Taas on aika vierähtänyt mukavasti pari päivää niin, ettei meinaa keretä tänne kirjottelemaan. Tältä erää Bangkok-visiitti alkaa olla lopussa, kun huomenna meinataan suunnata heti aamusta Hua Hiniin. Vaikka tänään saatiinkin jo taas kyytieksotiikkaa joki- ja jotain lintsin hurjakurua muistuttavan kanavapaatin muodossa niin ei olla vielä saatu tarpeeksi, vaan meinataan lähteä Hua Hiniin aidoilla puupenkeillä varustetulla 3. luokan junalla :) Hyvä puoli tuossa on myös se, että niihin ei voi varata lippuja etukäteen kun meillä ei vielä sellaisia ole - ettei jäädä matkatta.
Thaimaa on kyllä viehättänyt suurkaupunki muodossakin. Pienempää ja ehkä "rähjäisempää" mutta ehdottomasti sympaattisempaa kuin Hong Kongissa. Bangkokin koko kyllä on jaksanut pari kertaa hämmästyttää kun on alkanut kartalta arvioida etäisyyksiä.
Sunnuntaina käytiin jätti-isolla viikonlopputorilla, missä todellakin oli se 10 000 myyntikojua ja myytiin ihan kaikkea koiranpennuista autoihin ja sisustuskukista farkkuihin. Ihmisvilinä ja 30 asteen kostea kuumuus oli sen verran uuvuttavaa, että muutama tunti chillailtiinkin tuon jälkeen hostellilla. Täällä kyllä viihtyykin, voi todella suositella seuraaville Bangkokin kävijöille: San Sem San Place. Todella ystävällistä palvelua, suloinen puutalomiljöö, ja siistiä on. Aamupala kuuluu hintaan, joka on n. 6,5e / nenä kahden hengen huoneessa. Sunnuntain chillailu osui kyllä hyvään aikaan, sillä juuri päättymäisillään oleva sadekausi muistutteli itsestään samaan aikaan kaatosateen ja ukkosen muodossa. Illalla jaksettiin ponnistaa itsemme Khao Sanin vilinään, jossa syötiin. Ravintolaa, jota oli jossain paperissa suositeltu, etsittiin tosin lähemmäs tunti, kun se oli hyvin sisäpihalle piilotettu. Mutta olikin sitten loistopaikka :)
Eilen ei saatu ostettua vielä Khao Sanilta reissaustarvikkeita, mutta asia korjattiin tänään. Täällä meinaa niin tavaroiden kuin ruoankin kanssa tulla runsaudenpula. Kaikkea on ihan hirvittävän paljon ja hinnoissa on eroa, tosin euroissa erot jää usein alle yhteen...... Mutta sitten iskee joku kauhea vertailun ja valikoinnin tarve ja päätyy kiertämään katuputiikkeja pari tuntia ilman, että mitään jää käteen. Tänään päätettiin siis eilisestä viisastuneena vaan ostaa, jos tulee tarpeellisia ja kivoja asioita vastaan. Saatiinkin saaliiksi muutama saronki, parit fisherman pantsit (vähän sellanen läppä "must have" :D) ja Antille muutama paita, riippumatto, päähuivi ja Emmille hellemekko. Loppupäivä käytettiin seikkaillen kaupungin isompia osia ja ostoskeskuksia, johon matka oli toki suurempi kokemus kun ne kauppakeskukset. Sinne mentiin jokea pitkin, mitä liikennöin veneet, jotka toimivat bussien tapaan. Sen jälkeen hypättiin sky trainiin, mikä on siis metro, joka kulkee tien pinnan yläpuolella alapuolen sijaan. Ja ostoskeskuksesta paluusta kanavapaatilla mainitsinkin jo.
Illallista syötiin aivan mahtavassa jouluvaloin koristellussa pikkupaikassa, jonka mummeli oli uskomattoman suloinen. Ja ruoka kaunista ja aijai miten namia. Varsinkin keitot nää osaa!
Nyt vielä pikagooglaukset huomista varten, että mistä päin Hua Hiniä pitäisi alkaa majoitusta etsimään :) Raportoidaan taas kun ehditään!
maanantai 9. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti