikirjoitus reissunpäältä, saa nähdä jääkö lyhyeksi, kun pitää ranskalaisella näppäimistöllä vääntää... Lyonista lähdettiin vasta eilen aamulla, mutta tuntuu kuin reissussa oltais oltu jo vaikka kuinka pitkään. Takana on kaksi päivää Annecyssä ja edessä kaksi päivää Genevessä. Eilinen palloiltiin kahdestaan ympäri kaupunkia ja sen lähellä olevaa mäkeä. Varsinkin vanha kaupunki on kyllä älyttömän nätti, ja tuli kyllä räpsittyä kuvia varsinkin ilta valaistuksessa sen verran, että meinas olla Emmin odottelukyky koetuksella. Tuloksia luvassa Flickriin, kunhan päästään kotia.

Yötä oltiin Hospitality Club -Clementin luona, jossa oli myös puolalainen pariskunta majoittumassa. Ihmeteltiin hiukan etukäteen, että miten pystyy neljä ylimäärästä majottamaan, jos yksinään asuu, mutta kävi ilmi, että kyseessä oli Clementin vanhempien kämppä, ja sieltä liikeni jopa oma huone joka porukalle. Ilta vierähti mukavasti muun muassa eri maiden juomakulttuureista puhuen, ja muutamista maista peräisin olevia juomia myös maistellen. Jossain vaiheessa alettiin suunnitella seuraavalle päivälle vuoristoreissua yhdessä puolalaisten kanssa. Heillä oli kunnianhimoisena suunnitelmana kiivetä Anncey-järven tienoon korkeimmalle vuorelle, La Tournetelle, ja me sitten päätettiin, että voidaan lähteä seurueeseen mukaan ja kattoa, mihin saakka rinnettä jaksaa kavuta.

Aamulla lähdettiin matkaan eväskaupan, turisti-infon ja bussiaseman kautta. Hieman haastetta muutenkin haastavaan urakkaan toi se, että bussilla ei päässytkään kuin lähes 10 kilometrin päähän varsinaisen vaellusreitin alkupäästä. Varsinainen reitti alkoi 1400 metrin korkeudesta ja bussi jätti meidät 470 metriin. Eli suunnilleen tässä vaiheessa alkoi jo olla selvää, että ainakaan minä ja Emmi ei ihan korkeinta huippua valloitettaisi. Matkallisten haasteiden lisäksi ratkottavana oli kuitenkin vielä myös reitillisiä haasteita, sillä parhaat karttamme koostuivat lähiseutubussin linjakartasta ja turisti-infossa selatusta vuoristoreittikirjasta otetuista valokuvista. Missään näistä ei näkynyt reittiä, jota pitkin linja-autotoimiston tädin mukaan alkuun olisi pitänyt päästä.

Paikalliselta tennisklubilta kysyttyjen neuvojen avulla patikointi pääsi vihdoin alkamaan. Täytenä yllätyksenä selvisi, että valitsemamme reitti kulkisi myös varsin korkean vesiputouksen ohi. Siine opastavia viittoja seuraamalla alkumatka sujuikin vauhdikkaasti, mutta putousta pidemmälle ei sitten puolalaisten pinkomisvauhdissa enää yritettykään pysyä. Sovittiin, että kummatkin menee omia reittejään ja omaan tahtiin, ni ei tarvi kenenkään ressata sen kummemmin. Vesiputousta käytiin vielä ihastelemassa yhteisesti, ja se oli kyllä upea, varsinkin kun paikkaan oli päädytty täysin vailla ennakko-odotuksia.

Putouksen jälkeen otettiinkin Emmin kanssa sitten huomattavasti leppoisampi tahti etenemiseen. Käytiin ihastelemassa maisemia, tutkailemassa kalliokiipeilypaikkaa ja syötiin eväitä putouksen yläpuolella vailla kiirettä. Tuntui uskomattomalta, että auringonpaisteessa tarkeni hyvin t-paidalla, mutta kuitenkin ympärillä oli valtaisan hieno ja syksyinen ruska. Muutenkin tuntui siistiltä, että oltiin päädytty johonkin Alppien rinteille kuljeskelemaan jonkun edellisenä iltana tavatatun puolalaisen pariskunnan perässä ja löydety paikkoja, joihin tuskin oltaisi ikinä suunnittelemalla päädytty. Se on jännä kuinka jonkinlainen hyvä tuuri tuntuu aina seuraavan siitä, että lähtee reissuun avoimella asenteella, mutta ilman pilkuntarkkaa suunnitelmaa. Sama ilmiö on toistunut useammallakin reissulla, muun muassa EB-vaelluksella ja toissa keväänä Saksassa. Onni tuntuu palkitsevan, kun siihen luottaa. :)

keskiviikko 24. lokakuuta 2007

Ranskalaista ystävystymistä

Ranskassa elämiseen pääsee yhä enemmän kiinni kun viikot kuluvat ja ystävien määrä kasvaa. Itseasiassa tuttuja alkaa olla jo niin paljon, että kampuksella kulkiessa saa poskipusutella ja huudella savaa ihan urakalla. Se, milloin ja kenen kanssa hinkutellaan poskia vastakkain on kuitenkin vielä vähän epäselvää. Pojat kättelevät toisiaan ja tytöt aina pussailevat sekä tyttöjä, että poikia. Ja suomalaiset vaihtarit murahtaa "mo" :). Mutta että ketä niistä kaikista tyypeistä, keitä päivän mittaan näkee tulisi pussailla ja mitä se merkitsee?

Suurin ongelmani pussailun kanssa on tällä hetkellä se, kun eräs ranskalainen ystävämme on lakannut "tekemästä bisouja" kanssani. Käsittääkseni tuttavuutemme on vain syventynyt ja nyt tuntuu jopa löytyvän yhteistä puhuttavaa, mutta pusut ovat jääneet historiaan. Anttia kyllä kätellään niin kuin aina ennenkin. En tiedä, pitäisikö olla loukkaantunut vai imarreltu - onko pusuttelun jättäminen merkki siitä, että väleissämme on jotain vikaa, vai siitä, että jäykistymiseni ja vaivaantumiseni pussailun uhatessa on havaittu? Vai olisiko nyt tuttavuudessamme se aika, että itsekin alkaisin tyrkyttämään poskea?

Muihin vaihtareihinkin on tullut taas tutustuttua hieman lisää. En olekaan aikaisemmin huomannut, miten samanlaisia britit ja suomalaiset ovat. Ja englannin puhuminen tuntuu siltä, kuin äidinkieltä puhuisi :D Kävin viime lauantai-iltana katsomassa englantilaisten vaihtareiden kanssa rugbyn maailman cupin finaalia ja vaikken kyseisestä pelistä mitään tiennytkään, tunsin oloni englantilaisessa, täpötäydessä pubissa hyvin kotoisaksi :) Myöskin ranskalaisten tapojen kummastelu sujui mitä mainioimmassa yhteisymmärryksessä. Suomalaiset ja tuon saarivaltion asukkaat - kuka niitä erottaa!

Ystävystyminen on tietenkin tuonut mukanaan myös juhlia, joista myöskin viime viikolla vierailulla olleet Otto ja Elina saivat esimakua. (Ja matkasivat Suomeen n. tunnin yöunienkin jälkeen :)) Täkäläisissä pippaloissa tuntuu olevan aina jokin teema, kuten "jotain päässä" (pelkkä alkoholi ei ole riittävä ja se ei ole "sur la tete"). Ranskalaiset opiskelijat tuntuvat juhlivan, mikäli mahdollista, muutenkin kotibileissä antaumuksellisemmin kuin suomessa. Lauantaina rugby-pelin jälkeen pistäydyimme varsin villeissä kemuissa (yksi briteistä tunsi jonkun, joka tunsi jonkun, joka piti bileet.) Teemana oli, ainakin poikien asuista päätellen, sukupuolen vaihdos ja ranskalaiset tuntuivat ottaneen sen tosissaan. Myös eleissä ja puhetyylissä. Siinä vaiheessa, kun ymmärsimme miksi väki ravasi parvekkeella, vaikka tupakointi tapahtuis sisätiloissa, päätimme lähteä. En tiedä oliko vessassa, jotain vikaa, mutta nyt ainakin ymmärrän miksi täällä haisee niin usein pissa - 5. kerroksen parvekkeelta on hauska lorotella suoraan kadulle, n'est pas?

Alan kai tulla vanhaksi, kun kolmet illanvietot viikossa on vähän liikaa. Onneksi täällä voi tutustua myös koulussa toisenlaisiin ihmisiin - jos vaikka haluaa opetella konffaamaan linuxia tai käymään syvällisiä keskusteluja pointtereiden syvemmistä merkityksistä. Tulee ihan ikävä kotosuomenkin nörttiystäviä <3 P.S. Ainakin oman ryhmäni töiden loppuraportointi tapahtuu latexilla...

torstai 18. lokakuuta 2007

Nyt kävi näin

Nyt puskee juttua peräti samana päivänä toista kertaa, mutta täs on sellanen hyvä Ranska-avautumis meininki ollu tällä viikolla, ni pitää ehkä lyhyesti kuvailla illan ravintolareissua. Vastoinkäymiset on ajottunu ehkä vähän heikosti, kun Otto ja Elina on ollu vierailulla ja saanu ainakin kattavaa kuvaa siitä, että kaikki ei täällä suju aina ihan mutkattomasti.

