Kuten Emmikin edellisessä tekstissä kirjoitteli, on myös mulla tarkoituksena pitää ranskakalenterini riittävän tyhjänä. Suomessa se on tupannut täyttymään vähän turhankin paljon, ja tänne lähtemisen aiheuttama kalenterin lähes täydellinen tyhjeneminen tuntui varsin tervetulleelta.
Toki koulukin jonkin verran päiväohjelmia täyttää, varsinkin tällä viikolla tuppaa olemaan jo vähän pidempää päivää. Huomennakin klo 8-18, kahden tunnin ruokatauolla toki. Tänään koululla meni vielä pidempään, kun menin kuudelta loppuneen C++-harkan jälkeen vielä kuuntelemaan kerhoesittelyjä sekä Club Montagnelta että Club Elekiltä. Ensimmäinen järjestää monentyyppisiä reissuja lähiseudun vuoristoon. (=Alpeille :) Ensimmäiseen luvassa olevaan viikonloppureissuun kuuluu ainakin vaeltamista ja kiipeilyä, eli hyvältä kuulostaa!
Kiipeilyä on kyllä luvassa muutenkin, sillä valitsin koulun liikuntatuntien lajiksi seinäkiipeilyä. Täällä tosiaan on paikallisilla ihan pakollista liikuntaa koulun puolesta, mutta lajivalikoimassa on sentään hiukan suomalaista peruskoulujumppaa eksoottisempia vaihtoehtoja, kuten rugbyä ja jousiammuntaa. Vaihtarit saavat kyllä valita osallistuvatko liikuntatunneille, mutta aika moni on tuon mahdollisuuden kyllä hyödyntänyt. Meinasin itseasiassa kiipeilyn lisäksi osallistua myös aikidoon, joka myös järjestetään kampuksella parina iltana viikossa.
Kuten ylläolevasta voi päätellä, kalenterin väljänä pitäminen saattaa osoittautua haasteelliseksi täälläkin. :) Robottikerhon toiminnasta yritän ehkä ainakin vielä hetken pitää näppini erossa, vaikka touhu sinäänsä kiinnostaisi paljonkin. Tällä ranskaosaamisella voisi olla aika vaikeaa osallistua hyödyllisenä jäsenenä projektiin, joka olisi todennäköisesti varsin haastava jo suomeksikin..
Suomi-aasinsiltaa pitkin pääsee vielä mainitsemaan, että järjestettiin viime lauantaina suomibileet meillä. Ajatuksena oli siis koota yhteen suomalaisvaihtareita myös muista Lyonin kouluista ja aika hyvän kokoinen porukka kasaan saatiinkin. Meitä oli yhteensä viisi INSAsta, kolme muista kouluista ja vielä bonuksena kaksi Juhan kaveria, jotka olivat käymässä. Oli kyllä mainiot bileet, vaikka suurin osa ei toisiaan ennakkoon tuntenutkaan. Muutenkin ihmisiin tutustuminen (ainakin pintatasolla) on tuntunut sujuvan mukavati melkeinpä kielestä riippumatta. Tuntuu olevan siis vaihtovuosi varsin hyvässä vauhdissa ja oikeilla raiteilla. Pitänee malttaa välillä nukkuakin, niin pysyy aamuluennoilla hereillä... jos siellä vaikka taas puhutaan Suomesta. o_O
maanantai 8. lokakuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti