keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Aaton aattona kylvyssä

Jouluaaton aattoa vietettiin tänään Borneon Sabahissa Poringissa kuumien lähteiden tarjoamissa kylvyissä ja myös vesiputouksessa pulahtamalla. Sen lisäksi käveltiin hieman viidakossa puiden latvojen tasolla riippusillalla. Hivenen eri settiä kun yleensä joulun alla... :)

Täältä matka jatkuu huomenna takaisin Kota Kinabaluun joulun viettoon. Suunnitelmissa on joulubuffet jossain hotellissa ja vähän parempi yöpaikka. Vaikka kiva yöpaikka oli myös viimeiset 4 yötä Kinabalu-vuoren kansallispuiston vieressä, vähän kalliimpi, mutta halvempi kuin kansallispuiston majoitukset ja meillä oli sentään oma parveke, telkkari satelliittikanavilla ja lämmin vesi. Lämmitystä ei kyllä muuten ollut, jota olisikin ensimmäistä kertaa tällä matkalla ehkä tarvinnut 1700m korkeudessa. Onneksi 1,5 litran pullo kuumalla vedellä täytettynä toimi ihan hyvin siinä tarkoituksessa :)

Kansallispuistossa oli paljon metsää ja mäkiä. Antti kävikin kiipeämässä sille korkeimmalle "mäelle", Kinabalu-vuorelle 4095 metrin korkeuteen. Reissuun meni melkein kaksi päivää, varsinkin kun se seikkailuhullu halusi kiipeämisen lisäksi mennä muutaman tunnin pätkän maailman korkeinta Via Ferrataa. Via Ferrata on sellanen juttu, missä mennään kiipeilyvaljaat päällä jossain korkeuksissa nuoralla kävellen, siltoja pitkin ja kallioon hakattuja rappuja ja sellaista. Mutta taisi olla mahtavaa :) Itse en kokenut kuitenkaan niin suurta paloa korkeuksiin (suhteessa siihen nähtävään vaivaan ja hintaan) ja varsinkin yhden päivän kansallispuiston mäkien ja mudan jälkeen ajattelin, että mielummin lepäilen hieman ja kävelen edes vähän tasaisemmassa maastossa ja puutarhassa. Ja maisematkin oli ns. riittävän hienot (eli tosi upeat!) vähän alempanakin, kunhan tulivat esiin pilvien takaa. Suurin osa aikaa oltiin pilvessä.

Kun nyt juttu tuntuu luonnostaan niin menevän, niin mennäämpä sitten käänteisessä järjestyksessä tapahtumia kelaten. Kansallispuistoon tosiaan tultiin Kota Kinabalusta, jossa emme jaksaneet olla sillä erää enempää kuin yhden päivän. Reissuväsymys vaivasi hieman, kaupungit kyllästytti ja tuntuivat hankalilta, meluisilta ja muutenkin uuvuttavilta. Yritettiin Kota Kinabalussakin reissuväsymystä hoitaa menemällä biitsille, mutta sekin oli jotenkin hankalaa paikallisbusseilla ja kun vihdoin päästiin sinne tuli sadekaudella yleinen iltapäivän ukkonen. Lopulta päivästä tuli kuitenkin kohtuullisen rento kun ripustettiin riippumatto rannalla olleeseen katokseen ja sateen jälkeen nähtiin vielä upea auringonlaskukin.

Huomenna mennään takaisin siis Kota Kinabaluun vähän vähemmän reissuväsyneinä ja mukavat majoitukset ja hyvä ruoka aseina kaupunkiantipatiaa vastaan. Eiköhän siitä ihan hyvä joulu tule :) Yksi syy siirtymiseen on se, että 26.12. lähteekin jo aamulla sitten lento eteenpäin Ho Chi Minh Cityyn.

Että ei kai tässä muuta kun hyvän joulun toivotukset kaikille :) Vähän on koti-ikävä, jonka varmaan joulu on tuonut esiin, mutta toisaalta se on vaan hyvä. Oppii taas arvostamaan enemmän. Very Merry Christmas :)

5 kommenttia:

Gnito kirjoitti...

Hyvää Joulua Borneoon!
Antti: oliko huipulla a)tuulista, b) pilvistä, c)sateista vai d) selkeää.

Varokaa Poringin pöheiköissä käärmeitä, mutta muistakaa ihailla maailman korkeimpia ruohikoita (Sitä löytyy kyl joka puolella aasiaa.)

Gnito kirjoitti...

Kota Kinabalussa on muuten ihan sika hyvä italialainen ravintola (ainakin 2006 oli) - valitettavasti en muista nimeä :(

Anonyymi kirjoitti...

Hauskaa ja leppoisaa joulua teille sinne lämpöön - täällä lunta 20cm ja pakkasta nyt vaan 5 astetta! Siis ihan perinteinen joulusää! Lentokentän latu odottaa suksijoita, kunhan ensin ahdetaan kaikki perinteiset pöperöt perinteisellä kaavalla. Mutta ensi vuonna hän - saapuu lailla ystävän - ei voi toivo pettää....
Pystyttekö skypettää jouluna?

-äiti

Unknown kirjoitti...

Hyvää joulua sinne kaukomaille! siellä lienee vähemmän lunta kuin täällä ja ehkä jopa karvan verran lämpimämpää. Meinaatteko jotenkin joulua viettää siellä?

Antti kirjoitti...

Kiitos joulun toivotuksista! Vähän on ollut hitaalla tämän blogin päivittely viimeaikoina ja sitä myöten myös kommentteihin reagointi.

Gnito: Onnekkaasti keliä kuvas parhaiten vaihtoehto d). Olin henkisesti varautunut, että sumussa ja tuulessa mennään, mut tuulta oli jopa yllättävän vähän (toki kylmää silti) ja taivas mukavan selkeä huipun tasolla. Laaksossa vaelteli paljon pilviä, mutta ei sielläkään ihan yhtenäisenä mattona, joten aina sillon tällön näky maisemat alas asti. :)

Joulu tuli vietettyä Kota Kinabalun Beverly-hotellissa (josta löyty onnekkaasti Helon sauna! :D) Ikävästi kuitenkin jouluaatolle iski mulle lyhyt mutta tiukka vatsatauti, joten illan buffetti meni vähän ohi, eikä tullu sit seuraavanakaan päivänä lähdettyä italialaista haeskelemaan, vaan tilattiin ronskisti huonepalvelusta.. :D

Todella kiva oli olla 2 yötä tollasessa hienossa hotellissa, mutta kyllä sitä bungalow/guest house meiningeissä on yleensä enemmän kotonaan.