Ajatus siis oli, että pitää käydä porukalla ainakin kertaalleen myös ravintolassa, kun kerran Lyonia on kehuttu Euroopan gourmet-pääkaupunkina. Voi olla että valittiin hiukan liian turistihenkinen ravitolakatu, ja sieltä vähän liian houkutteleva menu-tarjous (12e, alku-, pää ja jälkiruoka), mutta tarjottu ravinto ei kyllä yltänyt edes hintansa tasolle. Alkuruokien osalta oltiin muuten vielä kohtuullisella tasolla, vaikkakin Otto tilasi lauantaimakkaran sijaan oeufs meurettes (piti olla pekonia, munaa, leipää valkosipulia ja salaattia) ja myöskään katkarapumajoneesi sotkua ei tiedetty tilanneemme. Ajateltiin, että virheitä sattuu varsinkin kun tilaus oli englanniksi ja eri kielillä listat oli vähän erilaisia jne. Pääruoka oli järkytys. "Ankan rinta pippurikastikkeella" herättää mielikuvan jostain ihan muusta kuin muutamasta läskipalasta makaronin kanssa. Pippurikastike oli kyllä pippurista, ja huom. ei mitään muuta. Noh, opiskelijoille opiskelijaruokaa.......

Tietenkin viini oli hintavaa, kun halpa menu houkutti ensin kaikki sisään. Palvelusta puhumattakaan - ainakaan se ei voinut kovin hintavaa olla, sillä muuten tarjoilija saattaisi hymyillä tai osata perus kohteliasuutta sen verran, että pääruoka tuodaan kaikille yhtä aikaa ja lautaset kerätään koko porukalta samanaikaisesti ja sen sellaista. Sitsityöntekijöillekin tuttua. Tietenkin mitä tylympi meininkin - sitä nopeemmin jengi lähtee pois ja vapautuu paikkoja seuraaville.....

Tultiin sitten kotiin jatkamaan meininkiä shampanjalla ja vaahtokarkeilla. Nami. Ja kyllä, kaikki tunsi itsensä tänään maailman parhaimmiksi kokeiksi. Jos Emmille olisi antanut saman rahan mikä nyt hävisi ravintolaan, oltaisiin saatu 5 ruokalajin herkkuillallinen ja 5 litraa viiniä.

Kulttuuriin tutustumista

Tää maa on taas onnistunut huvittamaan sillä, miten asiat toimii ja ei toimi. Varsinkin maanantaina törmättiin lähinnä jälkimmäiseen, kun yritettiin ostaa koululta culture pass -kortteja, joilla pääsee katsomaan 7 esitystä oopperaan, teatteriin, konsertteihin ynnä muuhun. Vaikka moisten kulttuuripläjäysten kielisisällön ymmärtäminen saattaa epäilyttää, tarjous vaikutti hyvältä, koska kortti maksaa 33 euroa, eikä sillä taida normihinnoin päästä kovinkaan monta esitystä näkemään. Ja jotain tollasta on kyllä siistiä tsekata kun täällä on. Konserteissa nyt kieli ei muutenkaan oo ongelma, ja oopperalaulannasta on vaikea saada selvää kielestä riippumatta. ;)

Korkeakulttuuriin käsiksi pääseminen ei kuitenkaan ollut ihan mutkatonta, sillä vaikka kuinka oltiin käyty varmaan jo kuukautta etukäteen kysymässä koulun kulttuuritoimistosta, että kortit voi ostaa käteisellä, ei tieto enää pätenytkään nyt kun korttien myynti maanantaina alkoi. Maksuvälineeksi kelpuutettiin siis vain sekit, ja kun sanoi, ettei ole sekkivihkoa, tuli vastaukseksi vaan pään pyörittelyä ja ehdotus lainata joltain kaverilta. Parilta vaihtarikaverilta sitten kyseltiinkin, mutta kaikki muutkin olivat jättäneet tuon hiukka antiikkiselta tuntuvan härpäkkeen hankkimatta.

No, koska aamun ainoa luento oli ollut melko turhan asian kuuntelemista ja palelemista luentosalissa, jossa lämpötila oli ilmeisesti viikonlopun jäljiltä varmaan alle 10 astetta (joka tapauksessa siis lähempänä nollakeliä kuin ulkoilma), yritettiin vielä saada jotain hyödyllistä tehtyä koululla ja mentiin osastosihteerin toimistoon kurssivalintasopimuksen allekirjoittamista varten (ihme byrokratiakikkailua sekin). Yllättäen ei tämäkään onnistunut, vaan seistiin vaan hetki turhaan koputtelemassa oven takana ja kateltiin ovesta, että aukioloaika on menossa, ovi lukossa, eikä ketään missään, saati infoa poikkeuksista.

Seuraava yritys hoitaa asioita, oli kotimatkalla tullut ajatus, että sekkivihkoa voisi käydä kyselemässä pankista, kun näköjään ilmankaan ei pärjää, ja se on sentään melkein matkan varrella. No, onneksi oli matkan varrella, sillä lukossahan sekin ovi oli. Tällä kertaa lisäinfoa sentään antoi paperi, jossa kerrottiin kaikkien pankkipalvelujen olevan kiinni pari päivää jonkun päivityksen takia. Hienoa. Kotimatkan seuraava ja viimeinen etappi (ruokakauppa) sujuikin jo sitten ilman ongelmia. Itseasiassa kaupassa oli jopa viiniyrittäjä lähiseudulta maistattamassa tuotteitaan. :)

Edit: Antti tietenkin ihanan positiivisena ihmisenä unohti jo maanantailta sen huvituksen kun yritettiin nousta kotimäki bussilla :) Bussissa oli joku mummeli ihan normaalisti odottamassa bussin lähtöä, knnes selvisi syy bussin lähtemättömyyteen. Paikalle tuli ambulanssi, neljän miehen voimin, mittailemaan mummon verenpainetta. Tai ainakaan mitään muuta havaittavaa ei tapahtunut kun mummo istuskeli betoniporsaan päällä ja jutteli miekkosten kanssa, jotka juttelivat ohikulkijoiden kanssa. Joo, siis ei mitään muuta, esimerkiksi sitä, että bussi olisi lähtenyt johonkin. Päätettiin sitten 10 min odottelun jälkeen kävellä kotiin kun mummon terveyskään ei parantunut niin, että koko bussilasti olisi voinut jatkaa matkaa... Saattaa tietysti olla, että maanantaina ennakointiin tämän torstain julkisen liikenteen lakkoa... -emmi

Maanantain jälkeen kulttuurikorttien tarina kääntyikin sitten jo parempaan suuntaan, kun pankista luvattiin sekkivihko jo ensi viikon tiistaiksi ja tänään kun ohimennen kysäisin kulttuuritoimistosta, että onko kortteja vielä jäljellä, sama täti ilmoitti, että nyt onkin päätetty vaihto-opiskelijoiden kohdalla tehdä poikkeus ja hyväksyä ihan rahaa. Great. Tuntui jotenkin älyttömältä, että joka toinen kerta tuosta toimistosta sai erilaisen vastauksen. Onneksi lyhyen pankkiautomaattivisiitin aikana tuuli ei ehtinyt kääntyä, vaan saatiin vihdoin nuo kortit taskuun. Toivottavasti on sitten säätämisen arvoisia esityksiä... :)

keskiviikko 10. lokakuuta 2007

Kielitaidottomuuden näennäisesti passiivistava ja idiotismia aiheuttava vaikutus

On jotenkin hurjaa huomata, miten suurta osaa kieli ihmisen elämässä näyttelee. Se liittyy kaikkeen maailmankuvasta ja identiteetistä lähtien. Ja varsinkin jälkimmäinen on täällä välillä koetuksella, kun ei voikaan toimia niin kuin omimmalta tuntuisi. Sosiaalisissa tilanteissa omasta itsestä tuleekin palikka, joka ei saa sanaa suustaan, eikä ymmärrä huumoria. Tai jos joskus sattuisikin ymmärtämään vitsin, se ei tapahdu ainakaan niin ajoissa, että siihen ehtisi reagoida jotenkin. Syvälliset keskustelut, tai edes kommentit, voi sulkea heti pois laskuista. Luulen, että myöskin ilmeillä viestiminen hankaloituu, kun usein on kevyehköstä keskustelusta huolimatta naama vakavana ja kulmat kurtussa kun yrittää ymmärtää ja kuunnella, mistä keskustelussa on kyse :) Ihmisiin tutustuminen ei käy ollenkaan niin näppärästi ja usein vaikutan varmasti tylyltä, epäkohteliaalta tai tyhmältä, ihan vaan siksi etten osaa ilmaista ajatuksiani tapojen mukaisesti tai edes niin kuin haluaisin.

Idiootin osa lankeaa myös monessa arkipäiväisessä tilanteessa, joka tuppaa vähän ottamaan itsetunnolle ja turhauttamaan. Suomessa on kuitenkin päässyt tottumaan siihen, että selviää helpostikin tilanteista - tietää mitä missä milloin, usein jopa miksi. Ja jos ei ymmärrä, voi päätellä tai kysäistä nopeasti kaverilta. Nyt on aina se viimeinen, joka ryhtyy toimeen kun ensin pitää tarkkailla ympäristöstä ymmärsikö oikein. Ja siitäkään ei välillä ymmärrä. Ja sitten kun joku tulee vielä huutamaan, että "miten niin et ymmärrä" ja että "mikset sitten kysynyt jos et ymmärrä" on entistä vaikeampaa saada sanotuksi edes, että "olen vaihto-opiskelija, en ymmärtänyt tätä sanaa...". Varsinkin kun Suomessa olisi ihan varmasti kysynyt, koska kysymyksen muodostaminen vaaditussa ajassa ei aiheuta ongelmia.

