Vähän avautumista, mais ce ne pas vraiment grave

Huh huh, koulu tosiaan lähti käyntiin :) Ihan jokaisesta seikasta en kuitenkaan ole riemuissani, tai sitten nyt on kuuluisa vaihtomaahan väsymisvaihe jo aluillaan. Tietoteknistä respectiä ei herättänyt viime perjantaisen opastussession neonvihreä comic sans -fontti sen paremmin kuin muinaiset tietokoneluokat tai käyttöjärjestelmäkurssilla opetettava windows nt. No, mitäpä noista, omakaan tietotekniikkaosaamiseni ei ole huipputasoa.

Muuten kyllä luulen osaavani ajatella, mikä ilmeisesti kannattaisi kuitenkin täällä unohtaa - pääsisi lienee paljon helpommalla, kun ei yrittäisi ratkaista itse, missä ja milloin, kenen kanssa ja tehden mitä, pitäisi olla. Perusoletus, jonka mukaan toimitaan, on kuitenkin se, että opiskelijat eivät ymmärrä, eivät halua ymmärtää, eivät halua tehdä, oppia tai toimia mitenkään kuten aikuiset. (No luennon jälkeen en ole niin vakuuttunut siitä, että olettamus on väärä - kaikki 120 oppilasta repeili kun opettaja törmäsi pöytään tai kun joku aivasti kovaäänisesti.....)

Ehkei pitäisi valittaa, kun kaikki on muuten lähes täydellisesti, mutta itse kokisin huomattavasti motivoivammaksi mukaanottavan ja kannustavan ohjauksen. Suomalaista systeemiä - mm. oppimisen ja elämän oppimista, opiskelussa oma-aloitteisuuden vaatimista, uusimman tiedon kehittämistä ja opettelua, akateemista vapautta ja vastuuta - alkaa arvostaa :) Toisaalta, on ehkä suomalaisen systeemin syytä, että ainoastaan suomalaiset vaihto-opiskelijat ottavat stressiä siitä kenen kanssa ja miten esimerkiksi ryhmätyöt pitäisi tehdä.

Täällä kaikki lukukauden työt tehdään 3. vuosikurssilla pareittain ja saman parin kanssa. Mikäli parin haluaa valita itse, täytyy palauttaa lomake, jossa kertoo kenen kanssa haluaa työskennellä. Mikäli ko. henkilö on eri ryhmässä tulisi löytää joku toinen henkilö, joka suostuisi vaihtamaan ryhmää jomman kumman kanssa. Vaihto-opiskelijoille tämä ei kuitenkaan käy, koska meillä ei ole kaikkia kursseja kuten ranskiksilla, ja vaihtarin parin täytyisi tietenkin tehdä loput työt yksin. Kolmen päivän pohdinnan ja pähkäilyn jälkeen lopulta selvisi, että tämä käytäntö ei koskekaan vaihtareita, vaan vaihtarit tekevät työnsä kolmantena kahden ranskalaisen kanssa. Kukaan ei vaan muistanut mainita asiasta vaikka joka vuosi on sama systeemi ja osastolla yli 20 vaihtaria. Parasta oli myös syy siihen, että miksi vaihtarit tekevät työnsä ranskalaisten kanssa "koska kaksi vaihto-opiskelijaa yhdessä on katastrofi." Niinhän se on, tämä on ainoa oikea, ja paitsi Ranskan niin myös koko maailman paras koulu. Siistiä, en tienny joskus päätyväni sellaseen....

No joo, nyt vois lopettaa avautumisen. Tänään sentään luennolla jo ymmärsikin jotain kun meni etupenkkiin istumaan ja kuuli melunkin yli jotain :) ja luennon jälkeen pähkäiltiin porukalla yhden romanialaisen tytön ja meksikolaisen pojan kanssa miten ne asiat nyt menikään. Illalla käytiin myös osaston poppoon kanssa ravintolassa. Meininki oli melko meluisa :D täytyy sanoa, että suomalaiset ei osaa juhlia samalla lailla ennen kuin hyvin hyvin loppuvaiheessa sitsejä. Railakkaita sitsejä. Täällä sama meininki alkoi heti kun saavuttiin ravintolaan. Laulujen sanoista ei ymmärretty juuri mitään muuta, kun että ne ei ollu kauniita ja sen jälkeen kun eräs ranskalaisen selitti niitä hieman uudelleen, en kehtaa enää edes kirjottaa julkisesti tänne :)

Ehkä tämä tästä ja koulukin kunhan oppii itse vähän sopeutuvammaksi ja ajattelemaan vähemmän yleisiä asioita ja enemmän luennolla opetettavia asioita. Eniten erilaisuus tuntuukin häiritsevän periaatetasolla tyyliin "mitä järkeä, miks tää asia hoidetaan näin??". Ehkä olen vain hankala tai tyhmä, mutta siltikään en suostu pitämään 22-vuotiaiden täydellistä holhousta hyvänä asiana. Mitä sitten kun ruoka ei enää ilmestykään automaattisesti nenän eteen tai joku ei sanokaan mitä pitää tehdä, mikä rivi lukea tai kirjoittaa koepaperiin ja niin edelleen?

Ja juu, asiat ei oo niin pahasti kun tätä lukiessa saattaa kuulostaa. Blogiin on vaan hyvä avautua, kun tietää lukijakunnan pääasiassa olevan hyviä ystäviä ja tuttuja :)