Liikaa tilaa ja liian vähän ihmisiä? Vaihdettaisko :) ?

Suomessa tapahtunut tragedia, Jokelan koulusurmat, herätti myös ulkomaiset lehdet kirjottelemaan Suomesta jos jonkinmoista. Suurinta kohua lienee herättänyt Roger Boyesin juttu Times lehdessä sekä Boyesin vastine suivaantuneen yleisön kommentteihin. Yllättäen juttu ja erityisesti sen tyyli ärsytti myös itseäni. Varsinkin näin ulkomailta käsin kotimaa Suomi vaikuttaa mahdottoman hienolta paikalta, jota kenenkään ei pitäisi varsinkaan näin tahdittomalla hetkellä pilkata. Olkoonkin, että kirjoituksessa oli pointtia - toki kyseisenlaiset tapahtumat kertovat jotakin yhteiskunnan epäkohdista ja pikkupaikkakunnilla ei oikeastikaan ole tarpeeksi tekemistä varsinkaan alaikäisille nuorille. (Aikuiset voi sentään aina mennä baariin.... huoh....)

Jutun mukaan yksi suurimmista syistä suomalaisten ahdistukseen on ihmisten vähyys ja pimeys. Tästä olen, taisteltuani juuri tieni kotiin ihmismassojen läpi, hyvinkin eri mieltä. Ensinnäkin sijaintini paljon lähempänä päiväntasaajaa täytyy todeta, että kas vaan, on täälläkin pimeää. Päivällä toki aurinko paistelee, mutta silloin ihmiset istuu töissä tai koulussa ja siellä istutaan parikin tuntia pidempään kun Suomessa. Ja kylmäkin on lopulta vain pukeutumiskysymys. Suomessa talvella on sentään valkoista lunta, joka valaisee ja pehmentää maisemaa mitä suurimmissa määrin.

Toiseksikin, se, että Suomessa ihmisillä on omaa tilaa olla ja hengittää nousee arvoon arvaamattomaan miljoonakaupungissa missä metrot menevät ohi kun sisään ei vain mahdu ja kaduilla joutuu puikkelehtimaan päästäkseen eteenpäin. Melu ja hälinä on kova ja siitäkös vasta tällainen Suomen rauhaan (no ok, ainakin Otaniemessä ja Lappeenrannassa näin) tottunut ihminen ahdistuu! Kun saa ihan yksin jöröttää kotona, opiskella mielenkiintoisia asioita internetistä ja pitää yhteyttä ystäviin juuri niin paljon kuin itse haluaa lähes ilmaisilla puheluilla ja vielä ilmaisemmalla, jokaisesta kodista löytävällä internetillä, mieleeni on harvemmin tullut viha ihmiskuntaa kohtaan. Kapeilla ja likaisilla kivikaduilla, nähden joka päivä yhteiskunnan syrjimiä yksilötä rakkaus ihmiskuntaa kohtaan ei sen sijaan aina kukoista.

No, jokaisella omat kiintymyksen kohteensa toki. Itse haaveilen hajuttomasta ja siististä ulkotilasta - paino sanalla tilasta. Täälläkin toki, esimerkiksi maaseudulla alppikylissä, lepää sellainen rauha, johon toivoisi pääsevänsä. Mutta silloinhan olisi taas kerran YouTuben armoilla, kaukana kaikesta, varsinkin "sykkivistä klubeista". Yksinäisyys voi toki aiheuttaa ongelmia, mutta rohkenisin väittää sen olevan lopulta ympärillä asuvien ihmisten määrästä riippumaton tila. Abstraktimpi asia, jonka uskoisin jokaisen blogin lukijoista esimerkiksi käsittävän. Lauloihan Kirkakin jo lapsuudessani silloin itselleni käsittämättömästi "Kaksin rannalla yksinäiset".