(Näin tapahtui ensimmäisellä liikuntatunnilla, kun en osannut sulkapallon sääntöjä, eikä pelikaveritkaan osanneet englantia, että olisivat saaneet selitettyä parilla sanalla. Sitten siihen ehtikin jo opettaja ojentamaan meitä laiskottelmasta. Nyt ainakin muistan aina, että jotain "poearanpoear", ehkä per-en-per, tarkoittaa joka toista tai parillisuutta tai jotakin....
Sääntöjen ymmärtämisenkään jälkeen en osoittanut pätevyyttäni - olin koko joukon huonoin, hävisin kaikki pelit, jota opettaja ei meinannut uskoa "ei se ole mahdollista" kun omat voitot ja tappiot piti lopuksi ilmoittaa julkisesti. Voi häpeän määrää.... Tiesin, etten ole urheilullinen, mutta vielä tyhmä, hiljainen, vässykkäkin vielä...)

Liikunnasta on ehtinyt kyllä kertyä myös hyviä kokemuksia - ensimmäinen puolitoistatuntiseni afrikkalaista tanssia oli todella hauskaa! Vaikkakin myös todella rankkaa. Peppua pyöritettiin alaselkä ja -vatsa kipeänä ja löytäen itsestä ihan uusia lihaksia. Tai kohtia missä lihaksien pitäisi olla. Toivottavasti parin kuukauden jälkeen lantionkeinuttelu edes-takas ja sivuille, samalla kun kävelee ja hyppii, näyttää muultakin kun sairauskohtaukselta :) Ainakin rennon, rempseän ja hienostelemattoman haara-asennon hallitsin paremmin kuin moni balettitaustainen tanssikurssilainen.

Positiiviset kokemukset ovat myös ensi kerran ulottuneet kouluun asti, kun ensimmäinen ranskankielitunti oli valkoviinin (tai itseasiassa Kirin juomista) ja vapaata seurustelua kahden tunnin ajan. Myöskin ohjelmointiharjoitus jälleen ilman tietokoneita yllätti - spesifikaatio ja konseptointi oli hyödyllistä ja mielenkiintoista opittavaa. (Terveisiä infon opintosuunnittelulautakunnille tai mitä ne nyt onkaan, sekä kesätyöpaikalle, että olis ollu ehkä hyvä osata jo muutama kuukausi sitten moista :) ) Ranskakin sujui paremmin kun apuna oli koodikieli, mahdollisuus piirtää paperille, jonkin verran aikaisempaa tietämystä, pakko istua samassa paikassa tuntia ja selkeä yläotsikko keskustelulle. Vaikkakin olin jälleen huomattavasti paljon vaisumpi ja passiivisempi, kuin mitä olisin Suomessa vastaavassa tilanteessa ollut. Kielen moniulotteisuus näyttäytyi jälleen - se todella muokkaa ajatusmalleja, jopa periaatteessa universaaliin logiikkaan perustuvia sellaisia.

maanantai 8. lokakuuta 2007

Ohjelmaa riittää

Kuten Emmikin edellisessä tekstissä kirjoitteli, on myös mulla tarkoituksena pitää ranskakalenterini riittävän tyhjänä. Suomessa se on tupannut täyttymään vähän turhankin paljon, ja tänne lähtemisen aiheuttama kalenterin lähes täydellinen tyhjeneminen tuntui varsin tervetulleelta.

Toki koulukin jonkin verran päiväohjelmia täyttää, varsinkin tällä viikolla tuppaa olemaan jo vähän pidempää päivää. Huomennakin klo 8-18, kahden tunnin ruokatauolla toki. Tänään koululla meni vielä pidempään, kun menin kuudelta loppuneen C++-harkan jälkeen vielä kuuntelemaan kerhoesittelyjä sekä Club Montagnelta että Club Elekiltä. Ensimmäinen järjestää monentyyppisiä reissuja lähiseudun vuoristoon. (=Alpeille :) Ensimmäiseen luvassa olevaan viikonloppureissuun kuuluu ainakin vaeltamista ja kiipeilyä, eli hyvältä kuulostaa!

Kiipeilyä on kyllä luvassa muutenkin, sillä valitsin koulun liikuntatuntien lajiksi seinäkiipeilyä. Täällä tosiaan on paikallisilla ihan pakollista liikuntaa koulun puolesta, mutta lajivalikoimassa on sentään hiukan suomalaista peruskoulujumppaa eksoottisempia vaihtoehtoja, kuten rugbyä ja jousiammuntaa. Vaihtarit saavat kyllä valita osallistuvatko liikuntatunneille, mutta aika moni on tuon mahdollisuuden kyllä hyödyntänyt. Meinasin itseasiassa kiipeilyn lisäksi osallistua myös aikidoon, joka myös järjestetään kampuksella parina iltana viikossa.

Kuten ylläolevasta voi päätellä, kalenterin väljänä pitäminen saattaa osoittautua haasteelliseksi täälläkin. :) Robottikerhon toiminnasta yritän ehkä ainakin vielä hetken pitää näppini erossa, vaikka touhu sinäänsä kiinnostaisi paljonkin. Tällä ranskaosaamisella voisi olla aika vaikeaa osallistua hyödyllisenä jäsenenä projektiin, joka olisi todennäköisesti varsin haastava jo suomeksikin..

Suomi-aasinsiltaa pitkin pääsee vielä mainitsemaan, että järjestettiin viime lauantaina suomibileet meillä. Ajatuksena oli siis koota yhteen suomalaisvaihtareita myös muista Lyonin kouluista ja aika hyvän kokoinen porukka kasaan saatiinkin. Meitä oli yhteensä viisi INSAsta, kolme muista kouluista ja vielä bonuksena kaksi Juhan kaveria, jotka olivat käymässä. Oli kyllä mainiot bileet, vaikka suurin osa ei toisiaan ennakkoon tuntenutkaan. Muutenkin ihmisiin tutustuminen (ainakin pintatasolla) on tuntunut sujuvan mukavati melkeinpä kielestä riippumatta. Tuntuu olevan siis vaihtovuosi varsin hyvässä vauhdissa ja oikeilla raiteilla. Pitänee malttaa välillä nukkuakin, niin pysyy aamuluennoilla hereillä... jos siellä vaikka taas puhutaan Suomesta. o_O

keskiviikko 3. lokakuuta 2007

Miksi tulinkaan tänne?

Tässä eräänä iltana juteltiin siitä, että mikä on suurin "tavoite" vaihtovuodelle. Tai mitä odottaa tai MIKSI tänne oikeastaan edes tuli :)

Itse en lähtenyt ainakaan opiskelu päällimmäisenä mielessä. Toki koulua kohtaan oli ja on edelleen paljon odotuksia, koska se mahdollistaa täällä olon. Jos yrittäisi opiskella todella kunnolla, olisi elämä kohtuu ankeaa - täällä koulussa ollaan 5 päivää viikossa klo 8-18 + kotitehtävät ja kaikki se mitä ei ranskaksi ymmärtänyt. Ranskan kielenkään suvereeni taito vuoden lopussa ei myöskään ole ensisijainen tavoite. Kieltä oppii väkisin jonkun verran ja kaikki opittu on pelkästään plussaa.

Henkilökohtaisesti tavoitteenani ei ole myöskään hankkia elinikäisiä Ystäviä, suomessakin löytyy paljon pontentiaalia tähän. En toki vastustele, jos niin sattuu käymään, että täältä sielunveljiä löytyy :) En myöskään pyri ainoastaan olemaan "maailmankansalainen", suomen edustaja, tkk:n edustaja... Vaikka tätä kaikkea ehkä tuleekin oltua huomaamattaan.

Vaihtoonlähtemiselle on monia syitä, mutta eräs tärkeimmistä (ja yleisimmistä) lienee kokea jotain erilaista. Olen myöskin päättänyt, etten etsi erilaisuutta ainoastaan ympäristöstäni, vaan myös kenties omasta toiminnastani. Yrittää ottaa uutta näkökulmaa ja etäisyyttä aiheeseen "minä maailmassa". Olemme opetelleet elämään Antin kanssa samassa asunnossa (hyvin sujuu!) ja pyritty parantamaan siivous- ja tiskaus jne. tapojamme. Olkkarissa on matto, joka kerää maailman eniten roskaa, joten sitä tulee imuroitua lähes joka toinen päivä. Tiskivuorosysteemikin toimii - omaa vuoroa saa venyttää niin kauan kuin haluaa, mutta seuraus on ilmeinen. Olen myöskin luopunut joistakin paheista, jotka tässä jääkööt nimeämättä. Lisäksi koulu tarjoaa jo aiemmin mainittuja mahdollisuuksia erilaisuuden kokemiseen mm. lyijykynällä ja paperilla koodaamista ;)

Omista syistäni yksi tärkeimpiä on se, että vaihtovuosi on mitä mainiointa aikaa täyttää suomirutiinien jäljiltä tyhjentynyt kalenteri uudella tavalla. Täällä kalenteriini kuuluu 30 vuodelle ripotellun ects:n lisäksi kirjojen lukemista, pelaamista, iltakävelyjä, rakasta harrastustani kokkaamista, sulkapalloa koulun liikuntatunneilla (ranskalaisten pakolliset liikuntatunnit, joille vaihtarit saa halutessaan osallistua), afrikkalaista tanssia (kävin eilen ilmoittautumassa ensi maanantaina alkavalle kurssille) ja ennen kaikkea aikaa minkä kohdalla ei lue mitään. Ainakin toistaiseksi :D

sunnuntai 30. syyskuuta 2007

Viikko vierähti

Yllättävän nopeasti pääsi viikko vierähtämään edellisestä kuulumispäivityksestä. Siihen väliin onkin mahtunut roppakaupalla tapahtumia, joita yritän tässä vähän summailla. Pistän kohta myös Flickriin uusia kuvia ainakin parin tuhannen sanan edestä, ni selviää tekstin osalta vähän lyhyemmällä. :)

Integraatioviikonloppu

Viime viikonloppuna oltiin osaston integraatioviikonlopussa, johon osallistui suurin osa nyt kolmannen vuoden aloittaneista tietotekniikan opiskelijoista. Reissu osoittautui kyllä odotuksiakin paremmaksi, varsinkin siinä mielessä, että vaihtarien lisäksi tuli tutustuttua myös tosi moneen ranskalaiseen. Tai lähinnä tutustumisella tässä yhteydessä voi viitata siihen, että tuli puhuttua tosi monen eri tyypin kanssa, ja lähes aina jopa ranskaksi, mikä tosin rajoitti keskustelujen syvyyttä hiukan. Kovin hyvin en siis väittäisi ketään tuntevani, mutta paljon enemmän on tullut moikkailtua nyt viikonlopun jälkeen aamulla luennoille mennessä.

Moikkailukulttuurikin on hassun erilainen kuin suomessa. Lähes poikkeuksetta pojat kättelevät toisiaan, tyttöjen kanssa taas poskipusutellaan. Näyttää hassulta kun joku saapuu pihalla seisoskelevaan kaveriporukan rinkiin ja tervehtii kaikkia yksitellen, kun suomessa vastaava rituaali tiivistyisi "mo"-murahdukseen ja pariin nyökkäykseen. No kyllä tällasesta sinäänsä ilosempi koulupäivänalotusfiilis tulee. :)

Oli viikonlopulle hiukan muutakin ohjelmaa, kuin vapaata juttelua. Ohjelma tosin kyllä oli aikamoisen väljä, ja ainakin kaikki vaihtarit oli suurimman osan ajasta pihalla siitä mitä tapahtuu ja milloin. Merkittävin päiväohjelma oli hiukan outo lipunryöstöä ja vesisotaa yhdistävä peli, johon paikalliset tuntuivat suhtautuvan yllättävänkin innokkaasti. Käytännössä suurin osa pelistä oli odottelua tai paikasta toiseen laahustamista. Viimeinenkin taistelumotivaation palanen meni sen jälkeen, kun onnistuin nappaamaan vastustajan lipun, mutta mut huudeltiin pakomatkalta takaisin ja selitettiin, että olin rikkonut sellasta kohtaa säännöistä joka oli pyydetystä englanninkielisestä tiivistelmästä jäänyt pois.

Ulkoiluohjelma oli kyllä muuten paikallaan, sillä maisemat olivat varsin komeat. Oltiin jossain leirikeskuksessa vuorten keskellä noin 3 tunnin bussimatkan päässä Lyonista. Ihan lumihuippuja ei näkynyt, mutta tuohon suuntaan pitää kyllä reissata vielä useampaankin otteeseen tässä vuoden aikana, viimeistään laskettelukauden alettua.

Molempina iltoina oli ohjelmassa oli myös varsin vauhdikasta biletystä. Tanssilattialla tuli tavanomaisen kuuma, mutta yölämpötila vuoristossa ulkona oli yllättävänkin kylmä. Jengi siis ravasi tiheään hikisen tanssilattian ja liian kylmän, mutta paremmin keskusteluihin soveltuvan ulkoilman välillä. Tätä taisi jatkua molempina öinä johonkin viiden tienoille. Vaihtarijengi tietysti luovutti viimeisenä.


Viikolla vieraita ja flunssaa

Lieneekö seurausta yllämainituista olosuhteista, mutta viikonlopun jälkeen tuntui flunssaaalto napanneen ison osan vaihtareista (ainakin kaikki suomalaiset) ja luentosalin köhimisestä päätelleen varmaan puolet paikallisistakin. Tätä kirjoittaessa ollaan kyllä kumpikin aikahyvin päästy kröhistämme eroon.

Mun EB-vaelluskaveri Jussi oli käymässä täällä alkuviikosta. Siinä ohessa tuli tutustuttua kotikaupunkiin vähän lisää kun käytiin kiertämässä muun muassa vanhaa kaupunkia ja Fourvier-kukkulan roomalaisraunioita. Hauskaa kyllä nähä vanhoja tuttujakin välillä kun tää on muuten ollu sellasta uusien kasvojen ja muistettavien nimien ylitarjontaa.

Saatin tällä viikolla sitten kunnollinen nettiyhteyskin vihdoin toimimaan. Ei se ihan saumattomasti sujunut kyllä vieläkään. Asentajan piti tulla torstaina 16-18. Käytännössä se tuli 18.10, mutta soitti sentään 17.50 ja sanoi tulevansa 10 minuutin päästä. Käynnissä kesti ehkä 40 minuuttia, jonka aikana kaksi miestä suhaili edes takaisin asunnossa etsien liittimiä ja ruuvaillen seiniin uusia rasioita. Lopulta testattiin, netin toimivuutta. No, ei toiminut, johon asentaja pienen yrittämisen jälkeen totesi, että se pitää aktivoida näköjään puhelimitse, mutta se kyllä hoitaa ja että max 2 tuntia menee, ni alkaa toimia.

No, ei toiminu vielä kolmenkaan tunnin päästä, joten soitettiin firmaan ite. Siellä joku täti sanoi, että "joo tää pitää vielä aktivoida, voin tehä sen täältä nyt. Toimii viimeistään kahen tunnin päästä". Huoh. Tällä kertaa tieto sentään piti paikkansa, ja vähän ennen puoltayötä meillä oli toimiva yhteys.

Päättyköön tämä ylipitkä merkintä tähän. Seuraavaks tarkotus kattoa Emmin kanssa taas yks jakso Pasilaa, jota Juhon vinkistä alettiin seurata. :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2007

Vähän avautumista, mais ce ne pas vraiment grave

Huh huh, koulu tosiaan lähti käyntiin :) Ihan jokaisesta seikasta en kuitenkaan ole riemuissani, tai sitten nyt on kuuluisa vaihtomaahan väsymisvaihe jo aluillaan. Tietoteknistä respectiä ei herättänyt viime perjantaisen opastussession neonvihreä comic sans -fontti sen paremmin kuin muinaiset tietokoneluokat tai käyttöjärjestelmäkurssilla opetettava windows nt. No, mitäpä noista, omakaan tietotekniikkaosaamiseni ei ole huipputasoa.

Muuten kyllä luulen osaavani ajatella, mikä ilmeisesti kannattaisi kuitenkin täällä unohtaa - pääsisi lienee paljon helpommalla, kun ei yrittäisi ratkaista itse, missä ja milloin, kenen kanssa ja tehden mitä, pitäisi olla. Perusoletus, jonka mukaan toimitaan, on kuitenkin se, että opiskelijat eivät ymmärrä, eivät halua ymmärtää, eivät halua tehdä, oppia tai toimia mitenkään kuten aikuiset. (No luennon jälkeen en ole niin vakuuttunut siitä, että olettamus on väärä - kaikki 120 oppilasta repeili kun opettaja törmäsi pöytään tai kun joku aivasti kovaäänisesti.....)

Ehkei pitäisi valittaa, kun kaikki on muuten lähes täydellisesti, mutta itse kokisin huomattavasti motivoivammaksi mukaanottavan ja kannustavan ohjauksen. Suomalaista systeemiä - mm. oppimisen ja elämän oppimista, opiskelussa oma-aloitteisuuden vaatimista, uusimman tiedon kehittämistä ja opettelua, akateemista vapautta ja vastuuta - alkaa arvostaa :) Toisaalta, on ehkä suomalaisen systeemin syytä, että ainoastaan suomalaiset vaihto-opiskelijat ottavat stressiä siitä kenen kanssa ja miten esimerkiksi ryhmätyöt pitäisi tehdä.

Täällä kaikki lukukauden työt tehdään 3. vuosikurssilla pareittain ja saman parin kanssa. Mikäli parin haluaa valita itse, täytyy palauttaa lomake, jossa kertoo kenen kanssa haluaa työskennellä. Mikäli ko. henkilö on eri ryhmässä tulisi löytää joku toinen henkilö, joka suostuisi vaihtamaan ryhmää jomman kumman kanssa. Vaihto-opiskelijoille tämä ei kuitenkaan käy, koska meillä ei ole kaikkia kursseja kuten ranskiksilla, ja vaihtarin parin täytyisi tietenkin tehdä loput työt yksin. Kolmen päivän pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen lopulta selvisi, että tämä käytäntö ei koskekaan vaihtareita, vaan vaihtarit tekevät työnsä kolmantena kahden ranskalaisen kanssa. Kukaan ei vaan muistanut mainita asiasta vaikka joka vuosi on sama systeemi ja osastolla yli 20 vaihtaria. Parasta oli myös syy siihen, että miksi vaihtarit tekevät työnsä ranskalaisten kanssa "koska kaksi vaihto-opiskelijaa yhdessä on katastrofi." Niinhän se on, tämä on ainoa oikea, ja paitsi Ranskan niin myös koko maailman paras koulu. Siistiä, en tienny joskus päätyväni sellaseen....

No joo, nyt vois lopettaa avautumisen. Tänään sentään luennolla jo ymmärsikin jotain kun meni etupenkkiin istumaan ja kuuli melunkin yli jotain :) ja luennon jälkeen pähkäiltiin porukalla yhden romanialaisen tytön ja meksikolaisen pojan kanssa miten ne asiat nyt menikään. Illalla käytiin myös osaston poppoon kanssa ravintolassa. Meininki oli melko meluisa :D täytyy sanoa, että suomalaiset ei osaa juhlia samalla lailla ennen kuin hyvin hyvin loppuvaiheessa sitsejä. Railakkaita sitsejä. Täällä sama meininki alkoi heti kun saavuttiin ravintolaan. Laulujen sanoista ei ymmärretty juuri mitään muuta, kun että ne ei ollu kauniita ja sen jälkeen kun eräs ranskalaisen selitti niitä hieman uudelleen, en kehtaa enää edes kirjottaa julkisesti tänne :)

Ehkä tämä tästä ja koulukin kunhan oppii itse vähän sopeutuvammaksi ja ajattelemaan vähemmän yleisiä asioita ja enemmän luennolla opetettavia asioita. Eniten erilaisuus tuntuukin häiritsevän periaatetasolla tyyliin "mitä järkeä, miks tää asia hoidetaan näin??". Ehkä olen vain hankala tai tyhmä, mutta siltikään en suostu pitämään 22-vuotiaiden täydellistä holhousta hyvänä asiana. Mitä sitten kun ruoka ei enää ilmestykään automaattisesti nenän eteen tai joku ei sanokaan mitä pitää tehdä, mikä rivi lukea tai kirjoittaa koepaperiin ja niin edelleen?

Ja juu, asiat ei oo niin pahasti kun tätä lukiessa saattaa kuulostaa. Blogiin on vaan hyvä avautua, kun tietää lukijakunnan pääasiassa olevan hyviä ystäviä ja tuttuja :)

Yllärinettiyhteys, ja eka oikeahko koulupäivä

Hips, yhtäkkiä ilmestyi kodin ilmatilaan langaton verkko, jolla päästään surffaamaan omaa oikeaa yhteyttä odotellessa ainakin joten kuten. Hiukan pätkivä ja hidas tämä yhteys on, mutta huomattavasti kivempaa on istua kotona, verrattuna läheisiin kiviportaisiin, joiden luona aiemmin oli lähin toimiva nettiyhteyspaikka. :)

Tänään oli myös ensimmäiset varsinaiset kursseihin liittyvät luennot. Koulupäivä kesti kokonaista kaksi tuntia, mutta senkin jälkeen oli jo ihan riittävän uuvuksissa. Opettajan ranskankielinen puhe relaatioalgebrasta ja tietokantojen perusteista meni suurimmaksi osaksi ohi, mutta luentokalvoilta asiaa pystyi sentään suunnilleen seurata. Kyllä se tästä varmaan helpottuu, mutta kieleen keskittyminen on todellä väsyttävää. Onneksi ei oo kauheen pitkiä koulupäiviä luvassa..

Koulupäivän jälkeen jaksettiin vielä yrittää edistää kouluunilmoitautumisprojektia, joka eilen oli jäänyt kesken sen takia, että ekan toimiston ohjeilla löydetty seuraava toimisto oli laittanut lapun luukulle ja ilmoittanut olevansa yllättäen kiinni. No, tänään kyseinen toimisto oli auki, mutta prosessiin kuuluva 6,50 euron maksu olisi pitänyt kävellä suorittamaan jälleen eri toimistoon, mutta tänään taas se oli jo ehtinyt mennä kiinni. No huomenna ensin maksutoimistoon ja sitten takaisin siihen keskimmäiseen, josta hyvällä onnella saadaan opiskelijakortti vihdoin taskuun. Sille tulee tarvetta muun muassa opiskelijahintaisen bussilipun ostossa.

Nyt kun netinkäyttöolosuhteet ovat hieman parantuneet, voisin laittaa jonkun kuvankin nähtäville. Flickristä löytyy siis kuvia sekä Lyonista että etelänreissulta.

perjantai 14. syyskuuta 2007

Vieläkin ilman nettiä

Ainiin, miniblogaus vielä aiheesta ei vieläkään nettiä kotona. Nettiasentajan piti tulla eilen, mutta niin perusranskis tyyliin sopimus, joka olis pitäny postittaa allekirjoitettuna ennen asentajan saapumista, tuli tunti sen jälkeen, kun asentajan viimeisin mahdollinen saapumisaika oli mennyt. Jännä juttu. Kirjotettiin siis paperiin, että maksetaan sitä ja tätä suoraveloituksella ja ne ottaa sit yhteyttä asennusajasta, kun on saanu sen paperin. Kuulostaa lupaavalta :D Toivotaan, että meillä ennen joulua kuitenkin olis netti kotonakin...

Infotilaisuus koululla

Tänään oli sitten ensimmäinen oikea kontakti kouluun ja opintoihin. Ihan hyvältä vaikuttaa sinänsä, vaikka koulualue ja rakennukset on kammottavan rumia betoniparakkeja ja kaikki vaikuttaa suomalaisesta näkökulmasta hiukan sekavalta ja siltä, että olis palannu vähintään lukioon. Mutta professorimme muistikin muistuttaa meitä suomalaisia kysellessämme poissaolojen selvittämisestä jne. että tämä on koulu eikä mikään yliopisto. Yliopistot ei oo täällä kovin suuressa arvossa.... Koulussa työskennellään, yliopistossa vaan ollaan. Vastuuproffa oli kyllä itse sangen rento korvakorussaan ja farkuissaan.

Meidän tulee noudattaa kahden viikoin välein ilmestyvää, joka viikko erilaista lukujärjestystä, mutta ei ole pakko osallistua sentään kaikille samoille kursseille kun muut kolmannen vuoden opiskelijat. Eri vuosien tai osastojen kursseja on käytännössä hyvin vaikeaa sekoittaa omaan ohjelmaan, koska muuten kurssit menee päällekkäin ja poissaoloja ei saisi olla. Meidät jaettiin neljään ryhmään, joissa harjoitukset ja projektit suoritetaan. Ollaan Antin kanssa eri ryhmissä, eli ei voida luottaa siihen, että kumpikin voi tehdä vaan puolet, eikä ryhmiä saa tietenkään vaihtaa vaikkei siihen mitään järkevää syytä olekaan. Luennot on samat kyllä.

Ilmottauduttiin molemmat myös paikallisille opiskelijoille pakollisille urheilutunneille, mutta kiinan kurssit päätettiin skippaa. Kiinaa ranskaksi vois olla liikaa.... Tavattiin myös kaksi muuta samalla osastolla opiskelevaa suomalaista ja saatiin sisäpiiritietoa illan pippaloista, jotka alkaa kampusalueelta kaljapiknikin merkeissä. Kielikurssi ei kuitenkaan tainnut olla mikään maailmaa järisyttävä kokemus, että ehkei sen missaaminen haittaa niin paljon. Ja nytkin ymmärsin lähes kaiken mitä infossa tuli esiin.

Koulusta raportointia sitten lisää ensi viikolla kun se alkaa, nyt valmistautumaan illan piknikkiin. :)

sunnuntai 9. syyskuuta 2007

Etelänmatkalla

Löytyi viimeöisestä hostellista internetä-huone ni pääsee ainakin lyhyesti blogaamaan myös reissun päältä. Päätettiin siis lähteä vielä ennen koulun alkua reissuun, kun kerran kielikurssittomuus siihen hyvän mahdollisuuden tarjosi.

Eilen tultiin junalla Lyonista Nizzaan ja oltiin iltapäivä biitsillä ja yö hostellissa. Tänään lähdettiin aamulla Monacoon, josta äsken palattiin. Seuraavat kaksi yötä on tarkoitus viettää yhden Hospitalityclub-tyypin luona täällä Nizzassa ja sen jälkeen vielä yksi HC-yöpyminen Marseillessa ennen keskiviikon kotimatkaa. Torstaina toivon mukaan tulee nettiasentaja, niin pitää olla sillon kotona. Perjantaina on ensimmäinen virallinen tervetulotilaisuus koululla.

Tähän asti on kyllä ollu todella hyvin onnistunu reissu, varsinkin kun vertaa suunnittelun ja valmistelun määrään. Nizzassa sää suosi uimista ja tämän päivän Monaco-reissu oli yllättävänkin siisti. Emmi oli maassa käynyt jo aiemmin, mutta mulla ei oikein ollu ees sen selkeempää mielikuvaa, kuin että siellä asuu paljon rikkaita ja että sillä on kasino. Rikkaalta paikka tosiaan näytti, mikä oli päiväturistin kannalta todella kiva. Japanilaiset puutarhat ynnä muut istutukset oli älyttömän nätissä kunnossa joka puolella. Hintatasokaan ei ollu niin hurja ku veikkailtiin, sillä 2 eurolla irtosi loistava pikkueläintarhavisiitti ja eurolla paikallisbussi about koko maan halki. :) Jäi sitten rahaa hävitä vielä 9 euroa casinon pelikoneisiin. Tappio ei jääny harmittamaan, sillä kokemus oli varsin hauska, mutta se vähän jäi kaivelemaan, että Star Wars aiheisille "hedelmäpelikoneille" oli niin tiukka tunku, ettei niitä päästy testaamaan...

Nyt pitänee antaa tilaa seuraaville, meinaa olla nettihuoneessakin tunkua.

tiistai 4. syyskuuta 2007

Puheluhinta-avautumista

Huuh! Ollan vähän ahdistuttu siitä, että soittelemin täällä on ollu niin sairaan kallista. Meillä on yksi paikallinen pre paid -liittymä kännykkään, mutta puhelut sillä maksaa noin 55 senttiä minuutilta (mikä sekin oli erittäin vaikeasti sfr:n sivuilta kaivettava tieto). Puhelut suomesta ranskaan kännykästä on mun mielestä jotain samaa luokkaa. Ei sentään ihan taida olla halvempaa soitella suomiluurista täällä täkäläisiin sähkölaitoksiin ynnä muihin.

Nyt kuitenkin selvis, että oltais voitu skypellä soittaa about kaikkiin ranskalaisiin numeroihin about 1,7snt/min hintaan... Ois ehkä hoitunu sähkösopparin uusimiset ynnä muut yli 20 minuutin maratonpuhelut paikallisten palvelujaan erittäin laveasti esittelevien, tai muuten vaan paljon puhuvien ranskalaisten kanssa vähän stressittömämmin, jos ois ollu tollanen taksa raksuttamassa. Toki, myös hiukka parempi ranskankielen taito ois voinu säästää muutamilta ylimääräsiltä puheluminuuteilta.. ;)

Pre paid -liittymää on tähän mennessä ladattu 75 eurolla, ja se on taas tämänpäiväisen nettiliittymähommailun takia tyhjä.. :( Ongelmaa on lisänny se, että netin kautta tuntuu onnistuvan huomattavasti harvemmat asiat kuin Suomessa. Toivottavasti tuo Skype hiukan pelastaa, ja ei tartte enää ihan vastaavilla summilla ostaa latauskuponkeja. :)

Hiljaiseloa ja joitakin outouksia

Tännehän alkaa kotiutua. Mitään ihmeellistä sinänsä ei ole tapahtunut sitten viime merkinnän. Yritetään edelleen omaksua ranskalaisia tapoja ja lähialueen liikkeiden toisistaan eroavia ja logiikattomia aukioloaikoja. Sunnuntaina käytiin iltapäivä-iltakävelyllä Parc de la Tete D'orissa, joka on Ranskan suurin kaupunkipuisto. Puisto olikin täynnä väkeä viettämässä sunnutai-iltaa kuka mitenkin - piknikillä, lenkillä, soutelemassa puiston keskellä olevassa tekojärvessä, yrittämässä bongailla eläimiä ilmaisesta eläintarhasta, pelailemassa petankkia jne. Puistoon ei ole meiltä kävellenkään mahdoton matka, mutta kotiin palaamista ko. reittiä pitkin kannattaa harkita, sillä se sisältää ainakin 200 metriä pitkät portaat + ylämäkeä. Neljän tunnin pyöräilyn + kävelyn jälkeen se meinas olla liikaa.

Maanantaina koko päivä meni taas siihen, että yritettiin hoitaa asioita. Kotivakuutus sentään saatiin hankittua. Opiskelijakerhon täti oli suomalaisen tyly ja tehokas - kerrassaan mahtavaa! Paikallisessa Kela-toimistossa ei päästy lähellekään virkailijoita, sillä paikalla oli n. 150 muutakin ihmistä, eikä koko reilun tunnin pituisen visiitin aikana selvinnyt mikä jono johti minnekin. Onneksi toimistossa oli myös itsepalvelutietokoneita opiskelijoita varten ja pienen sanakirjasäädön jälkeen saatiin tulostettua joitain lappusia, mitkä ilmeisesti pitäisi postittaa toimistoon liitteineen ja sen jälkeen kun eräs osio on käytetty vuokraisännällä täytettävänä.

Myöskin kaupunkinpyörien ja kaupungin tsiljoonan yksisuuntaisen kadun kanssa oli ongelmia yllättävän paljon. Täällä pyörällä tulee todella ajaa autojen keskellä (välillä aika hurjaa) ja yksisuuntaisia katuja ei noin vain ajella väärään suuntaan, mikäli ei halua heiluvia nyrkkejä tai vaaratilanteita. Päivän päätteeksi pääsimme kuitenkin Part Dieun ostoskeskukseen ja palkitsin itseni ostamalla uuden kaulakorun ja korvakorut samana päivänä hajonneiden tilalle. Onnistuttiin myös kuluttamaan Carrefouriin (melko samanlainen kuin tosi iso Prisma) taas 107 euroa, kun osteltiin peitto, laseja (ollaan jo hajoitettu kaks täältä asunnosta), kokkiveitsi, leikkuulauta, juustohöylä jne.

Tänään onkin ollut täysin kotipäivä, ellei aamun torivisiittiä lasketa. Kivaa löysäilyä. Tämän kirjoituksen lopuksi haluaisin vielä kertoa, mitä keksintöjä täältä voisitte adoptoida suomeenkin, ja mitä saa tuoda tuliaisiksi meille. Ensinnäkin roskissysteemi keittiössä on nerokas, kanteen on kiinnitetty naru, joka avaa roskiksen kannen ovea avattaessa ja vastaavasti sulkee roskiksen kun ovi laitetaan kiinni. Toisekseen koko sängyn levyinen pötkylätyyny on mainio - koskaan ei tarvitse siirrellä tyynyä yön aikana ja samasta tyynystä riittää molemmille. Sen sijaan en vieläkään osaa peseytyä oikein. Kylpyhuoneessa on vain kylpyamme ja suihku, muttei suihkulle telinettä. Myöskään lattialla ei ole minkäänlaista lattiakaivoa, jonne ammeesta yliroiskuneen veden voisi siirtää. En ole varma pitäisikö ammeessa istua ja olla polvillaan, vai seisoa liukastumisen ja lattiatulvan uhallakin. Vedellä lotraaminen ei tunnu täällä olevan ongelma myöskään keittiössä, sillä kuivauskaappeja ei tietenkään ole. Onneksi sentään joku teline astioiden kuivaamiseen ettei tarvi pyyhkeen kanssa alkaa heilumaan. Myöskään pöydällä eriksen töröttävä sähköuuni ei tunnu aina kovin paloturvalliselta tai normaalilta, mutta ehkä se saa oikeutuksensa kun perjantaina päästään hullaantumaan kaasulieden ylivoimaisuudesta.

lauantai 1. syyskuuta 2007

Moins que trois

Antti: Ensimmäinen kotona kirjoitettu blogimerkintä! Nyt meillä tosiaan on siis uusi koti Lyonin sydämmessä, ja yhden yön kokemuksella sekä kämppä, että ympäröivä alue tuntuvat uskomattoman ihanilta. Äsken syödyn kana-aterian jälkeen on hyvä vähän lepäillä ja kirjoitella yhdessä. Päätettiin kirjoittaa tällä kertaa kappaleet vuorotellen. :)

Emmi: Jooh, mahtavaa jee! Kävelee asunnolta mihin suuntaan tahansa löytyy jotain siistiä. Mäkeä alaspäin - kaupungin keskusta, kaupungintalo, jättiläismäinen museo ja oopperatalo jne. Mäkeä vähän ylöspäin - aukio ja bulevardi, jossa joka aamupäivä tori, jossa tänäänkin kävin hullaantumassa tuoreiden kauppatavaroiden keskellä. Jotenkin hullu fiilis kun jengi huutelee joka puolella "Bonjour mademoiselle!" ja kadunkulmissa on yhtyeitä soittelemassa ranskalaisia kepeitä ja kesäisiä valsseja. Ihastuttavaa!

Antti: Mitäs muuta tässä onkaan tapahtunut sitten viimekertaisten höpinöiden? Suunniteltu ravintolareissu Mathieun kanssa onnistui mukavasti ja mukaan saatiin vielä yksi Mathieun tanskalais-ranskalainen ystävä. Torstai meni varsin vauhdikkaasti, kun ensin nukuttiin pitkään ja sitten lähdettiin kohti pankkia tilinavausaikeissa. Kulkupeliksi valittiin kaupunkipyörät, joiden käyttö on täällä varsin halpaa ja kätevää. Helsingin vihreiden kuntopyörien systeemi voisi ottaa kyllä oppia täkäläisestä. Pyörät on ollu yhtä lukuunottamatta tosi hyvässä kunnossa ja telinepisteitä on joka puolella. Viikon pyöräkortti maksoi euron ja käyttöönotettu pyörä on ensimmäisen puolen tunnin ajan ilmainen ja senkin jälkeen halpa. Pyörillä reissatessa on myös mukavan helppo ajella sinne tänne, ja kun pankistakin annettiin vain tapaamisaika seuraavalle aamulle, ei torstaina tarvinnut kovin paljon muuta ehtiäkään. :)

Emmi: Ja kun vihdoin perjantaina päästiin tilinavaamistapaamiseen, ymmärrettiin miksi sitä varten piti olla oikein erillinen aika. Toimitus kesti lähes kaksi tuntia, paljon puhetta (muustakin kun tilinavaamisesta) ja paljon allekirjoituksia. Lopulta saatiin kuitenkin yksi yhteinen tili ja optio kahteen pankkikorttiin (niitä ei tietenkään saanut heti). Yleisesti ottaen täällä asioiden hoitaminen kestää uskomattoman paljon kauemmin esimerkiksi osoitteenmuutos sähkösopimukseen vaati 25 minuutin puhelun. Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa - hivenen kärsimättömälle ihmiselle, kuten minulle, tuntuu turhauttavalta kun päivässä ei ehdi hoitaa kun pari asiaa. Kuitenkin on upeaa, että jokainen ihmiskontakti on oikeasti kontakti ihmisten välillä, eikä asiointia "automaatin" kanssa. Joka paikassa meitä jututetaan ja jokaisessa paikassa tuntuu olevan pari-kolme ylimääräistä henkilöä ihan vain pitämässä seuraa työskentelevälle henkilölle. Kavereita ihmisillä riittää :)

Antti: Myös vuokrasopimussessio oli kohtuullisen pitkä, tosin hiukan perustellummin. Seitsemänsivuisen sopimuksen (+erillisen kalustosopimuksen) lisäksi käytiin läpi kämpän kunto ja varustus, ja taidettiin siinä samalla höpistä vähän muutakin yläkerran näköaloista ja lähistön muinaisista rakennuksista. Mathieusta oli jälleen ihan korvaamaton apu sillä ranskankielisiä koukeroita oli setvittävänä jonkin verran. Kaiken huipuksi hän laittoi vielä nimen paperiin, jossa luvataan maksaa meidän vuokra kahden ekan kuun osalta, jos me ei itse siinä onnistuta. Yleensä siis tällaiset paperit allekirjoittaa opiskelijan vanhemmat ja meidänkin pitää pistää vastaava posti matkaan kohti suomea allekirjoitusta varten, mutta nyt ranskalainen takaaja oli tarpeen, jotta päästiin kämppään heti.

Emmi: Ollaan kyllä pariin kertaan melkein liikututtu kyyneliin siitä, kun ajattelee miten paljon ystävällisyyttä ja apua ollaan täällä saatu ja kohdattu. Ehkä maailma ei olekaan niin epätoivoinen paikka :) Ja ehkä todellakin maailman paremmaksi tekeminen kannattaa aloittaa omasta itsestä. Kun kohtaa ystävällisyyttä, tekee mieli myös itse olla ystävällinen ja avulias niille, ketkä sitä tarvitsevat. Jos tähän ottaa matemaattisen lähestymistavan, niin potenssilaskusta voi olla hyötyä ystävällisten ihmisten määrän laskemisessa.

Antti: Tänään on vietetty rauhallista kotipäivää. Torilta haettiin ruokaa ja lähikaupasta viiniä, ja matkalta pari ihqua suklaata suklaapuodista.

Emmi: <3 pari palaa suklaata kultakoristeisessa ylisomassa pussissa. Löydettiin myös lähin boucherie (lihapuoti), boulangerie (leipomo), fromagerie (juustopuoti), poissonerie (kalakauppa), huilerie (öljykauppa) jne. Jokaiselle elintarvikeryhmälle on TODELLA oma kauppansa.

Antti: ...ja sit Antti on asennellu reissukaiuttimia hyllyyn ja tehny muuta sisustuksellisesti olennaista (kuten kiinnitelly jääkaappirunomagneetteja pesukoneeseen ku keittiössä ei oo muuta metallista) ja Emmi on toiminu maestrona huippuherkullisen kanan valmistuksessa. Kaasuliesi ei vielä toimi, koska kaasulaitoksen puhelin menee vaan ahdistavaan jonoon.. :( joten on keskitytty uuniruokiin. Emmi tuntui olevan enemmän innoissaan sitruunan ja yrttien tunkemisesta kanan nahan alle, joten työnjako oli varsin toimiva. Nyt vielä suunnitelmissa hakea leffavuokraamosta ranskisleffa ranskisteksteillä, hui!

Emmi: Ja Antin ansioista ovissa ja postilaatikoissakin on jo nimet. Eli osoite on:

Emmi Suhonen tai Antti Virolainen
10 Rue Diderot
69001 Lyon
France

(Antti: Ja saa tulla myös käymään. Jos ei vieraita ala kuulua, ni hehkutetaan vielä lisää kuinka ihkua täällä on. ;)

keskiviikko 29. elokuuta 2007

Koti, ja pari loukkoa

Mäkkärissä taas. Tällä kertaa meikäläinenkin availee erasmusblogaajan uraa, kirjoittelemalla päivän kokemuksista, toivottavasti hiukan lyhyemmin, kuin tämän aamuinen nukkuessani valmistunut romaani. :) Tänäänkin on kyllä tapahtunut paljon.

Aamulla lähdettiin melko pikaisesti liikkeelle heti aamiaispöydästä, kun eilisen epävarma tapaus, monsieur Boulard, soitti ja kertoi olevansa jo Lyonissa, ja että asunnon katsastaminen onnistuisi parhaiten mahdollisimman pian. Eilisen kesähelle oli vaihtunut ukkoseen, ja matkalla ehdittiin kastua sekä sateesta että hiestä, sillä kämppä sijaitsi "Lyonin Montmartrella" eli kohtuullisen kokoisen kukkulan rinteellä. Perille kuitenkin päästiin, ja kämppä osoittautui aivan mahtavaksi. Mieliala oli toiveikas jo matkalla pikkukujia ja porraskäytäväoikoteitä ihastellessa, mutta saapuminen todella uudennäköiseen asuntoon varsin vanhannäköisen kerrostalon ensimmäisessä (suomalaisittain toisessa) kerroksessa oli kyllä miellyttävä yllätys. Myös vuokraajapariskunta tuntui todella mukavalta, ja ranskakin sujui, Emmiltä ehkä asteen paremmin, joten tyydyin lähinnä räpsimään kuvia ja toistelemaan "Três joli!". :)

Kuviakin muuten varmaan saadaan tänne, kunhan asia muistuu mieleen silloin kun kameran tyhjennyspiuha on lähistöllä.

Seuraavakin onnistui yllättämään, joskin toiseen suuntaan. Metrolinjan päättärin liepeillä sijaitseva kämppä tuntui olevan kuin keskeneräisen remontin ja kymmenen vuoden asumattomuuden jäljiltä. Asuntoa esitellyt todella mukava pappa keksi kyllä vielä yläkerrasta toisenkin asunnon tarjolle, mutta kunto ei ollut juuri häävimpi. Käsittämättömän mustuneita huonekaluja taisi olla pari enemmän, ja vuokrahintaakin ovelasti 5 euroa lisää.. O_o

Näiden kahden asuntokatselmusten äärikokemuksen jälkeen oltiin jo aika valmiita valkkaamaan se ensimmäinen ja päätettiinkin sitten soittaa sinne, ettei kukaan ehdi viemään välistä. Kolmannelle asuntokierrokselle meno tuntui sen jälkeen vähän hassulta, mutta ajateltiin käydä kurkkaamassa, kun kerran sovittu oli.

Kauhean hyödyllinen tuo kolmas reissu ei ollut, mutta ehkä siitäkin kerrottavaa irtoaa, sillä jos edellisen kämpän karuhkon lookin selitti 340 euron vuokrahinta, ei viimeisenä tsekattun 580 euron "kalustetun" kämpän kalusteiden olemattomuutta ja sotkua ja karua tunnelmaa selittänyt juuri mikään. Vierailu alkoikin jo lupaavasti, kun esittelemässä ollut (vanha, melkein mykkä, ja muutenkin melko hidasliikkeinen) mies riiteli portaikossa jonkun tumman kaverin kanssa. Luultavasti asia liittyi vuokraan ja sen maksamiseen, mutta epäselväksi jäi, kuka asunnon lopulta omisti. Mukana oli myös hymyilevä mummo, joka puhui hiukan enemmän (tosin todella hiljaa) mutta kuuli ilmeisesti vielä vähemmän. Sinäänsä käy vähän sääliksi tuota pariskuntaa yrittämässä vuokrata tuota kämppää tuolla hinnalla, mutta eipä sinne sitten kauhean pitkäksi aikaa kuitenkaan jääty tunnelmoimaan.

Kohta lähdetään Mathieun kämpälle takaisin, ja varmaan vielä soitellaan monsieur Boulardille, joka osasi ihan itse ehdottaa, että voitais soittaa sitten kun ranskalainen kaverimme on taas vähän avittelemassa. :) Suunniteltiin, että viedään Mathieu tänään johonkin ravintolaan illalliselle kiitokseksi huimasta avusta, jota ollaan saatu. Tuskin oltais päästy tähän pisteeseen ilman eilisen autokruisailuja ja lukuisia puheluita. Tuntuu että ranskalainen tuttu täällä lisää kyllä luotettavuutta ja mahdollisuuksia asunnonhakijana, vaikka oltaisiinkin tavattu se ensimmäistä kertaa eilen aamulla. :)

Ranskakontakteja

Olihan taas päivä eilen :)

Perinteisen aamiaisen, automaattikahvia tai -kaakaota murokulhosta ja patonkia marmeladilla ja voilla tai suklaalevitteellä, jälkeen pistimme kamat kasaan ja menimme ulos odottamaan seuraavan yön ranskalaista isäntäämme, joka oli ystävällisesti luvannut tulla hakemaan meidät hostelliltamme autolla. Mathieu saapuikin tuota pikaa ja vei meidät lähellä sijaitsevaan asuntoon vanhempiensa ja siskonsa luokse, jossa tälläkin hetkellä tätä blogitekstiä kirjoittelen. Upea tilaisuus päästä näkemään ihka aito ranskalainen perhe ja koti!

Vastaanotto Mathieun vanhempien luona oli lämmin ja joimmekin heti tervetulokahvit ja rupattelimme (tai no, yritimme mongertaa ranskalaisia sanoja jotenkin peräjälkeen) niitä näitä. Sen jälkeen lähdimme käymään koululla katsomassa saisimmeko jotain informaatiota jostakin ja kuulisimmeko asuntomahdollisuuksista mitään. Mathieu lähti autolla mukaamme koululle ja osoittautuikin päivän mittaan todella suureksii avuksi ihan kaiken kanssa. Koululla ei kuitenkaan ollut kansainvälisten asioiden toimisto auki, vaikka sen olisi pitänyt olla. Ainoassa avoimessa toimistossa ei tiedetty miksi se ei ollut auki, mutta pyydettiin tulemaan iltapäivällä uudestaan. Asunnoista päättävä toimisto ei tietenkään ollut myöskään auki, mutta asuntokyselyihin saimme ainoan avonaisen (vieläkin epäselvää mikä paikka se oli) toimiston tädiltä printatun lapun, jossa oli erään asuntolan osoite ja toisen asuntolakeskuksen(?) osoite.

Kielikeskus oli sentään auki, ja jouduin häpeämään kun kolmen kieltävän vastauksen jälkeenkin Antti oli edelleen sitä mieltä, että kysytään vaan olisiko mitään tapahtumia joihin voisimme kielikurssilla osallistua. Kielitoimiston nainen näytti aluksi jopa vihaiselta ja vastasi, että ei se nyt vaan onnistu ja olen pahoillani, mutta kyllä teidän piti jo tietää tämä jne. Mathieu jutteli kuitenkin naisen kanssa jotakin pitkän aikaa ranskaksi, ja lopulta nainen jopa hymyili ja pyysi tulemaan iltapäivällä uudestaan. Selvä.

Ennen lounasta päätimme kuitenkin vielä selvittää asuntomahdollisuuksia saamiemme osoitetietojen mukaan. Kävelimme, joten näimme koulumme lähiympäristöä samalla. Näytti jotenkin espanjalaiselta ja täytyy kyllä sanoa, että hyvin erilaiselta verrattuna kaupungin keskustaan... Osoitevihjeiden päästä ei löytynyt asuntoja, mutta kylläkin uusi osoitetieto kaupungin toiselta puolelta, club etudiant, joka välittää asuntoja opiskelijoille. Sinne siis, mutta vasta lounaan jälkeen.

Lounaalle menimme Mathieun kotiin, jossa saimmekin nauttia alkuruoan, pääruoan, juustojälkiruoan ja kahvin :) Nami ja kyllä, juustot oli hyviä ja niiden kanssa juotiin viiniä. Oli kyllä ruokakin - maistui ihan ranskalle ja provencelle. Lounaan jälkeen palasimme koululle ja saimme kuulla, että ei voida osallistua kielikurssille, mutta 27.9 alkaa seuraava torstai-iltapäivisin järjestettävä kurssi, johon voimme toki mennä. Tällä kertaa myös kansainvälisten asioiden toimisto oli auki, mutta siellä emme tulleet hullua hurskaammiksi. Selvisi, että paperimme sentään olivat koululla, mutta asunnoista tai muista ei luvattu mitään. Varsinkaan yhteisestä sellaisesta.

Lähdimme siis autoilemaan jäljellä olevan asunto-osoitevihjeen perässä 7.:lle "arrondissementille". Vihjeen päästä löytyi toimisto, joka oli asuntoa etsivät opiskelijan paratiisi. Seinällä oli ilmoituksia asunnoista ja mikäli maksoimme 55e liittyäksemme opiskelijoiden kerhoon, saimme asunnon omistajien yhteystietoja haluamistamme kohteista. Loistavaa. Kerhon jäsenkortilla saisi lisäksi alennuksia monista liikkeistä. Keräsimme 9 ilmoituksen tiedot mukaamme. Sain myös erään erikoistarjouksen :D (Kaikki tapaamani ranskalaiset pitivät minua hulluna kun kieltäydyin...) Lyonissa asuva todella todella rikas perhe haluaisi luokseen englantia puhuvan tytön. Tyttö saisi asua ilmaiseksi talossa, jossa on uima-allas, suuri puutarha jne. ja saisi auton käyttöönsä kulkeakseen mihin ikinä. Myöskin perheen laskettelu ja riviera yms. lomille tulisi osallistua ilmaiseksi. Ei hullumpi tarjous joo. Sääli vaan, että tarjous oli ainoastaan tytölle, ilmeisesti tarkoituksena toimia kielitrainerina ja seuraneitinä perheen tyttärelle. Too good to be true. En kuitenkaan halua sitoutua vaihto-oppilasvuodekseni johonkin perheeseen, vaan tehdä asioita niin kuin itse haluan, omassa kodissani ja tutustua maahan, ihmisiin, opiskelijoihin ja niin edelleen :) Jos olisi nyt suomessa ja miettimässä, mitähän ensi vuonna tekisi, niin sitten tilanne olisi toki erilainen! Jos joku siellä Suomessa tästä innostui niin voin tuon toimiston puhelinnumeron lähetellä :)

Selvittyämme toimistosta ryhdyimme soittelemaan ilmoituksiin vuoronperään. Ainoastaan kahdesti tarvitsimme Mathieun apua, kun vastaaja puhui liikaa, nopeasti ja omituisuuksia :) Lopputuloksena tälle päivälle on yksi esittelytilaisuus klo 14, yksi ilmoitus siitä milloin esitellään ja yksi avonainen tapaus. Avonainen tapaus on eräs 600e kuussa maksva täysin varusteltu asunto kaupungin keskustasta, mutta omistajien asuessa kolmen tunnin ajomatkan päässä Lyonista asuntoa ei esitellä kenelle tahansa. Omistajan piti lähettää valokuvia, mutta neljänkään puhelinsoiton (Kiitos Mathieu) jälkeen ne eivät olleet ilmestyneet postilaatikkoon. Pyysimme kuitenkin esittelyä, saapi nähdä miten käy. Muut asunnot ovat pääasiassa koulun lähistöltä, keskimäärin 30m^2 ja hintahaitari 350-600.

Soittelujen jälkeen vaihdoimme vapaalle ja nautimme kellon ajan mukaisesti aperitiivin. Tarkoittaen pientä määrää jotakin likööriä tai viinaa. Tarkoitus ei kuitenkaan missään nimessä ole humaltua - sen aika on vasta illalla jos on jotkin nuorison pippalot. Mikäli alkoholia juodaan kotona yksin tai perheen kanssa, silloin kysymys on iloisena olemisesta, ei humalasta. Illalla, Mathieun vanhempien lähdettyä maaseudulle, muutama Mathieun lääketiedettä opiskeleva kaveri, ja yksi Pariisissa tietotekniikkaa opiskeleva ystävä tulivat Mathieun luo. Kun keskustelu vaihtui slangiksi, nopeaksi ja sisäpiirin vitseiksi, sitä oli kyllä todella vaikeaa seurata. Keskustelimmekin pääosin englanniksi ja kun päästiin Mario Cartingin pariin oli aivan sama mitä kieltä puhui, ymmärtämättä ei voinut olla.

Kun vihdoin illalla (yöllä) pääsi nukkumaan oli kyllä todella väsynyt. Nyt on aamu, pojat nukkuvat vielä. Nähtäväksi jää, löytyykö illalla tästä päivästä yhtä paljon kerrottavaa :)

maanantai 27. elokuuta 2007

Onkohan niin että niin on?

Hihi, täällä ollaan!

Matka sujui vallan mainiosti, vaikkakin Pariisin Charles de Gaullen lentokenttä oli juuri niin sokkeiloinen kuin olimme kuulleetkin :) Nyt jos pitäisi palata samaa reittiä takaisin, en enää osaisi. Onneksi Antin tuurilla ja myös joidenkin opasteiden avulla löysimme ajoissa TGV-aseman. Antilla on kyllä muutenkin suhteet yläkertaan kunnossa, aina kun sovitaan, että Antti hoitaa alkaa ilmestyä kuin tyhjästä miehiä, jotka kauppaavat kolmioleipiä 10 sentillä, muiden ravitsemusliikkeiden sulkeuduttua tai kylttejä, jotka opastavat juuri oikeaan.

Tällä hetkellä istumme place Bellecourin vieressä McDonaldsin terdellä juomassa mäkkäri olutta ja limpparia - kaupungin ensimmäinen wlan löytyi täältä. Vierestä löytyi (taas onnen kauppaa) myös putiikki, joka välittää asuntoja ja kaikenlaista muutakin. Ainakin saatiin lehdyköitä, joissa on paljon asuntoilmoituksia. Toistaiseksi emme ole menestyneet pitemmän kortteerin löytämisessä - lyhyen kylläkin. Soitimme eräälle Hospitality Club tyypille, joka oli todella innoissaan ("Aaah yeah yeah yeah Antti great!") siitä, että otimme yhteyttä. Ensi yö siis vielä hostellissa, ja sitten kun Mathieu saapuu itsekin Lyoniin saamme ensi kosketuksemme Lyonilaiseen perheeseen.

Säiden ja kesän jatkamisen suhteen Suomesta paon ajoitus oli täydellinen. Täällä hurja helle - syksystä ei tietoakaan. On upeaa näin vajaan vuorokauden kokemuksella huomata, että Ranskan kielikään ei tuota ainakaan turismin tasolla ongelmia. Vähintään toinen on aina ymmärtänyt vastauksen kysymykseen - ainakin pienen neuvonpidon jälkeen :) Asioiden kysyminen onnistuu kun aina aloittaa "onkohan niin että niin on" ja sen jälkeen sanoo sen miten haluaisi asioiden olevan. Kukaan ei oo ainakaan vielä ollu ymmärtämättä tai olevinaan ymmärtämättä :)

Tässä kuulumiset tältä erää, seuraavaksi lisää asuntoilmoitusten tulkkausta ja uuden ranskalaisen puhelinliittymän hyödyntämistä!